Esteratsastusta ja hevosjalkapalloa Horse Fair -messuilla

Kansainvälinen kilpailu käydään kolmipäiväisenä, 4.-6.3. Kilpailussa on merkittävät rahapalkinnot, yhteensä yli 9 000 euroa, jotka jaetaan päiväkilpailujen voittajille ja luokkien parhaille ratsukoille.
- Ulkomaisten ratsastajien kiinnostus kilpailua kohtaan on huomattavasti kasvanut viime vuodesta ja kyselyitä on tullut jo Ruotsista, Irlannista, Virosta, Liettuasta ja Venäjältä. Näyttää siltä, että kaikista näistä maista saadaan edustajat mukaan kilpailuun, iloitsee kilpailun johtaja Pekka Larsen.
Tänä vuonna messuilla on ensimmäistä kertaa omat luokat myös junioriratsastajille ja nuorille hevosille. Nämä luokat kilpailevat perjantaina 4.3. Junioreille messujen Horze Arenalla käytävä kilpailu tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden esiintyä ison yleisön edessä.
Viikinkihevosia ja hevosjalkapalloa
Arenalle mahtuu estekilpailun lisäksi muutakin vauhdikasta ohjelmaa. Haastekilpailuissa venytetään lajirajoja, kun sekä ratsastajat että hevoset joutuvat uuden ja oudon eteen. Lännenratsastuksen TRAIL-kilpailussa ratsukoiden täytyy suorittaa radalla erilaisia tehtäviä, kuten kulkea sillalla ja kapealla kujalla sekä avata ja sulkea radalla oleva portti. Kouluratsastuksessa puolestaan otetaan mittaa siitä, miten ponit pärjäävät kisassa hevosia vastaan. Messuilla nähdään myös viikinkihevosia, vauhdikasta valjakkoajoa ja pieniä mutta machoja shetlanninponeja.
Viikonloppuna käydään myös jännittävä hevosjalkapallo-ottelu, jossa vastakkain ovat ratsastava poliisi ja julkkikset. Hevosen selkään kiipeävät mm. Olga Temonen, Susanna Penttilä, Katja Ståhl ja Inka Henelius.
Horse Fair järjestetään 4.-6.3. Messukeskuksessa Helsingissä. Samaan aikaan Messukeskuksessa on myös Kuva&Kamera sekä GoExpo, johon kuuluu viisi liikunnan, ulkoilun ja vapaa-ajan tapahtumaa: Fillari, Kunto, Golf, Outdoor ja Ball Sports. Tapahtumat ovat avoinna yleisölle pe 12-19, la 10-18 ja su 10-17. Yleisö pääsee kaikkiin tapahtumiin samalla lipulla.
Esteratsastuskilpailun ohjelma:
pe
12.00 Estekilpailu - juniorit
13.30 Estekilpailu - nuoret hevoset
16.30 Horse Fair International CSI* - Small Tour 125 cm
18.00 Horse Fair International CSI* - Big Tour 135 cm
la
14.45 Horse Fair International CSI* - Small Tour 130 cm
16.30 Horse Fair International CSI* - Big Tour 140 cm
su
14.30 Horse Fair International CSI* - Small Tour 130 cm
16.00 Horse Fair International CSI* - Big Tour 140 cm
Lisätietoja:
Messukeskus, tiedottaja Riikka Luomanpää, 050 540 4231, riikka.luomanpaa@messukeskus.com
Team Eurohorses: Pekka Larsen 0500 631693, teameurohorses@netti.fi
www.horsefair.fi www.facebook.com/horsefair
Kuvia vapaasti median käyttöön: http://mediabank.messukeskus.com/
Median akkreditoituminen ennakkoon www.messukeskus.com/akkreditoituminen tai messujen aikana Messukeskuksen Lehdistökeskuksessa.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Suosikkikirjailijat keskustelevat lukijoiden kanssa Helsingin Kirjamessujen lukupiireissä17.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessujen koko ohjelma julkaistaan 23.9.2025, mutta jo nyt saadaan maistiaisia tarjonnasta. Kirjamessuilla järjestetään kymmenen lukupiiriä, joissa lukijat pääsevät keskustelemaan uutuuskirjasta kirjailijan kanssa. Kirjasome järjestää myös tilaisuuden, jossa annetaan käytännön vinkkejä lukupiirin perustamiseen. Kirjamessut kannustaa ihmisiä lukemaan ja keskustelemaan kirjoista. Helsingin Kirjamessut järjestetään torstaista sunnuntaihin 23. – 26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Habitaren 2025 kutsuvierasosastoina nähdään kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnetut ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works13.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Habitare 2025 tuo syyskuussa yhteen lähes 500 upeaa yritystä – tuttuja ja ensikertalaisia. Kutsuvierasosastoina nähdään kaksi kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnettua huonekalubrändiä: ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works. Mukana ovat myös Designkavereiden ja Muurlan pop up -osastot. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Matkamessujen lomakysely – kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan12.6.2025 11:00:17 EEST | Tiedote
Tuoreen lomakyselyn mukaan suomalaisten kesälomasuunnitelmat ovat monimuotoisia ja jakautuvat laajasti eri puolille maailmaa ja kotimaata. Matkamessujen kesälomakyselyyn vastanneista kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan, noin joka kahdeksas vastaaja odottaa vielä äkkilähtötarjouksia. Kotimaan kohteissa korostuvat mökkeily, kaupunkilomat ja luonnossa liikkuminen. Vastuullisuus näkyy valinnoissa.
KUTSU VAIKUTTAJILLE I Habitare 10.–14.9.202512.6.2025 07:30:00 EEST | Kutsu
Habitaren vaikuttajapassin haku on avautunut. Passia voivat hakea tapahtuman aihepiireistä aktiivisesti sisältöjä tekevät somevaikuttajat 27.8.2025 mennessä. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Ensi viikolla on Prätkällä töihin ja minne vaan -teemapäivät moottoripyörämyymälöissä11.6.2025 15:19:53 EEST | Tiedote
Tänä vuonna perinteinen Prätkällä töihin -päivä on laajentunut Prätkällä töihin ja minne vaan -teemapäiviksi, jotka kannustavat Suomen moottoripyöräilijöitä pyörän selkään ja näkymään liikenteessä – sekä innostaa uusia harrastajia lajin pariin. Samalla motoristeja kehotetaan ajamaan töihin tai vapaa-ajalla vaikkapa moottoripyörämyymälään omalla moottoripyörällä. Päivien aikana myymälöissä on luvassa jokaiselle motoristille jotakin – uusille motoristeille prätkäkummit antavat vinkkejä moottoripyöräilyn aloittamisesta ja kokeneet kuskit suuntaavat tuuletuslenkeille. Teemapäiviä vietetään maanantaista keskiviikkoon 16. – 18.6.2025 moottoripyörämyymälöissä ympäri Suomen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme