Teolliset Palvelut -messuilla energia ja ympäristö ENERGIATEHOKKUUDEN MERKITYS TEOLLISUUDESSA KASVAA KOKO AJAN
”Suomessa on arviolta 68 000 teollisuus- ja varastorakennusta. Näiden lämmönkulutus kattaa miltei kolmanneksen koko Suomen lämmön käytöstä,” kertoo projektipäällikkö Jussi Jääskeläinen Motiva Services Oy:stä. Hän on mukana messuilla Energiakolmio Oy:n järjestämässä miniseminaarissa kertomassa teollisuuskiinteistöjen energiatehokkuudesta.
Energiatehokkuus säästää ympäristöä ja lompakkoa
”Yhä useampi yritys panostaa kiinteistöjensä energiatehokkuuteen, sillä investointi maksaa itsensä takaisin usein jo muutamassa vuodessa”, sanoo liiketoimintajohtaja Jukka Akselin Energiakolmio Oy:stä. Luottamalla alan ammattilaisten osaamiseen yritykset varmistavat asianmukaisten lakisäädösten huomioimisen sekä energiatehokkuuden kannalta mahdollisimman kattavan toimintatavan luomisen.
”Energiatehokkuuden tehostamispotentiaali riippuu toiminnan luonteesta, mutta teollisuuskiinteistössä voi usein säästää lämpöä jopa 20-30%”, arvioi Jussi Jääskeläinen. ”Kannattavimmat tehostustoimet liittyvät käyttötottumuksien ja kiinteistötekniikan ohjaustapojen muutoksiin. Suurimmat säästöpotentiaalit ovat usein löytyneet lämmön talteenottomahdollisuuksista, ilmanvaihdon ohjauksesta sekä valaistuksesta.”
Energia ja ympäristö esillä Teolliset Palvelut -messuilla
Teolliset Palvelut 13 -messut on teollisuuden kunnossapidon konkari ja yksi Suomen merkittävimmistä teollisuustapahtumista. Kunnossapito ja tuotannon palvelut kattavat kaikki teollisuuden alat, samalla tavoin poikkitieteellisenä messuilla esittäytyy myös energia ja ympäristö -teema.
Tänä vuonna tarjolla on varsin muhkea messukokonaisuus. Samaan aikaan järjestetään Tampereen Messujen Logistiikka 2013 -messut. Kaksilla ammattimessuilla on yhteensä yli 300 näytteilleasettajaa kolmessa messuhallissa.
Teolliset Palvelut -messut järjestää Expomark Oy, joka on erikoistunut teollisuuden ammattimessujen järjestämiseen Suomessa. Expomark Oy on Suomen Messujen tytäryhtiö. Teolliset Palvelut -messujen yhteistyössä mukana Kunnossapitoyhdistys Promaint ry.
Teolliset Palvelut -tapahtuma järjestetään 17.-18.4.2013 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.
Lisätietoja tapahtumasta ja ohjelmasisällöstä: www.teollisetpalvelut.fi
Energia ja ympäristö esillä messujen ohjelmissa:
ENERGIA JA TEOLLISUUS - hankinta, riskienhallinta ja käytön tehostaminen
Ke 17.4. ja to 18. 4. klo 14.00 – 15.00
14:00-14:30 Toimintavaihtoehtoja sähkö- ja päästömarkkinoilla
Portfolio Manager Toni Sjöblom, Energiakolmio Oy
14:30-15:00 Teollisuuskiinteistöjen energiatehokkuus
Projektipäällikkö Jussi Jääskeläinen, Motiva Services Oy
TEOLLISUUDEN JÄTEVEDENKÄSITTELY
Keskiviikko 17.4. klo 11.00 – 13.15
Teollisuuden jätevedenkäsittelyn haasteista ja ratkaisuista puhumassa Talvivaara, Nordkalk Oy Ab, Metso Endress+Hauser Oy ja Outotec Oyj.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nina Nurminen
Expomark Oy
puh. 040 701 4183
nina.nurminen@expomark.fi
www.expomark.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Expomark
Esteettömyys edistää yhdenvertaisuutta1.10.2025 11:51:41 EEST | Tiedote
Apuvälineiden, kuntoutuksen ja esteettömyyden huipputapahtuma Tampereella 6.–8.11.2025 Esteettömät ja saavutettavat ratkaisut luovat kaikille soveltuvaa toimintaympäristöä. Apuvälineiden tarve kasvaa lähitulevaisuudessa väestön ikääntyessä, mutta raha saattaa jarruttaa uusien tuotteiden ja palvelujen käyttöönottoa. Tarvitaankin uusia, kustannustehokkaita ratkaisuja.
Botnia Industrial Day -tapahtumassa avattiin teollisuuden menestyksen tekijöitä10.9.2025 12:48:09 EEST | Tiedote
Uusi teollisuustapahtuma Botnia Industrial Day (BID) sai innostuneen vastaanoton tiistaina 9.9. Vaasassa. Tapahtuma keräsi viitisensataa teollisuuden ammattilaista yhteen kuulemaan tulevaisuuden näkymiä ja menestystarinoita. BID on raikas ja ajankohtainen lisä teollisuustapahtumien kenttään – katse vahvasti tulevaisuudessa.
Mediakutsu: Teollisuuden menestyksen ajurit esillä Vaasassa 9.9. Botnia Industrial Dayssa3.9.2025 14:12:28 EEST | Tiedote
Uusi teollisuustapahtuma Botnia Industrial Day nostaa esiin teollisuuden menestystekijät Pohjanmaalla. Tapahtuma kokoaa alan asiantuntijat ja päättäjät verkostoitumaan ja keskustelemaan ajankohtaisista aiheista tiistaina 9.9.2025 Vaasan kaupungintalolla.
Botnia Industrial Day 2025: Kasvu ja elinvoima teollisuuden tulevaisuuden menestyksen ajureina20.8.2025 11:51:41 EEST | Tiedote
Botnia Industrial Day (BID) tuo tiistaina 9. syyskuuta Vaasan kaupungintalolle yhteen teollisuuden vaikuttajat, asiantuntijat ja päättäjät rakentamaan tulevaisuuden menestystä. Tapahtumassa nostetaan esiin teollisuuden ajankohtaisia mahdollisuuksia – kuten vihreä siirtymä, huoltovarmuus, TKI-rahoitus ja osaajaratkaisut – jotka vauhdittavat koko alueen elinvoimaa ja kilpailukykyä.
Korjattu: Uutta voimaa vetytalouden huipputapahtumaan – Nordic Hydrogen Weekin järjestämisvastuu Expomark Oy:lle14.8.2025 08:29:39 EEST | Tiedote
BusinessOulu ja Expomark Oy ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka myötä vetytalouden johtavan tapahtuman, Nordic Hydrogen Weekin, järjestämisvastuu siirtyy Suomen Messut -konserniin kuuluvalle Expomark Oy:lle. Kasvavalla tapahtumakokonaisuudella on merkittävä rooli puhtaan siirtymän tapahtumakentässä ja se tukee osaltaan Suomen roolia pohjoisen vetytalouden kärjessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme