Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Meidän maailmamme -hyväntekeväisyyskonsertti turvapaikanhakijoiden tukemiseksi

Jaa
Suomen Setlementtiliitto järjestää Meidän maailmamme -hyväntekeväisyyskonsertin turvapaikanhakijoiden koulutuksen ja harrastustoiminnan tukemiseksi 6.3.2016 Savoy-teatterissa.
Meidän maailmamme -konsertti, kuva Stefan Bremer
Meidän maailmamme -konsertti, kuva Stefan Bremer

Konsertissa kuullaan musiikkia kaikissa genreissä ja kansainvälisissä tunnelmissa: vaikka taiteilijoiden taustat ovat erilaisia, yhteistä heille kaikille on kansainvälisyys. Musiikkiesitysten lisäksi kuulemme heidän tarinoitaan konsertti- ja oopperalavoilta, kyliltä ja kaduilta, festareilta ja klubeilta sekä akateemisista opinahjoista afrikkalaiseen suulliseen traditioon.Juontajat Karita Aaltonen ja Marc Dillon haastattelevat esiintyjiä sekä suomeksi että englanniksi.

Esimerkiksi Taideyliopiston rehtorin MT Jari Perkiömäen näkökulma kansainvälisyyteen on varsin monipuolinen. Hän on työskennellyt Sibelius-Akatemiassa opettajana ja erilaisissa johtotehtävissä, osallistunut kansainvälisten verkostojen, järjestöjen ja festivaalien toimintaan sekä tehnyt elämäntyönsä ennen kaikkea muusikkona ja säveltäjänä. Toisaalta Taideyliopiston Sibelius-Akatemian viulunsoiton lehtorin Teemu Kupiaisen tie on vienyt pois konserttisaleista katusoittajaksi kaukaisiin maihin ja seuduille, joissa ei koskaan aiemmin ole kuultu länsimaista musiikkia. Maarika Autio vaihtoi sitä vastoin pianonsoiton afrikkalaisiin soittimiin reissatessaan 20 vuoden ajan Senegalissa ja opetellessaan kisällioppilaana soittamaan balafonia ja marimbaa. Kuulemme myös irakilaisen turvapaikanhakijamuusikon Ali Alwadin tarinan.

Konsertin tavoitteena onkin hälventää ennakkoluuloja tuntematonta kohtaan ja antaa taiteilijoiden tarinoiden kertoa, kuinka kansainvälisyys on rikastuttanut ja kehittänyt suomalaista musiikkikulttuuria ja -koulutusta: MT Hui-Ying Liu-Tawaststjerna ja M.Mus. Rody van Gemert ovat mm. luoneet uusia opetusmetodeja musiikin varhaiskasvatukseen ja mitäpä olisi kesä ilman professori Seppo Kimasen perustamia Kuhmon Kamarimusiikki -festivaaleja!

Lisäksi konsertin kunniavieras presidentti Tarja Halonen kertoo omakohtaisista kokemuksistaan Suomi-Chile-seuran puheenjohtajana 1970-luvulla, jolloin ensimmäiset pakolaiset saapuivat Chilestä Suomeen. Konsertin suojelijana toimii kansanedustaja Nasima Razmyar

Kuulemme mm. flamencoa, jazzia, klassista ja maailmanmusiikkia, oopperaa ja poppia sekä suomalaisia kansanlauluja. Esiintymässä ovat Cinta Hermo, Neff Irizarry Group, Jari Perkiömäki, Rody van Gemert, Assi Karttunen, Hui-Ying Liu-Tawaststjerna, John McGregor, Jarmo Saari, Teemu Kupiainen, Marion Melnik, Eero Manninen, Ninni Poijärvi, Ali Alawad, Seppo Kimanen ja Sila Fato Group and Maarika Autio.

Sokerina pohjalla esiintyvät stand up -koomikot Ali Jahangiri ja Jamie MacDonald sekä Sibelius-Akatemian opiskelijat. Esitysten aikana näemme myös videoklippejä eksoottisista maisemista ja vastaanottokeskusten arjesta.

 

Yhteistyössä: Savoy-teatteri, Maailman musiikin keskus

Liput alk. 25/20 €
p. 09 31012000 & Ticketmaster

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
tuottaja Kitti Saalonen, puh. 050 - 3414 924. kitti.saalonen@gmail.com
www.ourworld.fi

Kuvat

Meidän maailmamme -konsertti, kuva Stefan Bremer
Meidän maailmamme -konsertti, kuva Stefan Bremer
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki - Helsingfors stad
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

09 310 1691https://www.hel.fi
Savoy-teatteri on vuonna 1987 perustettu vierailuteatteri, joka sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Esplanadin puiston kupeessa. Teatterissa vierailee vuosittain noin 200 erilaista esiintyjäryhmää eri puolilta maailmaa. Savoy-teatterin ohjelmisto koostuu omatuotantoisista tapahtumista, yhteistyössä muiden tapahtumajärjestäjien kanssa tuotetuista tapahtumista sekä ohjelmatoimistojen, festivaalien ja yksityisten tapahtumajärjestäjien tapahtumista. Savoy-teatterista hoidetaan myös Espan lavan varaus- ja esitystoimintaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Kaksi kolmesta kuntien nuorisotyön esimiehistä arvioi kunnan nuorille suunnattujen digitaalisten palvelujen parantuneen viimeisen vuoden aikana29.5.2019 11:02:43 EEST | Tiedote

Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verke toteutti maaliskuussa jo neljännen kerran kyselyn kuntien nuorisotyön digitalisaatiosta ja digitaalisesta nuorisotyöstä. Tänään julkaistussa Kunnallisen nuorisotyön digitalisaatio 2019 -raportista ilmenee, että digitalisaatioon suhtaudutaan myönteisesti ja digitaaliset palvelut ovat parantuneet viime vuosina.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye