DNA Oyj

DNA ja Ericsson sopivat 4G-yhteyksistä

Jaa
Lehdistötiedote 10.1.2011 klo 10.30

DNA:n ja Ericssonin monivuotinen kumppanuus laajenee kattamaan kaiken kilpailukykyisen 3G/HSPA+-verkon sekä laadukkaan 4G-verkon rakentamiseen ja käyttöönottoon tarvittavan teknologian. Kolmeksi vuodeksi solmitun sopimuksen myötä DNA tulee tarjoamaan ensi vuoden aikana 4G-palveluita suurimmissa kaupungeissa. Lisäksi sopimukseen sisältyy 3G-verkon edelleen laajentaminen.

Ericssonin DNA:lle toimittama uusi LTE/EPC-pohjainen 4G-verkko tarjoaa entistä paremman käyttökokemuksen esimerkiksi yritysverkkojen etäyhteyksiä, video-/pelipalveluita ja muita vaativia verkkopalveluita käyttäville asiakkaille. Parempi käyttökokemus mahdollistetaan vähentämällä langattoman liittymän yhteysviivettä, lisäämällä kaistanleveyttä ja tuomalla markkinoille uudet priorisoinnin mahdollistavat, QoS-tekniikkaan (Quality of Service) pohjautuvat palvelut.

"Joustava uusi teknologia mahdollistaa DNA:n mobiililaajakaistan tiedonsiirtomäärän huomattavan kasvun ja samalla varmistetaan asiakaskokemuksen korkea laatu. Kasvuvaraa tarvitaan tuotteidemme suuren suosion vuoksi ja entistä parempien mobiililaajakaista-tuotteiden kehittämiseksi. Verkon uudistaminen Ericssonin MSR-ratkaisun (Multi Standard Radio) avulla alentaa myös verkon energiankulutusta ja pienentää siten sekä hiilijalanjälkeä että DNA:n matkaviestinliiketoiminnan tuotantokustannuksia", kertoo DNA:n tekninen johtaja Tommy Olenius .

"Tämän sopimuksen myötä jatkamme yhteistyötä DNA:n kanssa, ja varmistamme DNA:n asiakkaiden saumattoman siirtymisen 4G:hen. Käyttöönotettavan tekniikan etuihin kuuluu myös tietoliikenteen tehokas käsittely, jotta vältetään pullonkaulat siirtoverkkojen kapasiteetissa. Tarjoamme myös työkalut eriytettyjen palvelujen tarjoamista varten ja sujuvan verkon käyttöönoton", toimitusjohtaja Janne Laitala Ericssonilta toteaa.

Sopimukseen sisältyy verkonhallintatuotteita, HSPA/LTE-radioyhteyksiä, Evolved Packet Core (EPC) -tekniikkaa, matkaviestinverkon siirtoverkkoa ja sen käyttöönottopalvelut, kuten järjestelmien integrointi. Sopimuksen arvoa ei julkisteta

Sopimuskauden aikana DNA:n 3G/HSPA+ (21/42 Mbit/s) -palvelut laajentuvat kattamaan koko maan. 4G-palveluita tarjotaan aluksi isoissa kaupungeissa, jotta tietoliikennettä voidaan nopeuttaa ruuhkaisimmilla alueilla. DNA aikoo lanseerata 4G:n kaupallisesti vuoden 2011 aikana.

Lisätietoja:

tekninen johtaja Tommy Olenius, DNA Oy, puh. 044 220 3240, tommy.olenius@dna.fi
toimitusjohtaja Janne Laitala, Oy L M Ericsson AB, puh 044 2994072, janne.laitala@ericsson.com

viestintäpäällikkö Helena Sukuvaara, DNA Oy, puh. 044 044 4201, helena.sukuvaara@dna.fi
viestintäjohtaja Milla Nummenpää, Oy L M Ericsson AB, puh. 044-299 2556, milla.nummenpaa@ericsson.com

DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yksityishenkilöille, yhteisöille ja yrityksille laadukkaita, viimeisintä teknologiaa hyödyntäviä puhe-, data-, matkaviestin- ja tv-palveluita. DNA-konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 652 miljoonaa euroa ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 63 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon asiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi.

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Kyberrikolliset yrittävät murtaa yritysten pilvipalveluita päivittäin – asiantuntija nostaa esiin yhdeksän askelta, joilla turvaat tietosi23.5.2025 08:55:00 EEST | Tiedote

Pilvipalveluiden käyttö on yhä useamman yrityksen arkea, ja pilveistyminen yleistyy entisestään tulevina vuosina. Samaan aikaan näiden palveluiden tietoturvaa testataan jatkuvasti, ja rikolliset etsivät päivittäin tapoja päästä pilvessä oleviin tietoihin käsiksi. DNA:n yritysliiketoiminnan verkko- ja pilvipalveluiden johtaja Kaapro Kanto listaa yleisimmät virheet, jotka johtavat pilvipalveluissa olevien tietojen vaarantumiseen sekä yhdeksän askelta, joilla tietoturvauhkiin voi varautua.

Cybercriminals try to hack into corporate cloud services every day – an expert shares nine steps to secure your data23.5.2025 08:55:00 EEST | Press release

Cloud services are becoming an increasingly common part of corporate daily life, and will become even more widespread over the coming years. Yet the security of these services is constantly being tested, and criminals are looking for ways to gain access to data in cloud every day. Kaapro Kanto, Vice President, Network & Cloud at DNA Corporate Business, lists the most common mistakes that lead to data in cloud being compromised – as well as nine steps to safeguard against security threats.

Huijausten määrä kasvussa – DNA:n uudet puhelin- ja laajakaistaliittymät estävät haitallisia sivustoja22.5.2025 12:00:06 EEST | Tiedote

Tällä hetkellä kaikkein nopeimmin kasvavat tietoturvauhat ovat ihmiseen kohdistuvat huijaukset. Samalla tarve suojautua erilaisilta huijauksilta on kasvanut. DNA vastaa kuluttajien tarpeeseen suojautua erilaisilta tietoturvauhilta tuomalla markkinoille DNA Huoleton -liittymät eli uudet puhelin- ja laajakaistaliittymät, jotka sisältävät turvallisen nettiselauksen maksuttomana lisäpalveluna. Uusien kuluttajaliittymien myynti alkaa maanantaina 26.5.2025. Liittymien tietoturvasta huolehtiminen on tärkeä vastuullisuusteko, jolla vastataan asiakkaiden todellisiin tarpeisiin. Turvallinen nettiselaus on saatavilla myös yritysasiakkaiden mobiilipuhe- ja dataliittymissä, minkä lisäksi se tulee saataville myös laajakaistaliittymiin.

Number of scams on the rise – DNA's new mobile and broadband subscriptions block harmful websites22.5.2025 12:00:06 EEST | Press release

Currently, the fastest growing data security threats are scams targeting individuals. There is also a growing need for consumers to protect themselves against all kinds of scams. DNA is responding to consumers' need to protect themselves against various data security threats by launching DNA Huoleton subscriptions – these new phone and broadband subscriptions include secure internet browsing as a free additional service. Sales of the new consumer subscriptions will begin on Monday, 26 May 2025. Taking care of the data security of subscriptions is an important corporate responsibility measure that responds to the real needs of customers. Safe browsing is also available for business customers' mobile voice and data subscriptions, and it will now be available for broadband subscriptions as well.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye