Sitra

Tiikeriportti - Korean vimma voittaa maailma -kirja suuntaa suomalaisten katseen Etelä-Koreaan

Jaa
Koreat ja niiden tuhatvuotinen kulttuuri ja arkipäivän elämä ovat Suomessa tuntemattomia. Teppo Turkin kirjoittama Tiikeriportti-kirja on ensimmäisiä teoksia, jotka avaavat niin dynaamisen Etelä-Korean kuin totalitaarisen Pohjois-Korean yhteiskuntia ja kulttuuria kokonaisuutena suomalaisille. Sitra on pyrkinyt seuraamaan jo pitkään Aasian kehitystä. Tiikeriportti-kirja avaa mielenkiintoisia näköaloja Korean niemimaalle sekä antaa eväitä pohtia voisiko Suomi pienenä ja ketteränä toimijana olla mukana tämän kehityksen avaamissa mahdollisuuksissa.

- Korean kehityksen ymmärtäminen toimii hyvänä tulkkina ja avaimena ymmärtää itäaasialaista kehitystä ja alueen tulevaisuutta. Itä-Aasiahan on tulevaisuuden talouden, innovaatioiden ja kasvun voimakeskittymä. Korean havainnoiminen ja siellä uusien trendien näkeminen auttaa myös ymmärtämään kiinalaisten ja japanilaisten tulevaisuutta ja päinvastoin, pohtii kirjan kirjoittaja Teppo Turkki .

Tiikeriportti-kirja avaa mielenkiintoisia näkymiä korealaisen elämän arkeen, vahvan valtion ja suunnittelun kulttuuriin, yhteiskunnan kehitykseen sekä Pohjois- ja Etelä-Korean vaikeaan, mutta erottamattomaan yhteyteen.

Suomen kannalta erityisen kiinnostavaa kirjassa ovat etenkin kuvaukset Etelä-Korean tietoyhteiskunnan kehityksestä, luovan talouden Hallyu-ilmiöstä sekä vihreiden innovaatioiden talousajattelusta ja politiikasta.

Etelä-Koreaan on syntynyt muun muassa Internetissä toimiva tiedostava ja aktiivinen kansalaisyhteiskunnan alue, ja voidaankin puhua "Verkkojen valta" -ilmiöstä, jonka puitteissa miljoonat korealaiset toimivat online-yhteisöjen sisällä aktiivisesti.

- Tällaisella itsejärjestäytyvällä kansalaisyhteiskunnalla on valtava vimma synnyttää uusia ajatuksia ja innovaatioita. Meidän on syytä miettiä, mistä Suomeen saataisiin samanhenkistä vimmaa tehdä uutta, sanoo Sitran tietoyhteiskunta-asioista vastaava johtaja Ossi Kuittinen .

Kuittinen näkee Etelä-Korean kehityksessä mahdollisuuksia myös suomalaiselle liike-elämälle.
- On pohdittava, voisiko Etelä-Korea olla Suomelle ponnahduslauta kehittyville Itä-Aasian markkinoille esimerkiksi mobiilipalveluosaamisen alalla, Ossi Kuittinen sanoo.

Lisätietoja

Teppo Turkki, teppo@turkki.nu, puh. 0500 506 810
Kehitysjohtaja Ossi Kuittinen, Sitra, etunimi.sukunimi@sitra.fi, puh. 040 7484812
Tiedottaja Elina Kiiski, etunimi.sukunimi@sitra.fi, puh. 044 540 3367

Julkaisun tiedot

Tiikeriportti - Korean vimma voittaa maailma
Teppo Turkki Sitra-sarja (284)
ISBN 978-951-37-5662-8
ISSN 0785-8388
Edita Prima Oy Helsinki: Sitra, 2009

Julkaisussa käytettyjä kuvia voi tiedustella tiedottaja Elina Kiiskeltä: etunimi.sukunimi@sitra.fi, puh. 044 540 3367

Myyntitiedot

Helsinki: Edita Publishing Oy, asiakaspalvelu, puh. 020 450 05
Edita-kirjakauppa, Annankatu 44, 00100 Helsinki, puh. 020 450 2566, sähköposti: kirjakauppa.annankatu@edita.fi sekä kirjakaupat kautta maan. Hinta 33,90 e., 2009

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Ennakoimme tulevaa. Etsimme yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja huomisen haasteisiin. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kestävää kasvua. Parempi tulevaisuus vaatii tekoja jo tänään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Medieanalys: USA:s helomvändning i säkerhetspolitiken överraskade EU som ger ett svagt och splittrat intryck9.5.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande

Politikerna efterlyser för närvarande europeiska säkerhetslösningar och en upprustning av Europa. Bara för ett år sedan, 2024, såg situationen helt annorlunda ut, och EU hade ingen större koppling till säkerhetsfrågor i den offentliga säkerhetsdebatten i Finland, Sverige, Tyskland och Italien. Det framgår av Sitras medieanalys där man har undersökt den journalistik som fått mest synlighet i länderna i fråga.

Media-analyysi: USA:n turvallisuuspoliittinen täyskäännös yllätti heikolta ja hajanaiselta näyttävän EU:n9.5.2025 01:00:00 EEST | Tiedote

Tällä hetkellä poliitikkojen puheissa peräänkuulutetaan eurooppalaisia turvallisuusratkaisuja ja Euroopan aseistamista. Näin ei kuitenkaan ollut vielä vuonna 2024, jolloin Suomen, Ruotsin, Saksan ja Italian julkisessa turvallisuuskeskustelussa EU ei juurikaan kytkeytynyt turvallisuusaiheisiin. Tämä käy ilmi Sitran teettämästä media-analyysista, jossa on tarkasteltu kyseisten maiden eniten näkyvyyttä saanutta journalismia.

Tidskrift från 2046: så kan framtiden se ut8.5.2025 07:08:20 EEST | Pressmeddelande

Tänk om våra tankar inte längre är privata? Tänk om mobiltelefoner förbjuds på offentliga platser? Tänk om äldre människor börjar begå brott för att komma in i fängelse för vård och gemenskap? Sitras tidskrift JOS* tar med läsaren in i framtiden där en rad svaga signaler har blivit vår vardag. Tidningens syfte är att skapa diskussioner om framtiden och stärka vår förmåga att leva i en tid av osäkerhet.

Tältäkö näyttää vuonna 2046? Sitran aikakauslehti haastaa ajatuksiamme tulevaisuudesta8.5.2025 07:08:20 EEST | Tiedote

Mitä jos ajatuksemme eivät ole enää yksityisiä? Mitä jos kännykät kielletään julkisilta paikoilla? Mitä jos vanhukset alkavat tehdä rikoksia päästäkseen hoivan ja yhteisön äärelle vankilaan? Sitran julkaisema JOS*-aikakauslehti vie lukijan tulevaisuuteen, jossa joukosta heikkoja signaaleja on tullut arkipäivää. Kertaluonteisen lehden tarkoituksena on herättää tulevaisuuskeskustelua ja vahvistaa kykyämme elää epävarmuuden ajassa.

A magazine from 2046: A glimpse into possible futures8.5.2025 07:08:20 EEST | Press release

What if our thoughts are no longer private? What if mobile phones were banned from public places? What if the elderly start committing crimes to get into the care and community of prison? Sitra’s new JOS* (“WHAT IF”) magazine transports readers to a future where some of today’s weak signals have become everyday realities. The aim of the publication is to spark discussion about the future and strengthen our ability to navigate uncertainty.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye