Arctic Business Forum keskittyy talouskehitykseen
Arctic Business Forumin avauspuheenvuoron käyttävät ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka ja Arktisen neuvoston puheenjohtajamaa USA:n Suomen suurlähettiläs Charles J. Adams jr. Avauspuheenvuoroissa puhuu myös EU-komissaari Bieńkowskan sisämarkkinat, teollisuus ja yrittäjyys -kabinetin apulaispäällikkö Kristian Hedberg, joka kertoo lähikuukausina julkistettavasta uudesta EU:n arktisesta strategiasta.
Uutta vuoden 2016 Arctic Business Forumissa on Kiinan arktisten suunnitelmien ja tavoitteiden esittely, muun muassa Kemiin suunniteltava Sunshine Kaidi New Energy Group:n biodieseljalostamohanke. Kaidi Finland Oy:n toimitusjohtaja Pekka Koponen esittelee suunnitelmaa ja sen yrityksille tarjoamia liiketoimintamahdollisuuksia. Kiinan tavoitteita pohjoisessa esittelee lähetystöneuvos Zhang Bin Kiinan suurlähetystöstä.
Foorumin yhteydessä julkistetaan perinteiseen tapaan Arctic Business Forum -vuosikirja, jossa esitetään päivitetty arvio alueen investointipotentiaalista, käsitellään toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia, yritysten tarpeita ja havaittuja kaupan esteitä. Foorumissa julkistetaan myös näkemys siitä, mitkä investoinnit käynnistyvät Pohjois-Norjassa, Pohjois-Ruotsissa, Murmanskin ja Arkangelin alueilla Venäjällä sekä Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Ensimmäistä kertaa esitetään myös arvio investointien käynnistymiseen sekä liiketoimintaan liittyvistä riskeistä.
Median edustajat voivat ilmoittautua Arctic Business Forumiin 31.3. mennessä osoitteessa https://www.lyyti.fi/reg_2016/ABF2016_5078/fi
Puhujia teemoittain:
Arktinen matkailu:
Matkailu on yksi vahvimmin kasvavista pohjoisen toimialoista. Mitä on arktinen matkailu ja mitä on sen kasvupotentiaali?
- Visit Arctic Europe - projektin johtaja Rauno Posio
- Visit Finlandin uusi johtaja Paavo Virkkunen
- Swedish Lapland Visitor’s Boardin toimitusjohtaja Annika Fredriksson
- Tromsø Safarin toimitusjohtaja Ivar Haugen
Arktisen alueen teollisuus ja kestävä kehitys:
Vihreä talous ja uudet liiketoimintamahdollisuudet, resurssien virtausmalli-analyysi ja uuden liiketoiminnan ja kiertotalouden alueelliset ja paikalliset vaikutukset mm. yritysten toimintaympäristöön, työllisyyteen ja liikenteen kehittymiseen.
- Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka
- Ramboll Environment & Health Finlandin vanhempi konsultti Joonas Hokkanen
Liikenne, logistiikka ja innovaatiot:
- Aviation WSP:n johtaja Ted Lennox: Lentoliikenteen kehitysnäkymät ja tulevaisuus arktisilla alueilla
- Geovista AB:n osakas, projektipäällikkö Hans Lindberg: Minerals in Barents -projekti ja kaivosteollisuuden liikennetarpeet
- Luulajan sataman toimitusjohtaja Henrik Vuorinen: Luulajan malmisataman investointiprojekti ja vaikutukset
- Roadscanners Oy:n toimitusjohtaja Timo Saarenketo: Tiekunnossapidon innovaatiot
Rahoitus:
Euroopan strategisten investointien rahasto ESIRin sekä Pohjoismaiden investointipankin rahoitusmahdollisuudet investointeihin ja yrityksille.
- Euroopan Investointipankin Helsingin toimiston päällikkö Jukka Luukkanen
- Pohjoismaiden Investointipankin johtaja Tarja Kylänpää
Alueelliset kehitysnäkymät:
- Venäjän federaation kauppa- ja teollisuuskamarin ulkomaanosaston johtaja Tatjana Leghilina: Venäjän arktisen alueen talouskehitys ja investointisuunnitelmat
- Västerbotten Investment Agency:n johtaja Anders Wangby: Västerbottenin läänin kehitysnäkymät
- Norrbottenin lääninhallituksen elinkeino- ja kehitysjohtaja Andreas Lind: Norrbottenin läänin kehitysnäkymät, mm. LKAB-kaivoslaajennusinvestoinnin vaikutukset Pohjois-Ruotsissa
Ohjelma kokonaisuudessaan: http://arcticbusinessforum.com/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Timo Rautajoki,
Lapin kauppakamari,
p. 040 5511289
timo.rautajoki@chamber.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kauppakamari on arvostettu ammattikirjallisuuden kustantaja, joka julkaisee vuosittain kymmeniä ajankohtaisia teoksia mm. juridiikan, johtamisen ja työsuhteen, taloushallinnon ja verotuksen aihealueilta. Muita suosittuja tuotteita ovat mm. www.kauppakamaritieto.fi, ammattilaisen ajantasainen verkkopalvelu, sekä säännöllisesti päivitettävät kansiot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kauppakamari
Pirkanmaan Kasvupolulle valittiin yrityksiä yli maakunnan rajojen29.3.2019 09:40:52 EET | Tiedote
Pirkanmaan Kasvupolulle valittiin 15 kasvuyritystä. Polulle haki yhteensä 53 kasvua tavoittelevaa yritystä Pirkanmaalta sekä maakunnan ulkopuolelta.
Voittajaksi Itä-Uudenmaan Kasvupolulta Offroad-yritys ja vittumitäpaskaa.fi4.5.2018 16:03:40 EEST | Tiedote
Itä-Uudenmaan lupaavimmaksi kasvajaksi on Kasvu Openin sparrausprosessin jälkeen valittu RoostLab Oy. Kunniamaininnan sai Graafiska. Yritykset etenevät valtakunnalliseen finaaliin 100 parhaan kasvuyrityksen joukkoon. Tästä sadan joukosta valitaan Startup ja Start Again -sarjojen parhaat yritykset valtakunnallisessa finaalissa lokakuussa.
Yritysten Kasvupolulle 15 yritystä Keski-Suomen joka kolkasta13.4.2018 12:56:28 EEST | Tiedote
Yritysten kasvuohjelmaan Keski-Suomen Kasvupolulle on valittu 15 kasvupotentiaalisinta yritystä. Keski-Suomen Kasvupolku järjestetään osana Suomen suurinta yritysten kasvun sparrausohjelmaa, Kasvu Openia.
Mediakutsu: Arctic Business Forumissa 11.– 12.4. keskustellaan Arktisesta rautatiestä ja startupeista4.4.2018 13:58:09 EEST | Kutsu
Lapin kauppakamarilla on ilo kutsua median edustajat Arctic Business Forum 2018 – tapahtumaan Kemissä 11.–12.4.
Kymmenen Kasvu Open yrityksen parhaimmisto on selvillä26.10.2017 11:25:00 EEST | Tiedote
Tuomaristo on valinnut 100 finalistista kymmenen parasta. Näiden yritysten joukosta valitaan voittajat ja kunniamaininnan saajat Start again- ja startup -sarjoissa. Voittajat julkistetaan Kasvu Openin päätapahtuman yhteydessä tänään klo 20.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme