
Palokuntanuorten suurleiriä rakentaa parhaillaan 140 vapaaehtoista - Palotarus 2010 -palokuntaleiri on kunta kunnassa
Palotarus 2010 -suurleirin viimeinen rakennusponnistus on käynnissä. Suurleiriä on suunniteltu lähes neljä vuotta, ja rakennustöitäkin on tehty pikkuhiljaa talkoovoimin yli vuoden ajan. Suurleirin tärkein ajatus on tehdä upea leiri nimenomaan palokuntanuorille, joissa piilee Suomen pelastustoimen tulevaisuuden voimavara.
Leiri rakennetaan jo perinteiselle palokuntien harjoitusalueelle Tarukselle. Paikalle täytyy rakentaa melkoisesti kaikenlaista, mitä muutaman tuhannen asukkaan kunnassa muutenkin tarvitaan.
Leirillä ruokaillaan valtavassa teltassa
- Isojen telttojen pystytys onkin tämän hetken suurin haaste. 15 ukkoa on koko ajan teltanpystytyksessä, kertoo leirinjohtaja Risto Vesalainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.
Leirillä vietettävä ulkoilmaelämä ja toisaalta syömisen seurannaisvaikutukset aiheuttavat tietenkin toimenpiteitä. Suihku- ja wc-järjestelmän rakentaminen alueelle ei kuitenkaan ole kuin muutaman päivän homma.
- Bajamajat alkoivat rakentua tiistaina. Muutama sata metriä putkea vedettiin alueelle pintavetona, kertoo Vesalainen. - WC-jäte ajetaan alueelta pois, ja harmaat vedet suodatetaan Suomen ympäristöopisto SYKLIn laatiman ympäristöohjelman mukaisesti.
Leirin mukana alueelle tulee palokunta ja sairaala lääkäreineen
Palokuntaleirillä on tietysti myös leiripalokunta jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Itse asiassa leiri parantaa Padasjoen seudun pelastustoimen valmiutta muutenkin, sillä hätäkeskus voi hälyttää leiriltä täysissä varusteissa olevan paloauton miehistöineen seudun tulipaloihin. Leirillä on myös hoitotason sairaala, jossa on 2 lääkäriä hoitohenkilökuntineen sekä 24 tunnin päivystys.
Palotarus 2010 -leiri on luonteeltaan koulutusleiri, ja yksi sen kursseista on rippikoulu. Niinpä leirialueelle on noussut myös kirkko. Kirkko tosin on avomallia, mikä vain korostaa järven rannalla olevan temppelin kauneutta.
Leirin rakentaminen on ollut vapaaehtoistyön voimannäyte. Hikeä ja työtunteja ei ole mitattu, kun palokuntalaiset ovat valmistelleet kansainvälistä tapahtumaa. - Palokuntahenki on rakennusleirillä ollut mahtava. Eteen tulleet probleemat on ratkaistu yhteen hiileen puhaltamalla, kehuu rakennusleirin päällikkö Jani Wilkman.
Tervetuloa tutustumaan rakennusleiriin perjantaina 2.7. klo 14-16
Tiedotusvälineet ovat tervetulleita tutustumaan leirialueeseen jo rakennusleirin aikana perjantaina 2.7. klo 14-16. Pyydämme ilmoittautumiset torstaina 1.7. klo 16 mennessä.
Tervetuloa tutustumaan Palotarus 2010 -suurleiriin tiistaina 6.7. klo 10-14
Toivotamme tiedotusvälineiden edustajat tervetulleiksi Palotarus 2010 -suurleirille toisena leiripäivänä tiistaina 6.7. klo 10-14. Silloin on erinomainen mahdollisuus seurata nuorten koulutusta klo 10-12, haastatella heitä ja leirintekijöitä sekä tutustua muutenkin leirialueeseen. Pyydämme ilmoittautumiset viimeistään maanantaina 5.7.
Ohjelma:
10.00 Tervetuloa Palotarus 2010 -suurleirille!
10.20 Tutustuminen palokuntanuorten koulutukseen ja leirialueeseen
13.00-14.00 Leirilounas ja munkkikahvit
Ilmoittautumiset ja lisätietoja suurleiristä:
Viestintäpäällikkö Helena Grönstrand, 040 482 4495, helena.gronstrand@spek.fi
Lisätietoja rakennusleiristä:
Rakennusleirin varapäällikkö Reijo Vainikka, 040 595 3318
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
09 476 112, spekinfo@spek.fihttp://www.spek.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK
Paloturvallisuusviikko 24.11. – 1.12. muistuttaa: Joka päivä syttyy 4 asuntopaloa sähkölaitteen takia5.11.2018 10:00:00 EET | Tiedote
Jokasyksyinen Paloturvallisuusviikko järjestetään 24.11.–1.12. Kerromme kampanjaviikon aikana kodin vaaran paikoista, joista yleisimpiä ovat: • sähkölaitteet, joista syttyy päivittäin 4 tulipaloa • liesipalot, noin puolet edellisistä • kiukaat, joihin liittyviä paloja on useammin kuin viikottain.
FBK-verksamheten tilldelades Finnish Security Awards-priset11.10.2018 09:00:06 EEST | Pressmeddelande
Den finska FBK-verksamheten tilldelades priset Finnish Security Awards Årets frivilliga inom säkerhetsbranschen 2018. Detta pris berör varje frivillig brandkårsförening i Finland och varje brandman, brandkårsungdom, brandkårskvinna och brandkårsveteran som är aktiv i dem. Priset tilldelades på tidningens Turvallisuus ja riskienhallinta årliga Finnish Security Awards-festgala.
VPK-toiminta sai Finnish Security Awards -palkinnon11.10.2018 09:00:05 EEST | Tiedote
Suomalainen VPK-toiminta palkittiin Finnish Security Awards Turvallisuusalan Vapaaehtoinen 2018 -palkinnolla. Tämä palkitseminen koskettaa jokaista Suomen vapaaehtoista palokuntayhdistystä ja jokaista niissä toimivaa palokuntalaista, palokuntanuorta, palokuntanaista ja palokuntaveteraania. Palkinto jaettiin Turvallisuus ja riskienhallinta -lehden vuosittaisessa Finnish Security Awards -juhlagaalassa.
Tulitöiden aiheuttamat suurpalot ovat romahtaneet 30 vuodessa – Tulityökoulutusta pidetään tärkeänä12.9.2018 13:33:17 EEST | Tiedote
Ennen kuin tulitöiden turvallisuuskoulutus aloitettiin vuonna 1988, tulitöiden tekeminen aiheutti noin 40 prosenttia suurpaloista. Nykyisin hitsaus, laikkaleikkaus ja muut tulityöt aiheuttavat suurpaloista alle viisi prosenttia. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön teettämän kyselyn mukaan tulitöiden turvallisuuskoulutusta pidetään tärkeänä, joskin koulutuksen suhde työelämän realiteetteihin vaatii jatkuvaa kehittämistä.
”Jos kriisi puhkeaa tai sota syttyy” - Riskiviestintä informoi ja herättää epäilyksiä28.8.2018 14:35:24 EEST | Tiedote
Om krisen eller kriget kommer -esite herätti keväällä paljon keskustelua niin julkaisumaassa Ruotsissa kuin Suomessakin. Onko kyseessä vain informaation jakaminen, vai yritetäänkö ihmisten asenteisiin piilovaikuttaa tai suorastaan rivien välistä kertoa jotain, mitä ei ääneen voi sanoa? Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö järjesti maanantaina 27.8. keskustelutilaisuuden, jossa tutkija Minna Lundgren Keski-Ruotsin yliopiston Risk and Crisis Research Center -yksiköstä kertoi ruotsalaisten kotitalouksien varautumisesta ja kotitalouksille suunnatusta riskiviestinnästä.