M74-oireyhtymä jälleen Itämeren lohen vaivana

M74 on oireyhtymä, joka aiheuttaa lisääntymishäiriöitä Itämeressä syönnösvaelluksensa tehneille lohille. Oireyhtymä ilmenee vastakuoriutuneiden poikasten eli ruskuaispussipoikasten tiamiinin puutosoireina ja kuolemisena.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan enimmillään viidenneksellä Simojoen lohiemoista on mädissään niin vähän tiamiinia, että niiden poikaset tulevat kärsimään jonkinasteisesta tiamiininpuutoksesta. Kaikki tai osa näistä poikasista todennäköisesti kuolee touko-kesäkuuhun ajoittuvassa ruskuaispussivaiheessa. Kuolleisuus ei kuitenkaan ole niin suurta kuin se oli pahimmillaan 1990-luvun alussa.

M74:n esiintymistä seurataan vuosittain Simojoen lohien mädin tiamiinipitoisuuksien ja koehaudontojen avulla. Kuolleisuustiedot saadaan Keminmaan kalanviljelylaitoksen koehaudonnoista poikasten ruskuaispussivaiheen päätyttyä.

– M74-seurantaan saatiin viime syksynä mätinäytteet vain 19:stä Simojokeen kudulle nousseesta lohesta. Mädin tiamiinipitoisuudet olivat huomattavasti pienempiä kuin viitenä edeltävänä syksynä, kertoo erikoistutkija Pekka Vuorinen Luonnonvarakeskuksesta.

Tiamiinia analysoitiin myös Ruotsin Daljokeen ja Uumajanjokeen viime syksynä nousseiden lohien mädistä. Molemmista joista mätiä saatiin yli 30 emosta. Tulosten perusteella M74-kuolleisuuden ennakoidaan olevan kummankin joen lohissa jopa suurempi kuin Simojoen lohissa.

Syynä runsas rasvainen ravinto

M74:n voimistumisesta antoi viitteitä jo viimesyksyinen tieto siitä, että kilohailin vuosiluokka 2014 oli erittäin runsas − runsain sitten 1990-luvun. M74-oireyhtymää esiintyi paljon 1990-luvulla, jolloin meressä oli erityisen runsaasti nuorta kilohailia.

– Pääsyönnösalueellaan, Itämeren pääaltaalla, lohi syö lähinnä kilohailia, joka on lähes kaksi kertaa niin rasvaista kuin lohen ravintokokoinen silakka. Luken tutkijat ovat pystyneet osoittamaan, että tiamiinin puutos johtuu hyvin runsaasta, rasvaisesta ravinnosta, kertoo tutkija Marja Keinänen.

Rasvainen kala sisältää runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja, jotka hapettuvat herkästi. Tämä puolestaan lisää tiamiinin kulutusta lohen kutuvaelluksen ja  paaston aikana. Lohi lopettaa syömisen jo kutuvaelluksensa lopulla meressä ja paastoaa kesäkuisesta jokeen nousemisestaan aina lokakuuhun eli kutuun asti. Tiamiinia ei tällöin riitä tarpeeksi siirrettäväksi emolohessa kehittyvään mätiin.

M74-oireyhtymä yllätti 1990-luvun alussa ja oli pahimmillaan vuosikymmenen alkupuolella kilohailikannan voimistuttua peräkkäisten runsaiden vuosiluokkien myötä. Tuolloin jokaista viittä emokalaa kohti peräti neljän emon kaikki jälkeläiset menehtyivät oireyhtymään useana vuonna. Vuosikymmenen lopulla ja 2000-luvun alussa oireyhtymää esiintyi 20‒40 prosentissa jälkeläisryhmiä. Oireyhtymä lähes hävisi 2010-luvulla turskakannan vahvistuttua ja kilohailikannan pienennyttyä niin, että useana viime vuotena Simojoen lohissa ei esiintynyt lainkaan M74:ää.

M74-oireyhtymä uhkasi hävittää 1990-luvulla Simojoen ja Tornionjoen luontaisesti lisääntyvät lohikannat, jotka olivat tuolloin voimakkaan merikalastuksen vuoksi melko heikossa kunnossa. Ruotsissa oli vaikeuksia saada lohien mädistä riittävästi poikasia rakennettujen jokien velvoiteistutuksia varten. Lohikantojen pelastamiseksi lohen kalastusta jouduttiin rajoittamaan voimakkaasti. Myös poikasistutuksia jouduttiin lisäämään ja poikasten tuottamista varten rakennettiin kalanviljelylaitos Tornionjoen varteen. Nykyrahassa lohen pelastamiseksi satsattiin istutuskustannuksiin Suomessa noin 10 miljoonaa euroa.

Lisätietoja: Itämeren lohen lisääntymishäiriö ‒ M74-oireyhtymä