Sitra

Ylöjärven terveyskioskia kiiteltiin helppoudesta, kuuntelusta ja hymystä

Jaa
Ylöjärvellä kauppakeskus Elossa kesän alusta toiminut terveyskioski sai asiakaskyselyssä palvelun laadusta kouluarvosanakseen 9,1. Sitran osaksi rahoittama kokeilu, jossa kunnallisia terveydenhuollon palveluita saa nopeasti ilman ajanvarausta, on otettu vastaan yllättävän positiivisesti.

Terveyskioski toimii asiakaslähtöisesti lähellä ihmisten arkea. Palvelu on maksutonta ja avointa kaikille asuinkunnasta riippumatta. Asiakaspalautteissa terveyskioskin kevyt palveluvalikoima arvioitiin riittäväksi, ja henkilökuntaa, asioinnin helppoutta ja nopeutta kiiteltiin. Tyypillinen vastaus oli "Tänne on niin kiva tulla, kun täällä hymyillään".

Terveyskioskissa työskennelleiden fysioterapeutin, sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan aito innostus välittyi myös asiakkaille. Tavoitteeksi asetettu 20 päivittäisen kävijän taso ylitettiin viidellä.

Uusi terveyspalvelujen tuottamistapa

- Kiinnostukseen, positiiviseen asenteeseen ja tyytyväisyyteen saattaa vaikuttaa myös se, että tämä on pitkästä aikaa ainoa perusterveydenhuoltoon liittyvä kokeilu, professori Jarmo Vakkuri Tampereen yliopistosta punnitsee. Kävijäpalaute heijastaa Vakkurin mukaan suhdetta terveydenhuollon perinteiseen toimintatapaan.

Terveyskioskin palvelua laajennettiin syksyn aikana asiakkailta saadun palautteen mukaan: hankittiin kolesteroli- ja hemoglobiinipikamittarit ja pidettiin teemapäiviä. Hämmästyttävän moni (62 %) olisi ollut valmis myös maksamaan palvelusta, keskimäärin 5-10 euroa.

Tampereen yliopiston tekemässä peruskartoituksessa analysoitiin asiakaskyselyn tuloksia, terveyskioskin käyntitilastoja, asiakaskyselyjen vastauksia sekä haastateltiin 17 henkilöä työtekijöistä ja esimiehistä päättäjiin. Raportti julkaistiin Sitran selvityksiä -sarjassa.

Matala kynnys ja kuuntelu merkitsevät

Vain viidennes vastaajista arvioi, että olisi hakeutunut terveyskeskukseen tai muuhun hoitoon käyntisyynsä takia. Osa kävijöistä kuitenkin ohjattiin lääkäriin, koska esimerkiksi mittauksissa löytyi hoitoa vaativia sairauksia.

Vaikka lähes puolet asiakkaista tuli käynnille pienten hoitotoimenpiteiden vuoksi, kuten mittauttamaan verensokeria, verenpainetta tai kolesterolia, useimmat juttelivat samalla myös muista vaivoistaan. Keskustelun aiheet saattoivat liittyä myös psykososiaalisiin ongelmiin kuten yksinäisyyteen, perhekriiseihin tai päihteisiin.

- Rutiininomaisten toimenpiteiden hoitamisen lisäksi haluamme jatkossa terävöittää vielä entisestään terveysneuvontaa ja ohjausta eteenpäin. Terveyskioski on mahdollisuus jalkautua kentälle asiakkaiden luo, tarttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ja ennaltaehkäistä sairauksia, johtava hoitaja Seija Ritala Ylöjärveltä uskoo.

Mahdollisuus eri sektoreiden väliseen yhteistyöhön

Malli terveyspalvelujen viemisestä terveyskeskuksen ulkopuolelle poimittiin alun perin Yhdysvalloissa suositusta Retail Clinic -konseptista, jossa terveydenhoitajatasoisia terveyspalveluita saa nopeasti ja edullisesti muun kauppareissun ohessa.

Ylöjärven terveyskioskin arviointitutkimuksessa arvioitiin, mihin julkisrahoitteisen perusterveydenhuollon haasteisiin terveyskioski täällä Suomessa voisi olla ratkaisu. Ainakin kohderyhmä Ylöjärvellä muodostui muutenkin terveyspalveluja paljon tarvitsevista 50-70 -vuotiaista, kun taas Yhdysvalloissa malli on tavoittanut nuoret lapsiperheet.

- Ylöjärven kokeilussa haetaan tapaa katsoa terveyspalvelujen järjestämistä uudesta näkökulmasta. Haemme malleja rakenteelliseen uudistumiseen, Sitran Kuntaohjelman ohjelmajohtaja Antti Kivelä sanoo.

Tampereen yliopisto tutkii jatkossa erityisesti terveyskioskin asiakasvirtoja ja toiminnan vaikuttavuutta esimerkiksi terveyskeskuksen ruuhkiin tai terveysongelmien ennaltaehkäisyyn. Tätä varten tarvitaan seurantaa koskien koko sosiaali- ja terveyssektoria, jotta terveyskioskikonseptin tuomat mahdolliset hyödyt voidaan perustella.

- Terveyskioskikonsepti ei ole vain erillinen osa-alue, vaan liittyy kunnissa kiinteästi osaksi muuta kehittämistoimintaa. Tämä voi siis käynnistää muutakin aktiviteettia kuntien terveydenhuollossa, Vakkuri toteaa.

Vakkurin mukaan malli on ehdottomasti jatkokehittämisen paikka. Hän on sitä mieltä, että tällaisilla hankkeilla täytyisi myös yrittää vahvistaa sosiaali- ja terveyssektorin ihmisten sekä kuntataloutta hoitavien ihmisten yhteistyötä.

Lisätietoja

Professori Jarmo Vakkuri, Tampereen yliopisto,
puh. (03) 355 16774
Tutkija Anna Kork, Tampereen yliopisto, puh. (03) 355 16821
Johtava hoitaja Seija Ritala, Ylöjärvi, puh. (03) 349 5952
Sairaanhoitaja Milla Järvinen, Ylöjärvi, terveyskioski@ylojarvi.fi
Ohjelmajohtaja Antti Kivelä, Sitra, puh. 040 482 7435
Viestintäpäällikkö Johanna Pellinen, Sitra, puh. 040 561 2551

Julkaisun tiedot

http://www.sitra.fi/julkaisut/Selvityksiä-sarja/Selvityksiä%2019.pdf?download=Lataa+pdf

Terveyskioski palveluinnovaationa, Vaihe I: Peruskartoitus Ylöjärven terveyskioski -hankkeesta
Kirjoittajat: Anna-Aurora Kork, Jari Stenvall, Jarmo Vakkuri (Tampereen yliopisto)
Sitran selvityksiä -sarja (19)
ISBN 978-951-563-700-0
ISSN 1796-7112
Verkkojulkaisu: Sitra, 2009

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Ennakoimme tulevaa. Etsimme yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja huomisen haasteisiin. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kestävää kasvua. Parempi tulevaisuus vaatii tekoja jo tänään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Medieanalys: USA:s helomvändning i säkerhetspolitiken överraskade EU som ger ett svagt och splittrat intryck9.5.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande

Politikerna efterlyser för närvarande europeiska säkerhetslösningar och en upprustning av Europa. Bara för ett år sedan, 2024, såg situationen helt annorlunda ut, och EU hade ingen större koppling till säkerhetsfrågor i den offentliga säkerhetsdebatten i Finland, Sverige, Tyskland och Italien. Det framgår av Sitras medieanalys där man har undersökt den journalistik som fått mest synlighet i länderna i fråga.

Media-analyysi: USA:n turvallisuuspoliittinen täyskäännös yllätti heikolta ja hajanaiselta näyttävän EU:n9.5.2025 01:00:00 EEST | Tiedote

Tällä hetkellä poliitikkojen puheissa peräänkuulutetaan eurooppalaisia turvallisuusratkaisuja ja Euroopan aseistamista. Näin ei kuitenkaan ollut vielä vuonna 2024, jolloin Suomen, Ruotsin, Saksan ja Italian julkisessa turvallisuuskeskustelussa EU ei juurikaan kytkeytynyt turvallisuusaiheisiin. Tämä käy ilmi Sitran teettämästä media-analyysista, jossa on tarkasteltu kyseisten maiden eniten näkyvyyttä saanutta journalismia.

Tidskrift från 2046: så kan framtiden se ut8.5.2025 07:08:20 EEST | Pressmeddelande

Tänk om våra tankar inte längre är privata? Tänk om mobiltelefoner förbjuds på offentliga platser? Tänk om äldre människor börjar begå brott för att komma in i fängelse för vård och gemenskap? Sitras tidskrift JOS* tar med läsaren in i framtiden där en rad svaga signaler har blivit vår vardag. Tidningens syfte är att skapa diskussioner om framtiden och stärka vår förmåga att leva i en tid av osäkerhet.

Tältäkö näyttää vuonna 2046? Sitran aikakauslehti haastaa ajatuksiamme tulevaisuudesta8.5.2025 07:08:20 EEST | Tiedote

Mitä jos ajatuksemme eivät ole enää yksityisiä? Mitä jos kännykät kielletään julkisilta paikoilla? Mitä jos vanhukset alkavat tehdä rikoksia päästäkseen hoivan ja yhteisön äärelle vankilaan? Sitran julkaisema JOS*-aikakauslehti vie lukijan tulevaisuuteen, jossa joukosta heikkoja signaaleja on tullut arkipäivää. Kertaluonteisen lehden tarkoituksena on herättää tulevaisuuskeskustelua ja vahvistaa kykyämme elää epävarmuuden ajassa.

A magazine from 2046: A glimpse into possible futures8.5.2025 07:08:20 EEST | Press release

What if our thoughts are no longer private? What if mobile phones were banned from public places? What if the elderly start committing crimes to get into the care and community of prison? Sitra’s new JOS* (“WHAT IF”) magazine transports readers to a future where some of today’s weak signals have become everyday realities. The aim of the publication is to spark discussion about the future and strengthen our ability to navigate uncertainty.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye