Litmanen 10 on villinnyt Alankomaat
”Mahtavaa nähdä korttelien mittaisia ihmisjonoja, jotka odottavan meidän kirjailijamme nimikirjoitusta. Hollantilainen kustantaja on tehnyt hienoa työtä ja on aivan haltioissaan onnistuneesta vierailusta – tämän jälkeen Litmanen 10 tarkoittaa heilläkin paitsi jalkapalloilijaa myös kirjaa!” hymyilee oikeudet myyneen Bonnier Rights Finlandin päällikkö Hanna Kjellberg.
Käy katsomassa vierailun tunnelmia täältä VI Boekenin Facebook-sivuilta https://www.facebook.com/viboeken
Litmanen 10 -kirja käy läpi Jari Litmasen huikean matkan Lahdesta maailman suurimmille jalkapallostadioneille, Reipas-juniorista Mestarien liigan voittajaksi ja oman aikansa vaarallisimpien hyökkääjäpelaajien joukkoon. Kuningas Litmanen kertoo nyt omin sanoin uransa suurimmista menestyksistä, isoimmista pettymyksistä ja tärkeimmistä henkilöistä matkan varrelta – miten hän itse on tämän kaiken nähnyt ja kokenut. Litmanen 10 oli viime vuoden myydyin tietokirja Suomessa.
Jari Litmanen nousi suomalaisen jalkapalloilun ensimmäiseksi kansainväliseksi supertähdeksi, kun hän vuonna 1995 voitti Mestarien liigan amsterdamilaisen Ajaxin riveissä ja sijoittui kolmanneksi Kultainen pallo -äänestyksessä, jossa etsittiin Euroopan parasta jalkapalloilijaa. Samana vuonna hänet ensimmäisenä joukkuelajin edustajana valittiin Suomessa Vuoden urheilijaksi. Suomen parhaaksi jalkapalloilijaksi hänet on valittu yhdeksän kertaa.
Arvostelukappaleet: tiedotus@tammi.fi
Lisätiedot: Bonnier Rights Finland, Head of Agency Hanna Kjellberg,
puh. +358 40 548 0841 tai hanna.kjellberg@bonnierrights.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Tieto-Finlandialla palkittu teos lahjoitettiin kansanedustajille18.6.2025 14:07:07 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Sofia Tawastin ja Riikka Leinosen Suuri valhe vammaisuudesta -kirja lahjoitettiin kaikille kansanedustajille keskiviikkona 18.6. eduskunnan Pikkuparlamentissa. Lahjoituksen tekivät Tammen tietokirjallisuuden kustantaja Kati Lampela ja Werner Söderström Osakeyhtiön yhteiskuntasuhdejohtaja Jenni Haukio. Teokset otti vastaan eduskunnan puolesta I varapuhemies Paula Risikko.
Pohjanmaalainen menestyskirjailija Nilla Kjellsdotter aloittaa merkittävän pohjoismaisen yhteistyön Tammen ja ruotsalaisen Forumin kanssa16.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suosituimpiin dekkaristeihin kuuluva, Oravaisilta kotoisin oleva Nilla Kjellsdotter on tehnyt sopimuksen suomalaisen Tammen ja ruotsalaisen Bokförlaget Forumin kanssa. Kyseessä on Bonnier Booksin ensimmäinen suuri suomalais-ruotsalainen yhteistyösopimus. Se on tärkeä merkkipaalu Bonnier Booksin pohjoismaisessa kasvustrategiassa.
Miten välttää myyräkuume? Uutuuskirja vastaa moniin kiehtoviin ja kiperiin Suomen pikkunisäkkäitä koskeviin kysymyksiin24.4.2025 14:19:04 EEST | Tiedote
Millä toimilla voi välttää myyräkuumetartunnan? Miksi metsäsopuleista vain neljännes on uroksia? Entä tekevätkö tunturisopulit 40 vuoden välein joukkoitsemurhia vai lähtevätkö ne vaeltamaan, koska eivät halua nähdä muita sopuleita? Paavo Hellstedtin ja Juha Laaksosen upeasti kuvitettu Suomen pikkunisäkkäät -kirja (Tammi) kertoo pikkunisäkkäiden merkityksestä ekosysteemissämme ja tarjoaa huimasti tietoa eri lajien erityispiirteistä.
Tammen syksyn 2025 kirjakattaus tarjoaa monipuolisen valikoiman suuria tarinoita, jännittäviä mysteerejä ja lasten suosikkeja15.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Tammen syksy on vahvojen kertojien ja tietokirjallisuudessa suurten elämäntarinoiden juhlaa. R. M. Rosenbergin historiallinen romaani Amelie kertoo aateliskartanon elämästä nälkävuosien puristuksissa. Liz Mooren Metsien jumala on loistava mysteeri ja nerokas sukusaaga, jonka Barack Obama nosti suosituslistalleen. Tuula Karjalainen paljastaa Tove Jansson ja maailman lapset -teoksessaan, millainen yhteys Janssonilla oli lukijoihinsa. Hiljattain kansainvälisen H. C. Andersen -palkinnon ehdokkaaksi nimetyn Timo Parvelan Ella ja kaverit -sarja viettää 30-vuotisjuhlavuottaan.
Tekoäly avaa suomalaisen tietokirjallisuuden kansainvälistymiselle uusia mahdollisuuksia10.4.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Tänä keväänä suomeksi julkaistu Lauri Järvilehdon tietokirja Konemieli on julkaistu tuoreeltaan englanniksi nimellä The Machine Mind. Suomi-englanti-konekäännöksen ja äänikirjan englanninkielisen koneäänen ansiosta teos on kansainvälisen yleisön saatavilla merkittävästi tavanomaista nopeammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme