Leipäjonot olivat arkipäivää jo1930-luvun pula-aikana
Gia Virkkunen tutkii sekä köyhyyden aineellista että aineetonta puolta 1930-luvun talouskriisin oloissa. Tuolloin köyhiä pidettiin helposti kelvottomina ihmisinä, laiskoina ja säästäväisyyteen kykenemättöminä. Näin tapahtui erityisesti köyhäinavun ja kerjäämisen yhteydessä. Tällainen köyhyysajattelu aiheutti nöyryytystä ja häpeää, mutta lisäksi vihaa, katkeruutta ja protestimielialaa. Se pitkitti kunnan köyhäinavun pyytämistä aivan viime hetkeen asti; monet ottivat mieluummin velkaa kuin suostuivat nöyryytykseen. Vähävaraiset kiistivät usein ”ylhäältä” myönnettyä vaatimatonta avustusta, joka silti oli yhteiskunnallisesti merkittävä. Virkkusen mukaan käsitykset ja mielikuvat köyhistä myös lisäsivät köyhyyttä, jota pidettiin jo sinänsä häpeällisenä – niin vähävaraisten kuin yhteiskunnan silmissä.
Virkkusen 1930-luvun maaseutua koskevassa tutkimuksessa köyhyyden rajat, hierarkiat ja leimaamiset ilmenivät koulussa, työssä ja vapaa-aikoina paremmin toimeen tulleiden maanviljelijöiden ja työläisten kohdatessa. Köyhille raja oli itsestään selvä ja heille pula tarkoitti kädestä suuhun elämistä.
Virkkusen mukaan arjen tasolla pula-ajan "pitkä varjo", joka jatkui aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, vastaa hyvin 1990-luvun laman pitkäaikaisia seurauksia, muun muassa nykyisiä leipäjonoja. Selviytymisen tavat ovat muuttuneet, mutta yhtäläisyyksiä pulan ja tämän päivän köyhyyskokemusten välillä löytyy alisteisen aseman, häpeän, sekä katkeruuden ja vihan tunteissa. Taloudellisilla kriiseillä on taipumus syventää rajaa yhteiskuntaluokkien välillä ja lisätä köyhyyden leimaa.
Valtiotieteiden maisteri Gia Virkkunen väittelee 9.10. klo 12.15 valtiotieteellisessä tiedekunnassa sosiaalihistorian aiheesta ”Köyhyydestä ei puhuttu, sitä vaan elettiin - Köyhyyden kokemus ja selviytyminen 1930-luvun pulan oloissa Suomen maaseudulla”. Väitöstilaisuus järjestetään yliopistomuseo Arppeanumissa osoitteessa Snellmaninkatu 3. Väitöskirja on julkaistu Suomen Kirjallisuuden Seuran sarjassa Bibliotheca Historica 127. Sähköisesti sen voi lukea osoitteessa http://www.finlit.fi/
Väittelijän kuva löytyy osoitteesta: http://kuvatus.helsinki.fi
Väittelijän yhteystiedot: Gia Virkkunen, s-posti gia.virkkunen@helsinki.fi , p. 050-346 76 92.
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Politiikkasuositus: Palkokasvien käyttöä lisättävä väestön terveyden ja ruokavalion kestävyyden edistämiseksi20.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Uusi politiikkasuositus esittää toimia palkokasvien saamiseksi nykyistä vahvemmin osaksi suomalaista ruokakulttuuria ja kuluttajien arkea. Tavoitteena on vauhdittaa elintarviketuotannon innovaatioita, edistää hyvää ravitsemusta ja terveyttä sekä vahvistaa kotimaisen ruoantuotannon kestävyyttä ja valkuaisomavaraisuutta.
Hyönteislajien uhanalaisuusarvioiden puute vaikeuttaa luonnonsuojelua20.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Vain 1,2 prosenttia maailman miljoonasta tunnetusta hyönteislajista on saanut uhanalaisuusarvion. Tämä vaikeuttaa monimuotoisuuden arviointia ja luonnonsuojelutoimenpiteitä. Uhanalaisuusluokittelun kattavuutta voitaisiin parantaa riittävän suurten havaintoaineistojen ja uusien tilastollisten menetelmien avulla.
Kuurojen itsemääräämisoikeutta on rajoitettu eugeniikan varjolla yli sadan vuoden ajan18.8.2025 10:02:15 EEST | Tiedote
Maija Koiviston tutkimus valottaa erityisesti kuurojen naisten asemaa ja kehollisia oikeuksia. Väitöstilaisuuden kieli on kansainvälinen viittominen.
Helsingin yliopisto nousi sijalle 94 arvostetussa Shanghain yliopistovertailussa15.8.2025 10:07:24 EEST | Tiedote
Yliopiston sijoitus on nousussa 2010-luvun suuria yliopistoleikkauksia seuranneiden laskuvuosien jälkeen. ”Nyt kun kehitys on jälleen saatu nousuun, sitä ei tulisi vaarantaa uusilla leikkauksilla”, sanoo vararehtori Anne Portaankorva.
Menetyksiä pohjoisessa, tulokkaita etelässä – ilmastonmuutos muokkaa yöperhosten yhteisöjä eri puolilla Suomea13.8.2025 12:38:50 EEST | Tiedote
Ilmastonmuutos muokkaa yöperhosten yhteisöjä eri puolilla Suomea. Helsingin yliopiston tutkijoiden mukaan kylmiin olosuhteisiin sopeutuneet lajit harvinaistuvat pohjoisessa samalla kun Etelä-Suomeen saapuu lämpimään sopeutuneita lajeja manner-Euroopasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme