Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

Suomen Ekonomit: Asiantuntijan työajan mittaamisessa uusi aika

Jaa
On erikoista, että asiantuntijan työtä koetetaan vielä vuonna 2016 sovittaa aikaan ja paikkaan. Suomen Ekonomit tarjoaa ratkaisuksi Aikani-sovellusta, jolla asiantuntija voi paremmin seurata ja hallita työaikaansa.

”Moni korkeasti koulutettu haluaa 8–16-työajan sijaan enemmän joustoja. Kukin asiantuntija ja johtaja tietää itse parhaiten, milloin hän on tuottavin. Asiantuntijan voi olla hyvä ottaa työajan seuranta omiin käsiinsä. Ekonomien edunvalvojana tarjoamme tähän työkalun”, sanoo Suomen Ekonomien toiminnanjohtaja Hanna-Leena Hemming.

”Ekonomien kehittämässä Aikani-mobiilisovelluksessa voi ajan mittaamisen lisäksi antaa ajalleen merkityksiä ja fiiliksiä”, kertoo sovellusta kehittänyt viestintäasiantuntija Marianne Falck-Hvilstafeldt ja jatkaa ”Sovelluksen analytiikassa pääsee myös kiinni itsensä johtamiseen.”

Todellinen työn tehokkuus syntyy siitä, että tiedostaa oman ajankäyttönsä ja tekee oikeita asioita.

”Asiantuntijoiden työhön käyttämästä ajasta on tärkeää olla tietoinen, jotta työssä jaksetaan, ollaan tuottavia ja jotta uralla halutaan olla entistä pidempään. Tämä on hyvän työelämän perusedellytys”, toteaa Hemming.

Nykyiset seurantavälineet eivät aina sovellu asiantuntijatyön mittaamiseen. Osa niistä perustuu kulunvalvontaan, ei todelliseen työaikaan eikä etenkään tuottavaan työntekoon.

Vaikka Aikani on tarkoitettu oman työajan seurantaan, toimii se tarvittaessa myös dialogin välineenä esimiehen kanssa. On hyvä, että esimiehellä ja työntekijällä on sama käsitys työhön käytetystä ajasta ja molemmat ovat tyytyväisiä tilanteeseen.

Aikani sopii kaikille oman ajan käytöstä ja tehostamisesta kiinnostuneille. Se sopii myös kokonaistyöajan piirissä toimiville, jotka haluavat paremmin tiedostaa työhön kuluvaa aikaa. Niin ikään yrittäjä voi käyttää sitä asiakasprojektien ajanseurantaan ja työnhakijalle se voi kertoa, kuinka paljon aktiivinen työhaku vie aikaa.

Työaikalainsäädäntö on vahvasti aika- ja paikkasidonnaista. Lain mukaan työaikaa pitää mitata. Asiantuntijatehtävissä työskentelee valtaosa suomalaisista korkeakoulutetuista. Ekonomeista yli 80 prosenttia on seurattavan työajan piirissä, mutta vain noin puolen työaikaa seurataan.

Lue lisää Aikani-sovelluksesta: http://www.ekonomit.fi/aikani

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Hanna-Leena Hemming, p. 050 511 3048
Viestintäasiantuntija Marianne Falck-Hvilstafeldt, p. 0400 608 920

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

+358 (0) 20 129 9299http://www.ekonomit.fi

Suomen Ekonomit on kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden sekä alan opiskelijoiden, kyltereiden, palvelu- ja etujärjestö. Yli 52 000 jäsenellään se on Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö. Suomen Ekonomit on kylterin ja ekonomin paras urakumppani, joka edistää jäsentensä osaamista, hyvinvointia ja menestystä työelämässä sekä ekonomikoulutuksen arvostusta. Suomen Ekonomit on mukana neuvottelemassa työehtosopimuksista ja työelämäkysymyksistä osana Akavaa ja akavalaisia neuvottelujärjestöjä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye