Jouko Lampinen Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaaniksi
19.5.2016 10:08:31 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote
Lampisella on usean vuoden kokemus laitosjohtajan tehtävistä Aalto-yliopiston lääketieteellisen tekniikan ja laskennallisen tieteen laitokselta sekä sittemmin tietotekniikan laitokselta, jonka johtajana hän on toiminut vuodesta 2015. Lisäksi Lampinen on toiminut Perustieteiden korkeakoulun varadekaanina vuosina 2014–2015.
Lampinen on työskennellyt laskennallisen tekniikan professorina Aalto-yliopistossa ja sitä edeltäneessä Teknillisessä korkeakoulussa vuodesta 1996. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt erityisesti monimutkaisten ilmiöiden tilastolliseen mallinnukseen, hahmontunnistukseen ja data-analyysiin.
– Perustieteiden korkeakoulu on Suomessa ainutlaatuinen keskittymä kansainvälistä huippututkimusta ja maamme teknologista kehitystä eteenpäin vievää vaikuttavuutta. Olen erittäin ylpeä saadessani palvella tätä yhteisöä ja otan tehtävän vastaan erittäin positiivisin ja tulevaisuuteen luottavaisin mielin, Lampinen sanoo.
– Jouko Lampisella on monipuolista johtamisosaamista akateemisesta maailmasta. Hän on tehnyt erinomaista työtä ollessaan yhdistämässä kolme Perustieteiden korkeakoulun laitosta yhdeksi suureksi tietotekniikan laitokseksi.Olen iloinen, että Jouko on mukana kehittämässä yliopistoa myös jatkossa, Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri sanoo.
Dekaanin tehtävänä Aalto-yliopistossa on johtaa korkeakoulun toimintaa yliopiston linjausten puitteissa sekä osallistua Aalto-yliopiston pitkäjänteiseen kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä. Dekaani vastaa korkeakoulun toiminnan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, resurssien jaosta korkeakoulussa yliopiston toimintasuunnitelman ja talousarvion puitteissa sekä tutkimus- ja opetushenkilöstön rekrytoinnista Aalto-yliopiston urajärjestelmien linjausten mukaisesti. Dekaani raportoi provostille.
Perustieteiden korkeakoulun nykyinen dekaani Risto Nieminen jää eläkkeelle professorin ja dekaanin tehtävästä 1.6.2016.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aalto-yliopisto
Rehtori Tuula Teeri
p. 050 452 4690
(assistentti Hely Kilpeläinen)
president@aalto.fi
Aalto-yliopisto
Perustieteiden korkeakoulu
Professori Jouko Lampinen
p. 050 560 4827
jouko.lampinen@aalto.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
3D-teknologia paljasti uusia rakenneyksityiskohtia Halsuan 200-vuotiaasta puukirkosta21.5.2026 11:10:00 EEST | Tiedote
Halsuan kirkosta on tehty Suomen tarkin fotorealistinen 3D-malli. Sen avulla 1820-luvun puukirkon rakenneratkaisuja on voitu tutkia ennennäkemättömällä tarkkuudella.
1600-luvun laivanhylyn matka jatkuu ainutlaatuisena neulemekkona20.5.2026 12:06:08 EEST | Tiedote
Aalto-yliopiston tutkijat valmistivat Hahtiperän hylyn ylijäämäpuusta tekstiilikuitua, kehräsivät sen langaksi ja neuloivat mekoksi uudella, tekoälyä hyödyntävällä teknologialla. Mekkoon pääsee tutustumaan Oulun taidemuseossa 22. toukokuuta avautuvassa Huomisen vaatekaappi -näyttelyssä ja sen kaksoiskappaleeseen 1. syyskuuta avautuvassa Aalto-yliopiston Designs for a Cooler Planet -näyttelyssä.
Kaupunkivihreän potentiaalia ilmastoratkaisuna ei hyödynnetä riittävästi – uusi käsikirja tarjoaa siihen keinoja20.5.2026 10:00:01 EEST | Tiedote
Hiiliviisaan kaupunkivihreän käsikirja tarjoaa konkreettisia työkaluja siihen, miten kaupunkivihreää voidaan hyödyntää tehokkaammin ilmasto- ja luontotyössä. CO-CARBON -hankkeen loppuseminaaria voi seurata suorana verkossa keskiviikkona 20.5. klo 13–15.
Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista19.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Laaja selvitys OmaKannasta kertoo: Potilastiedot voivat loukata – etenkin mielenterveyteen hoitoa saaneet herkkiä sanavalinnoille14.5.2026 21:30:00 EEST | Tiedote
Virheet, epäkunnioittava kieli ja tarpeettomaksi koettu tieto voivat loukata sähköisissä potilastiedoissa. Tuore tutkimus on ensimmäisiä, joissa eri potilasryhmien kokemuksia vertaillaan keskenään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
