Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

UM: Konsulipalvelujen kysyntä jatkaa kasvuaan

22.1.2016 11:30:00 EET | Ulkoministeriö / Utrikesministeriet | Tiedote

Jaa

ULKOASIAINMINISTERIÖ
http://formin.finland.fi

Tiedote 15/2016
22.1.2016

Konsulipalvelujen kysyntä jatkaa kasvuaan

Vuonna 2015 konsulipalvelujen kysyntä ylitti jälleen edellisvuoden ennätystason. Kaikkiaan konsulipalveluja kirjattiin viime vuonna yli 55 000 eli noin 25 % edellisvuotta enemmän. Avustustapausten lukumäärän kasvussa näkyy suomalaisten lisääntyvä ulkomaanmatkailu.

Yleisimmin suurlähetystöjen apua tarvitaan tilanteissa, jotka liittyvät passin katoamiseen tai muihin matkustusasiakirjoja koskeviin ongelmiin. Näistä syistä kaikkiaan 17 662 suomalaista kääntyi edustustojen puoleen viime vuonna.Uusia Suomen passeja myönnettiin ulkomaanedustustoissa yhteensä 19 353 kappaletta.

Ulkomailla sairastuneista ja tapaturmaan tai onnettomuuteen joutuneista suurlähetystön apua vuonna 2015 tarvitsi 1171 henkilöä. Edustustot avustivat myös 754 rikoksen uhriksi joutunutta. Lisäksi ulkomailla pidätettyjä tai vangittuja suomalaisia avustettiin 454 kertaa.

Viime vuoden aikana ulkomailla menehtyi 520 suomalaista. Suurin osa vainajista kotiutettiin Suomeen. Kuolemantapaukset ulkomailla ovat viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana lisääntyneet yli 50 %.

Konsulipalvelulain mukaan apua annetaan Suomen kansalaisille ja Suomessa pysyvästi asuville ulkomaalaisille. Ensisijainen avustamistapa on neuvonta. Tarvittaessa Suomen edustustot voivat avustaa esimerkiksi yhteydenpidossa, tietojen saamisessa, sairaanhoitoon pääsemisessä sekä välttämättömän, tilanteen vaatiman muun avun saamiseksi.

Ulkoministeriö suosittelee kaikille ulkomailla matkustaville suomalaisille kattavan matkustajavakuutuksen ottamista. Etenkin omatoimimatkailijoille suositellaan myös yhteystietojen ilmoittamista ulkoministeriölle osoitteessa matkustusilmoitus.fi.

Kohdemaan turvallisuustilanteesta suomalaismatkailijan kannalta saa tietoa ulkoministeriön matkustustiedotteista (formin.finland.fi – Matkustaminen ja maat - Matkustustiedotteet).

Lisätietoja: konsuliasioiden yksikön päällikkö Teemu Turunen, puh. 0295 351 063.

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi
Ulkoasiainministeriö http://formin.finland.fi pressi.um@formin.fi puh. 0295 350 000

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Suomi muiden silmin 2025: Suomi-kuva säilyi vakaana, mutta mielikuvat maailmalla jakautuvat4.2.2025 00:01:00 EET | Tiedote

Koulutus, hyvä hallinto, luonto, tasa-arvo ja onnellisuus ovat teemoja, joista Suomi tunnetaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin julkaisu Suomi muiden silmin. Vuonna 2024 kansainvälistä medianäkyvyyttä toivat erityisesti Nato-jäsenyys ja turvallisuuspolitiikka. Suomi-kuva on haastavasta maailmantilanteesta huolimatta säilynyt pääosin myönteisenä, mutta erot eri maiden suhtautumisessa Suomeen ovat kasvaneet. Sen vuoksi on yhä tärkeämpää, että Suomi tunnetaan omista vahvuuksistaan, julkaisussa todetaan.

//KORRIGERAT//Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande

//KORRIGERAT: telefonnummer i kontaktuppgifter// På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.

//KORJATTU//Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote

//KORJATTU puhelinnumero yhteystiedoissa// Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.

Finland får eget nationellt ljudlandskap6.12.2024 00:00:00 EET | Pressmeddelande

På Finlands självständighetsdag, den 6 december, offentliggör Finland som första land i världen ett nationellt ljudlandskap. ”Ääniä” är ett verk som komponerats av Lauri Porra. Verket består av 15 originalkompositioner som har inspirerats av Finland och det finländska. Beställningsverket kommer att lanseras vid ambassadernas självständighetsfester runt om i världen. Efter det kan alla som vill uppleva det finländska lugnet ta del av det musikaliska verket.

Suomi saa oman kansallisen äänimaiseman6.12.2024 00:00:00 EET | Tiedote

Suomen itsenäisyyspäivänä, 6. joulukuuta, Suomi julkaisee ensimmäisenä maana maailmassa kansallisen äänimaiseman. ”Ääniä” on Lauri Porran säveltämä, 15 alkuperäisestä sävellyksestä koostuva teoskokonaisuus, joka on saanut inspiraationsa Suomesta ja suomalaisuudesta. Tilausteos lanseerataan suurlähetystöjen itsenäisyyspäiväjuhlissa ympäri maailmaa, minkä jälkeen se on avoinna kaikille, jotka haluavat rauhoittua kokemaan suomalaisuutta musiikin kautta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye