Suomen ensimmäisen The SHIFT –businessfestivaalin kumppanuudet myyty loppuun
Turun linnassa 31.5.-1.6. järjestettävä Suomen ensimmäinen businessfestivaali The SHIFT on herättänyt valtavasti kiinnostusta. Oppimis-, terveys- ja energia-alan uudistumiseen keskittyvän tapahtuman kumppanuudet onkin myyty loppuun hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.
"Turun yritystapahtumaskene voi vaikuttaa vähän harmaalta hiirulaiselta, mutta nyt on kyllä puhallettu yhteen hiileen huimin tuloksin. Tästä iso käsi kumppaneille – kiitos, että olette mukana", hehkuttaa The SHIFTin Advisory Boardin jäsen ja Sofokus Oy:n toimitusjohtaja Teemu Malinen.
The SHIFTissä mukana oleviin suuryrityksiin kuuluu mm. GE, Raisio, Bayer ja Turun teknologiakiinteistöt. Raisio Oyj:n toimitusjohtaja Matti Rihko on silminnähden innostunut tapahtuman kantavasta ideasta: ”Businessfestivaali on konseptina loistava. Odotan näkeväni asioita ja ihmisiä joihin en normaaleissa kuvioissani törmää.”
Historiallisen tapahtumapaikan johdosta The SHIFTin osallistujamäärä on rajallinen: ”Halusimme alusta asti tehdä asioita eri tavalla kuin muut. Siksi emme lähteneet tylsään kongressikeskukseen. Tämä on selvästi ollut hyvä ratkaisu, sillä kumppanien lisäksi tapahtumalipuistakin olemme myyneet jo yli puolet”, sanoo The SHIFT ry:n puheenjohtaja Joonas Suominen.
The SHIFTin projektipäällikkö Alexander Törnroth yhtyy Suomisen näkemykseen: ”The SHIFT ei ole vain tapahtuma, vaan elämys. Maailmalla businesstapahtumat ovatkin jo kehittyneet festivaalimaisiksi. Ihmiset haluavat verkostoitumisen ja inspiroitumisen muassa myös viihtyä. Tapahtuma, jossa kävijät pääsevät itse muokkaamaan ja olemaan osa sisältöä, kiinnostaa ihmisiä.”
Laajan kulttuuritarjonnan lisäksi The SHIFTissä voi kokea toistakymmentä maailmanluokan puhujaa. Heihin lukeutuvat mm. Stanfordin yliopistolla luennoiva ja USA:n kuumimpaan kärkeen kuuluvan yrityskiihdyttämö Alchemistin vetäjä Ravi Belani, St1 perustaja Mika Anttonen ja lisätyn todellisuuden suunnittelija Keiichi Matsuda. Startupeille on tarjolla alueen historian suurin pitch-kisan palkinto: 10 000 euroa.
Koska kumppanuudet ovat myyty loppuun, Törnroth kehottaa menemään lippuluukulle ja osallistumaan Suomen ensimmäiselle businessfestivaalille kävijänä: “Meillä on tulossa lisää ohjelma- ja sisältöpaljastuksia lähiaikoina. Myös 31.5. illalla järjestettävien virallisten After Partyjen pitopaikka voidaan toivottavasti paljastaa pian. Paikka tulee olemaan ainutlaatuinen.”
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Welcome to the SHIFT
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joonas Suominen
Hallituksen puheenjohtaja
+358400782838
Projektipäällikkö:
Alexander Törnroth
alexander@theshift.fi
+35840 187 7353
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kauppakamari on arvostettu ammattikirjallisuuden kustantaja, joka julkaisee vuosittain kymmeniä ajankohtaisia teoksia mm. juridiikan, johtamisen ja työsuhteen, taloushallinnon ja verotuksen aihealueilta. Muita suosittuja tuotteita ovat mm. www.kauppakamaritieto.fi, ammattilaisen ajantasainen verkkopalvelu, sekä säännöllisesti päivitettävät kansiot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kauppakamari
Pirkanmaan Kasvupolulle valittiin yrityksiä yli maakunnan rajojen29.3.2019 09:40:52 EET | Tiedote
Pirkanmaan Kasvupolulle valittiin 15 kasvuyritystä. Polulle haki yhteensä 53 kasvua tavoittelevaa yritystä Pirkanmaalta sekä maakunnan ulkopuolelta.
Voittajaksi Itä-Uudenmaan Kasvupolulta Offroad-yritys ja vittumitäpaskaa.fi4.5.2018 16:03:40 EEST | Tiedote
Itä-Uudenmaan lupaavimmaksi kasvajaksi on Kasvu Openin sparrausprosessin jälkeen valittu RoostLab Oy. Kunniamaininnan sai Graafiska. Yritykset etenevät valtakunnalliseen finaaliin 100 parhaan kasvuyrityksen joukkoon. Tästä sadan joukosta valitaan Startup ja Start Again -sarjojen parhaat yritykset valtakunnallisessa finaalissa lokakuussa.
Yritysten Kasvupolulle 15 yritystä Keski-Suomen joka kolkasta13.4.2018 12:56:28 EEST | Tiedote
Yritysten kasvuohjelmaan Keski-Suomen Kasvupolulle on valittu 15 kasvupotentiaalisinta yritystä. Keski-Suomen Kasvupolku järjestetään osana Suomen suurinta yritysten kasvun sparrausohjelmaa, Kasvu Openia.
Mediakutsu: Arctic Business Forumissa 11.– 12.4. keskustellaan Arktisesta rautatiestä ja startupeista4.4.2018 13:58:09 EEST | Kutsu
Lapin kauppakamarilla on ilo kutsua median edustajat Arctic Business Forum 2018 – tapahtumaan Kemissä 11.–12.4.
Kymmenen Kasvu Open yrityksen parhaimmisto on selvillä26.10.2017 11:25:00 EEST | Tiedote
Tuomaristo on valinnut 100 finalistista kymmenen parasta. Näiden yritysten joukosta valitaan voittajat ja kunniamaininnan saajat Start again- ja startup -sarjoissa. Voittajat julkistetaan Kasvu Openin päätapahtuman yhteydessä tänään klo 20.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme