Varsinais-Suomen Vaski-kirjastot nyt osa kansallista Finna-verkkopalvelua

Vaski-kirjastojen yhteenliittymä koostuu yhteensä 18 kunnasta ja kaupungista. Uusi verkkokirjasto parantaa selvästi palvelun käytettävyyttä monen kirjaston yhteenliittymässä.
”Vaskin verkkokirjastossa asiakas näkee heti hakutuloslistasta, missä kirjastossa aineisto sijaitsee ja hän voi suoraan varata kiinnostavan kirjan. Asiakas voi myös valita oman suosikkikirjaston, jonne varatut aineistot tulevat automaattisesti. Uusi palvelu mukautuu kaikkiin päätelaitteisiin, kuten älypuhelimiin”, kertoo Finnan kehittämispäällikkö Erkki Tolonen Kansalliskirjastosta.
Uusi verkkokirjasto korvasi kokonaan vanhan käyttöliittymän vuoden 2016 alussa. Maaliskuussa palvelua parannettiin edelleen ja siihen liitettiin kirjastot.fi:n tarjoamia palveluita. Verkkokirjastoon tulee tulevaisuudessakin jatkuvasti uusia ominaisuuksia.
Jo palvelun beta-versio keräsi käyttäjiltä kiitosta. Loppuvuonna 2015 tehdyssä asiakaskyselyssä 94 % palvelun käyttäjistä suosittelisi verkkokirjastoa myös muille.
Vaski-kirjastot ovat ensimmäinen Finnaa hyödyntävä yleinen kirjasto. Nyt kehitetty verkkokirjasto soveltuu helposti muidenkin yleisten kirjastojen käyttöön, niin usean kirjaston yhteenliittymille kuin pienille yksittäisille kirjastoille.
Vaski-kirjastojen aineistot saatavilla myös Finna.fi-verkkopalvelussa
Finna.fi on arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhteinen verkkopalvelu, joka tarjoaa yhdelle kertaa pääsyn yli 10 miljoonaan valokuvaan, esineeseen, kirjaan, taideteokseen ja muuhun aineistoon.
Vaski-kirjastojen kuten muidenkin Finnassa mukana olevien organisaatioiden aineistot ovat etsittävissä yhdellä kertaa Finna.fi:ssä. Kaikkiaan mukana on jo yli 100 arkistoa, kirjastoa ja museota.
Finna perustuu avoimeen lähdekoodiin ja sen aineistot ovat hyödynnettävissä myös avoimen rajapinnan kautta.
Palvelu on osa opetus- ja kulttuuriministeriön Kansallinen digitaalinen kirjasto -hanketta.
Turun pääkirjastossa Finna-päivä 23.4.
Vaski-kirjastot juhlistavat uutta verkkokirjastoaan Finna-päivällä 23.4. klo 11–14. Kirjaston henkilökunta opastaa asiakkaita uudistuneisiin palveluihin Turun pääkirjaston aulassa. Jokainen opastettava saa ruusun, ja lapsille jaetaan ilmapalloja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
kehittämispäällikkö Erkki Tolonen, Kansalliskirjasto, puh. 050 576 2869, erkki.tolonen(at)helsinki.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Lapsuuden ystävyyssuhteiden puute altistaa itsemurha-ajatuksille yli 50-vuotiailla3.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lapsuuden epäsuotuisat olosuhteet lisäävät itsemurha-ajatusten riskiä myöhemmällä iällä, ilmenee Helsingin yliopiston kansainvälisestä tutkimuksesta.
Majavat ovat palanneet metsämaisemaan ja elvyttävät sen luontoa2.9.2025 15:58:23 EEST | Tiedote
Pitkäaikainen tutkimus yli 50 vuoden ajalta kuvaa miten Evolle palanneet majavat ovat monimuotoistaneet elinympäristöjä. Se kertoo niiden merkittävästä roolista niin kutsuttuina ekosysteemi-insinööreinä, jotka mahdollistavat laajemman lajikirjon alueella.
Rikoslain ihmiskäsitys on ristiriitainen ja luo epäoikeudenmukaisuutta2.9.2025 08:30:32 EEST | Tiedote
Rikosoikeutta ohjaavat ajatukset perustuvat enemmän politiikkaan ja moraaliin kuin tutkittuun tietoon, sanoo Esko Yli-Hemminki, jonka väitöstutkimus käsittelee rikosoikeuden ihmiskäsitystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme