Lehdistötiedote: Valtio istuu 20 miljardin euron päällä – EVA Analyysi Laiska jättiläinen
LEHDISTÖTIEDOTE 30.3.2016
ELINKEINOELÄMÄN VALTUUSKUNTA EVA
Valtio istuu 20 miljardin euron päällä – EVA Analyysi Laiska jättiläinen
Valtio voisi saada jopa 20 miljardin euron tulot yksityistämällä valtionyhtiöitä ja myymällä kaupallista toimintaa harjoittavia yhtiöitään. Suurin osa myyntituloista, yli 11 miljardia euroa, tulisi valtion omistuksista pörssiyhtiöissä, joilla ei enää ole strategista merkitystä.
Näin todetaan EVA Analyysissa Laiska jättiläinen - Viisi syytä miksi valtion omistuksen keventäminen hyödyttäisi Suomea. Sen on kirjoittanut päätoimittaja emeritus Hannu Leinonen.
Leinonen käy analyysissa läpi valtionyhtiöitä, jotka olisi syytä myydä kokonaan tai osin.
- Valtio voisi luopua kokonaan esimerkiksi Sammon, Stora Enson ja Metson osakkeistaan sekä myydä noin puolet omistuksistaan Fortumissa, Nesteessä ja Finnairissa, hän listaa.
Myymällä listaamattomia kaupallisia yhtiöitään valtio voisi saada ainakin 2,7 miljardin euron tulot. Tähän yritysryhmään kuuluvat muiden muassa Posti ja VR. Lisäksi valtio voisi saada noin 6,2 miljardia euroa yksityistämällä niin sanottuja erityistehtäviä hoitavia yhtiöitä, kuten Veikkauksen, Alkon ja Finavian.
- Modernissa markkinataloudessa valtion omistus pitäisi aina perustella erikseen. Sen tulisi olla tarkkaan harkittua ja väliaikaista, eikä itseisarvo. Nykyisenlaajuinen valtio-omistaminen syrjäyttää yksityistä yritteliäisyyttä ja alentaa koko talouden suorituskykyä, Leinonen sanoo.
Syitä yksityistämiselle on, sillä valtio on Leinosen mukaan huono ja laiska omistaja. Valtio-omistus on politisoitunutta, jäykkää ja siirtää liiketoimintariskejä turhaan veronmaksajille.
Valtio on myös jättiläismäinen omistaja: kansainvälisesti vertailtuna Suomen valtiolla on poikkeuksellisen suuri rooli yritysomistuksessa.
Leinonen ehdottaa, että holdingyhtiö Solidiumista voitaisiin tehdä yritysmyyntien järjestelijä ja valtion omistajaohjaus voitaisiin keskittää valtiovarainministeriöön. Edelleen strategisesti merkittävien yhtiöiden kohdalla valtio voisi turvata intressinsä kontrolloivalla osaomistuksella tai turvaavan osakkeen menettelyllä.
Laiska jättiläinen julkistettiin 30. maaliskuuta. Se on osa EVAn Pientä kassasarjaa, joka käsittelee valtion tuloja ja menoja. EVA Analyysi on luettavissa EVAn verkkosivuilta: www.eva.fi.
Lisätietoja:
Hannu Leinonen, päätoimittaja emeritus, halei@hotmail.fi, 040 535 1867
Henna Hopia, EVAn viestintäpäällikkö, henna.hopia@eva.fi, 045 601 8886
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaiset tyytymättömiä terveydenhuoltoon – valinnanvapaus saa vahvaa kannatusta18.6.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset antavat heikon arvosanan maamme terveydenhuoltojärjestelmän toiminnalle. Vain alle kolmasosa (31 %) katsoo julkisen terveydenhuollon toimivan hyvin, kun taas yli puolet (54 %) pitää sen tilaa huonona, käy ilmi EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Hallituspuolueiden kannattajien usko maan suuntaan horjuu – silti toivo paremmasta tulevaisuudesta elää14.6.2025 06:15:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten enemmistö kokee maan olevan menossa väärään suuntaan. EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan vain 22 prosenttia katsoo suunnan olevan oikea, kun taas 59 prosenttia pitää suuntaa vääränä.
EVA: Suomalaisten uhkakuvat lieventyneet – hybridivaikuttaminen noussut uhkien listan kärkeen27.5.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten arviot yhteiskuntaan kohdistuvista uhista ovat lieventyneet lähes kauttaaltaan. Eniten uhka-arviot ovat vähentyneet jengi- ja nuorisoväkivallan sekä terveydenhuollon kantokyvyn romahtamisen pelon kohdalla, käy ilmi EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset edellyttävät lännen turvatakuita ehtona Ukrainan rauhalle20.5.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten selvä enemmistö hyväksyy tulitauon tai rauhan Ukrainaan vain, mikäli se sisältää lännen turvatakuut ja syylliset asetetaan vastuuseen sotarikoksistaan, ilmenee EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset haluavat EU:lle yhteisen puolustuksen – myös yhteisvelka puolustukseen saa enemmistön tuen9.5.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset toivovat EU:lta selvästi nykyistä vahvempaa puolustuskykyä. Lähes kaksi kolmasosaa (64 %) ajattelee, että EU:lla tulisi olla yhteinen puolustus, käy ilmi EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme