Kemianteollisuuden työmarkkinaosapuolet: Paikallinen sopiminen on tehokas keino kehittää alan työllisyyttä Suomessa

Jaa
Yhteistiedote: Kemianteollisuus ry, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, Toimihenkilöunioni TU ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry. Kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa kemianteollisuudessa haetaan yrityskohtaisia ja toimipaikkakohtaisia menetystekijöitä. Paikallinen sopiminen on kaikkien alan työmarkkinaosapuolten mielestä tehokas tapa vaikuttaa alan työpaikkojen säilymiseen ja uusien työpaikkojen syntyyn Suomessa. Tähän mahdollisuuteen liitot kannustavat tarttumaan laajasti ja opastavat aitoon sopimiseen eri tavoin.

Kemianteollisuus on varsin monimuotoinen ala ja muutokset koskevat toimialoja, yrityksiä ja yksittäisiä toimipaikkoja eri tavoin. Onnistuneella paikallisella sopimisella voidaan kehittää alan kilpailukykyä ja työllisyyttä. Paikallinen sopiminen antaa mahdollisuuksia kehittää toimintatapoja ja toiminnan joustavuutta sekä yritystä että henkilöstöä tyydyttävällä tavalla.

Monilla Suomen kemianteollisuuden toimipaikoilla paikallisella sopimisella on jo nyt pitkät perinteet ja vakiintuneet käytännöt. Kokemukset ovat olleet valtaosin myönteisiä, vahvistaneet yrityksiä ja tuoneet henkilöstölle vaikutusmahdollisuuden paitsi omaan työhönsä myös tuotannollisiin ratkaisuihin.

Alan työmarkkinaosapuolet - Kemianteollisuus ry, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, Toimihenkilöunioni TU ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry - ovat laajassa yhteistyössä lähteneet kehittämään paikallisen sopimisen valmiuksia yhteisin koulutustilaisuuksin ja tukevat muutenkin aidon sopimuskulttuurin kehittämistä.

Kemianteollisuudessa panostetaan siihen, että paikallinen sopiminen toimisi tasavertaisuuden hengessä. Erityinen haaste tämä on pienillä työpaikoilla, joissa voimavarat ovat pieniä. Toimiva luottamusmiesjärjestelmä onkin paikallisen sopimisen edellytys kaikilla työpaikoilla.

Kemianteollisuuden työmarkkinaosapuolet pitävät yhteistyötä, ennustettavuutta ja toimivia työmarkkinasuhteita suomalaisille työpaikoille merkittävinä kilpailutekijöinä. Toimialatasolla kemianteollisuuden osapuolet kehittävät yhteistyötään jatkuvan neuvottelutoiminnan suuntaan. Kemianteollisuudessa on mahdollisuus toimia näissä asioissa vastuullisella tavalla.

Lisätietoja:
Työmarkkinajohtaja Pekka Hotti, Kemianteollisuus ry, puh. 040 722 6151
Puheenjohtaja Timo Vallittu, TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry, puh. 050 303 9265
Puheenjohtaja Antti Rinne, Toimihenkilöunioni TU ry, puh. 040 500 7626
Puheenjohtaja Heikki Kauppi, Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, puh. 040 504 1585

Kemianteollisuus on yksi kolmesta suurimmista teollisuuden aloista Suomessa. Alan kehitys on ollut vakaata ja sen osuus Suomen teollisuustuotannosta oli vuonna 2009 noin 17 % ja teollisuuden viennin arvosta samoin 17 %. Ala työllistää kaikkiaan noin 35 000 henkilöä.

Tietoja julkaisijasta

Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuus ry
Eteläranta 10 / PL 4
00131 Helsinki

https://www.kemianteollisuus.fi

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa.

Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry

Trumpin tullit iskevät kipeästi teollisuuteen ja alleviivaavat vahvojen teollisuuspoliittisten toimien merkitystä kehysriihessä3.4.2025 12:12:08 EEST | Tiedote

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoitus 20 prosentin tulleista iskee kipeästi suomalaiseen teollisuuteen. Suomen toiseksi suurimpaan vientialaan kemianteollisuuteen isku on jopa satoja miljoonia euroja. Pidemmällä aikavälillä vaikutus voi olla tätäkin suurempi. Trumpin tullit alleviivaavat vahvojen teollisuuspoliittisten toimien merkitystä kehysriihessä, jotta suomalainen teollisuus pitää pintansa jatkuvassa geopoliittisessa murroksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye