Tutkijat ehdottavat geenitestiä väkivaltarikollisten vaarallisuusriskin arviointiin
21.9.2010 09:15:23 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Oikeusministeriön tekemien toimintalinjausten mukaan elinkautisvankien vapauttamiseen kytketään tulevaisuudessa aina nykyistä perusteellisempi oikeuspsykiatrinen arvio väkivaltarikoksen uusimisriskiin vaikuttavista tekijöistä (oikeusministeriön tiedote 16.9.2010).
Helsingin yliopiston oikeuspsykiatrian tutkijat ovat jo aikaisemmin osoittaneet, että toistuviin väkivaltarikoksiin syyllistytään lähes aina humalatilassa, ja tekijät ovat lähes poikkeuksetta vaikeasti alkoholisoituneita ja luonnehäiriöisiä. Väkivaltarikollisten vaarallisuusarvioinnissa ei ole ollut käytettävissä juuri muita mittareita kuin niin sanottu psykopatia-asteikko (PCL-R). Testi on helppokäyttöinen, mutta sen luotettavuutta on kritisoitu. Arvioinnin luotettavuus on tärkeää sekä arvioitujen oikeusturvan että yhteiskunnan turvallisuuden kannalta.
Psychiatry Research -lehdessä (online) vastikään julkaistu suomalais-amerikkalainen, seitsemän vuotta jatkunut seurantatutkimus osoittaa, että alkoholisoituneiden väkivaltarikollisten rikoksen uusimisriskiä pystytään arvioimaan tarkemmin, jos psykopatia-asteikon käyttöön yhdistetään niin sanotun MAOA-geenin (monoamiini-oksidaasi A) määritys. Jo aikaisemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että MAOA-geenin tietty muoto yhdessä rankan alkoholinkäytön ja lapsuusiän kaltoinkohtelun kanssa altistaa uusintaväkivaltarikollisuudelle. Nyt julkaistu tutkimus osoitti, että psykopatia-asteikon avulla tehdyn vaarallisuusarvioinnin osuvuus vaihteli sen mukaan, minkä MAOA-geenityypin kantaja arvioitava oli.
Tutkimusta johtanut Helsingin yliopiston oikeuspsykiatrian professori Matti Virkkunen
toteaa, että
olisi hyödyllistä yhdistää vaarallisuusarviointiin yksinkertainen MAOA-geeninmääritys; MAOA-testi voitaisiin hänen mielestään tehdä vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneille jo oikeuden määräämässä mielentilatutkimuksessa.
Lisätietoja:
Professori Matti Virkkunen
Puh.
(09) 4711 (keskus)
Sähköposti:
matti.virkkunen@hus.fi
Tutkija, LT Roope Tikkanen
Puh. (09
) 4711 (keskus)
Sähköposti:
roope.tikkanen@helsinki.fi
Viite:
Tikkanen R, Auvinen-Lintunen L, Ducci F, Sjoberg RL, Goldman D, Tiihonen J, Ojansuu II, Virkkunen M. Psychopathy, PCL-R, and MAOA genotype as predictors of violent reconvictions. Psychiatry Research, online 2010.
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Terveet elintavat keski-iässä tuovat paitsi vuosia myös onnellisuutta vanhuuteen3.9.2026 08:52:08 EEST | Tiedote
Miehet, joilla oli nelikymppisenä matala sydän- ja verisuonitautiriski, säilyttivät toimintakykynsä, onnellisuutensa ja elämänlaatunsa muita paremmin ikääntyessä, osoittaa miesten 50 vuoden seurantatutkimus.
Suomessa rahoitetaan jihadismia – tuomioita ei ole, vaikka sääntely on kattavaa1.9.2026 08:11:00 EEST | Tiedote
Väitöstutkimus osoittaa, että Suomi on toimeenpannut terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevan kansainvälisen normiston kattavasti, mutta tästä huolimatta Suomessa ei ole annettu yhtään lainvoimaista tuomiota terrorismin rahoittamisesta.
Ilmastopolitiikkaan oppia kohtuuden rajoissa eläviltä28.8.2026 11:33:41 EEST | Tiedote
Noin 40 % maailman väestöstä elää tavalla, joka pitää heidän hiilijalanjälkensä lähes tai kokonaan kohtuuden rajoissa. Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ilmastopolitiikassa voitaisiin ottaa oppia heidän elämäntavoistaan ja samalla räätälöidä politiikkatoimet eri tuloluokille.
Koko suomalainen rengastusaineisto on nyt avoimesti saatavilla sähköisessä muodossa28.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Vuodesta 1913 lähtien Suomessa rengastetut linnut, yli 14 miljoonaa yksilöä, löytyvät nyt kaikki samasta sähköisestä tietokannasta, joka on tutkijoiden ja kansalaisten käytössä.
Elintapaohjaus pysäytti ikääntyneiden haurastumisen vuosiksi – ja toipuminenkin on mahdollista27.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Kahden vuoden monitekijäinen elintapaohjaus ehkäisi ikääntyneiden gerasteniaa eli toimintakykyä heikentävää oireyhtymää vielä viisi vuotta ohjelman päättymisen jälkeen. Ohjaus paransi myös muistitoimintoja gerastenian asteesta riippumatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme