Ikonitaidetta Sinebrychoffin taidemuseossa

Ikonit kuuluvat itäeurooppalaiseen, Bysanttiin pohjautuvaan taideperinteeseen. Ikonitaiteen juuret ulottuvat varhaiskristilliseen taiteeseen. Ikonin ensisijainen tehtävä kulttikuvana on säilynyt elävänä ortodoksisen kirkon piirissä vuosisatojen läpi.
Uskonnollisessa yhteydessä ikoni on rukouksen välikappale, mutta sitä voi myös tarkastella taideteoksena. Ikonin tekijä on yleensä tuntematon. Vanhimpien ikonien vaurioita on korjattu moneen kertaan, mutta ikonin aihe on maalikerroksista huolimatta pysynyt samana. Kristus, Jumalanäiti ja pyhimykset kuvataan aina tradition määräämien sääntöjen mukaisella tavalla. Näyttelyn vanhimmat ikonit ovat 1500- ja 1600-luvuilta ja edustavat pääosin venäläistä ikonimaalausta.
Näyttelyyn liittyvät luennot:
Keskiviikko 11.5.2016 klo 18 FM Hanna Kemppi: Ikonikokoelmat Suomessa
Keskiviikko 18.5.2016 klo 18 FT Ira Westergård: Äiti, neitsyt ja pyhä ruumis keskiajalla
Lisätietoja luennoista ja tapahtumista: http://www.siff.fi
Lisätietoja näyttelyistä: Kuraattori, intendentti Ira Westergård, p. 0294 500 473, Ira.Westergard@siff.fi
Lehdistömateriaali ja kuvauspyynnöt: Markkinointisuunnittelija Eija Pekkanen, p. 0294 500 462, Eija.Pekkanen@siff.fi
Lehdistökuvat: http://press.sinebrychoffintaidemuseo.fi/
Pääsymaksut:
Erikoisnäyttelyt 12|10 €, alle 18-v. maksutta, vapaa pääsy kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 17-20
Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseoon vapaa pääsy, museon 2. kerros
Opastilaukset: ma-pe klo 9-15 p. 0294 500 500, varaukset@kansallisgalleria.fi
Avoinna: ti, to, pe 11-18 | ke 11-20 | la, su 10-17 | ma suljettu
Bulevardi 40, 00120 Helsinki, p. 0294 500 460, www.siff.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sinebrychoffin Taidemuseo
Inbjudan till utställningens förhandsvisning tisdagen den 9 september kl. 14: Spanien bakom myten – en resa i fantasin19.8.2025 08:50:00 EEST | Pressmeddelande
I höst kan du återuppleva sommarens atmosfär genom ett besök på Konstmuseet Sinebrychoffs utställning Spanien bakom myten som bjuder på Medelhavets ljus och landskap, ett överflöd av volanger, värme och spanska aromer. På utställningen presenteras spanskt måleri från slutet av 1800- och början av 1900-talet. Välkommen till utställningens förhandsvisning tisdagen den 9 september kl. 14.00. Anmälningar tas emot på adressen merja.haikio@siff.fi
Kutsu näyttelyn ennakkoesittelyyn ti 9.9. klo 14: Espanja myyttien takaa -näyttely vie matkalle mielikuviin19.8.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
Syksyllä Sinebrychoffin taidemuseossa voi palata takaisin kesäiseen tunnelmaan, kun Espanja myyttien takaa -näyttely tarjoaa Välimeren valoa ja maisemia, röyhelöiden runsautta, lämpöä sekä espanjalaisuuden maustetta. Näyttely esittelee Espanjan 1800-luvun ja 1900-luvun alun maalaustaidetta. Tervetuloa näyttelyn ennakkoesittelyyn ti 9.9.2025 klo 14.00. Ilmoittaudu mukaan: merja.haikio@siff.fi
Invitation to an exhibition preview on Tuesday 9 September at 14.00: Spain Beyond the Myths is a journey of imagination19.8.2025 08:50:00 EEST | Press release
This autumn, the Sinebrychoff Art Museum takes you back to the summer: the Spain Beyond the Myths exhibition offers Mediterranean light and landscapes, luxuriant ruffs, warmth and Spanish spice. The exhibition presents Spanish painting of the nineteenth and early twentieth centuries. We invite you to an advance viewing of the exhibition on Tuesday 9 September at 14.00. Register by emailing merja.haikio@siff.fi
Inbjudan till utställningens förhandsvisning tisdagen den 11.2 kl. 14: Antikens hjältars äventyr och medryckande berättelser lockar publiken till Konstmuseet Sinebrychoff29.1.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
På hjältarnas resa får vi uppleva fartfyllda och farliga situationer. Antikens hjälteberättelser underhåller oss fortfarande efter tusentals år och är starkt närvarande i vår kultur. Utställningen presenterar centrala hjältar i den grekiska mytologin. Följ med på äventyret! Välkommen på utställningens förhandsvisning tisdagen den 11.2 kl 14.00. Anmäl dig till: merja.haikio@siff.fi
Kutsu näyttelyn ennakkoesittelyyn ti 11.2. klo 14: Antiikin sankareiden seikkailut ja koukuttavat tarinat tempaavat mukaansa Sinebrychoffin taidemuseossa29.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Sankareiden matkassa pääsemme kokemaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Antiikin sankaritarinat viihdyttävät meitä vielä tuhansien vuosien jälkeen ja elävät vahvasti kulttuurissamme. Näyttely esittelee kreikkalaisen mytologian keskeiset sankarit. Lähde mukaan seikkailuun! Tervetuloa näyttelyn ennakkoesittelyyn ti 11.2.2025 klo 14.00. Ilmoittaudu mukaan: merja.haikio@siff.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme