Kontulan Elokolo toimii paikallisten vapaaehtoistyön ansiosta
19.4.2016 08:07:19 EEST | EHYT | Tiedote
Tänään 19. huhtikuuta aukeava Kontulan Elokolo on keskeinen osa EHYT ry:n koordinoimaa vapaaehtoistyötä. Elokolo on saatu käynnistettyä EHYT ry:n, EHYTin jäsenjärjestön Eloset ry:n ja kontulalaisten yhteistyönä. Kontulan Elokolo sijaitsee Helsingin kaupungin omistaman taloyhtiön kerhotiloissa, joka on saatu kohtaamispaikkatoiminnan käyttöön. EHYT ry:n aikuistyön suunnittelija Timo Glad pitää yhteistyötä hyvänä esimerkkinä ihmisten halusta osallistua oman asuinalueen hyvinvoinnin kehittämiseen. Eloset ry:n aktiivisuus ja paikallisten ihmisten innostus oli tärkeässä roolissa Elokolon perustamisessa.
– Moni meistä näkee ongelmia ympärillään. Yhteiskunnassa vallitseva eriarvoisuus lisääntyy ja palvelujen karsinta vaikuttaa erityisesti heikossa asemassa oleviin. Työttömyyden kohdatessa myös omasta ja läheisten hyvinvoinnista huolehtiminen muodostuu entistä vaikeammaksi. Näihin elämäntilanteisiin tarvitaan tukea. Elokolo vastaa juuri tähän tarpeeseen, toteaa Glad.
Elokolo-toiminnalla on keskeinen asema elämänhallinnan vahvistamisessa. Nämä kaikille kansalaisille avoimet tilat sijaitsevat kaupunkien keskustoissa ja ovat muodostuneet keskeisiksi ajanviettopaikaksi niitä tarvitseville.
– Kontulan Elokolo on toinen Elokolo-piste Helsingissä. Kalliossa, Toisella Linjalla sijaitseva Elokolo on ollut vuosia auki ja siitä on muodostunut tärkeä osa kaupunginosan arkea. Kallon Elokolo palvelee vuoden jokaisena päivänä, myös jouluina ja muina pyhinä. Vapaaehtoisten tekemä työ on tärkeässä roolissa myös Kallion pisteen tarjoamissa palveluissa, iloitsee Glad.
Kontulan Elokolo-pisteessä jaetaan myös EU:n ruoka-apua säännöllisin väliajoin. Avajaispäivänä, 19.4. ruokakassien jako klo 16-18, ja sitä jatketaan niin kauan kuin jaettavaa riittää. 19.4. Elokolossa on paikalla niin ehkäisevän työn asiantuntijoita, Elokolotoiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia ja kaupungin taloyhtiön edustaja. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita paikalle Elokoloon, (Kontulankaari 11, kerhohuone, Helsinki) Jatkossa Elokolo palvelee tiistaisin klo 14-18.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo Glad
Suunnittelija, EHYT ry
p. 040 527 1116
timo.glad(a)ehyt.fi
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
EMBARGO to 21.5. klo 7.00 Alaikäiset kokevat alkoholin hankkimisen helpoksi – kolmasosa saa alkoholin sisaruksen tai huoltajan kautta21.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Alkoholin hankkiminen alaikäisenä koetaan erittäin helpoksi, selviää Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreesta Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026* -selvityksestä. Samaan aikaan vanhempien asenteet vaikuttavat entistä vahvemmin nuorten alkoholinkäyttöön. Selvityksessä kysyttiin nuorten omasta alkoholin käytöstä ja alkoholin käyttöön liittyvistä asenteista. Verkkokyselyyn vastasi 1 890 iältään 15–29-vuotiasta suomalaista nuorta.
Puhdasta voittoa – Ehkäisevä päihdetyö EHYTin 50 ratkaisua parempaan päihdepolitiikkaan7.5.2026 08:16:00 EEST | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on julkaissut 50 ratkaisua, joilla Suomi voi vähentää päihde- ja rahapelihaittoja, keventää sote-kustannuksia ja parantaa arjen turvallisuutta.
”Omat tarpeeni, tunteeni ja rajani ovat jääneet toissijaisiksi” – päihderiippuvaisen läheinen tarvitsee tukea omien rajojen löytämiseen28.4.2026 08:14:59 EEST | Tiedote
Läheiset ottavat usein vastuuta päihderiippuvaisten ihmisten ongelmista oman terveytensä, taloutensa ja jopa turvallisuutensa kustannuksella, selviää järjestöjen tekemästä tuoreesta kyselystä. Läheistenpäivänä 5. toukokuuta muistetaan niitä, joiden elämään toisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Päivän teemana on tänä vuonna "Omat rajat". Päivän aikana läheisille järjestetään webinaari sekä Oulussa ja Seinäjoella paikallinen tapahtuma. Seitsemättä kertaa vietettävän Läheistenpäivän takana ovat päihdejärjestöt.
Väärennettyjen bentsodiatsepiinien markkinat kasvussa – tiedon ja tuen tarve suuri23.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Bentsodiatsepiinien päihdekäyttö on yleistynyt Suomessa alkuvuonna. Markkinoilla liikkuu yhä enemmän väärennettyjä bentsodiatsepiineja. Ilmiö lisää merkittävästi käyttöön liittyviä terveysriskejä, sillä katukaupasta hankittujen aineiden sisältö ja vahvuus voivat vaihdella huomattavasti. Tiedot käyvät ilmi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Nopean huumetiedon verkoston (NOPSA) alkuvuoden 2026 raportista.
Selvitys: Makuaineet nikotiinipusseissa koukuttavat, satunnainen tupakointi yleistynyt nuorten keskuudessa15.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreen Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026* -selvityksen mukaan makuaineelliset nikotiinipussit koetaan nuorten keskuudessa trendikkäimmiksi nikotiinituotteiksi. Perinteiset savukkeet koetaan vähiten trendikkäinä, mutta samalla satunnainen tupakointi näyttää kuitenkin lisääntyvän nuorten ystäväpiirissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
