Työeläkemaksut vuonna 2011

Jaa
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat sopineet vuoden 2011 yksityisalojen työeläkevakuutusmaksusta. Keskimääräinen maksu nousee aiemmin päätetyn linjan mukaisesti 0,4 prosenttiyksikköä, ja se on ensi vuonna 22,4 prosenttia. Nousu jakaantuu puoliksi työnantajan ja työntekijän maksuosuuteen.
Keskimääräiseen maksuun sisältyvä työntekijän maksu on vuonna 2011 alle 53-vuotiailla 4,7 prosenttia ja 53 vuotta täyttäneillä 6,0 prosenttia palkasta.

Työeläkevakuutusmaksuun vaikuttavat myös aiempien maksujen palautukset. Näitä on tehty kahdesta syystä. Ensinnäkin työeläkemaksuun sisältyvää työkyvyttömyysosaa on menneinä vuosina kerätty liian paljon suhteessa työkyvyttömyyseläkkeiden todelliseen määrään. Tätä ylijäämää on palautettu vuosina 2006–2009 tilapäisinä alennuksina työntekijöille ja pienille ja keskisuurille työnantajille yhteensä 3,1 prosenttia tariffimaksun piirissä olevasta palkkasummasta.

Toinen syy palautuksiin johtuu aiemmin peritystä työeläkemaksun työttömyysosasta, jota ei enää tarvita työttömyyseläkkeen poistumisen vuoksi. Palautus on ensi vuonna 0,5 prosenttia palkoista, ja se koskee työntekijöitä ja tariffimaksun piirissä olevia työnantajia, joiden kesken palautus jakautuu puoliksi. Tänä vuonna palautus oli 0,6 prosenttia.

Keskeiset työmarkkinajärjestöt ovat aiemmin sopineet vuoden 2013 loppuun mennessä toteutettavasta lisärahastoinnista. Sitä on jäljellä 2,2 prosenttia palkkasummasta. Tähän perustuen vuoden 2010 lopussa vanhuuseläkerahastoihin on päätetty siirtää määrä, joka vastaa 0,5 prosenttia palkkasummasta.

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa työeläkevakuutusmaksun perusteet työeläkevakuutusyhtiöiden hakemuksesta.

LISÄTIETOJA:

Jukka Rantala , Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen eläkeneuvotteluryhmän puheenjohtaja, puh. 010 751 2533 tai 040 585 0021, jukka.rantala@etk.fi

Tietoja julkaisijasta

Eläkeneuvotteluryhmä
ELÄKETURVAKESKUS
00065 ELÄKETURVAKESKUS

http://www.etk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Eläkeneuvotteluryhmä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye