Nettiriippuvuus ja koulu-uupumus ruokkivat toisiaan
23.5.2016 11:54:29 EEST | Suomen Akatemia | Tiedote
Nuoren liiallinen internetin käyttö voi johtaa tutkimuksen mukaan koulu-uupumuksen kautta edelleen masennukseen. Nuori voi altistua digiaddiktiolle erityisesti, jos hän menettää kiinnostuksen koulunkäyntiin ja kokee sitä kohtaan kyynisyyttä.
Opiskeluinnon säilyttäminen on elintärkeää
Tutkimuksen mukaan digiaddiktion ja koulu-uupumuksen väliseen ongelmaan on ratkaisevinta puuttua yläkouluiässä. Tehokkain tapa ylläpitää nuorten mielenterveyttä ja ehkäistä nuorten liiallista internetin käyttöä on oppilaiden sitouttaminen koulunkäyntiin, opiskeluinnon rakentaminen sekä koulu-uupumuksen ehkäiseminen.
Masennusoireet ja myöhäisnuoruuden koulu-uupumus ovat tutkimuksen mukaan yleisempiä tytöille kuin pojille. Pojat kärsivät tyttöjä enemmän liiallisesta internetin käytöstä.
Tutkimus toteutettiin sekä 12-14-vuotiaille että 16-18-vuotiaille helsinkiläisnuorille. Varhaisnuorten ryhmä koostui vuonna 2000 syntyneistä alakoulun kuudesluokkalaisista. Myöhäisnuorten ryhmä koostui vuonna 1997 syntyneistä lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoista. Yhteensä tutkimukseen osallistui yli 3000 helsinkiläisnuorta 33 alakoulusta ja 18 lukiosta.
Suomen Akatemian rahoittama tutkimus on ensimmäinen pitkittäistutkimus, jossa tarkastellaan liiallisen internetin käytön, koulutyöhön sitoutumisen, koulu-uupumuksen ja masennuksen välisiä vastavuoroisia yhteyksiä nuorilla. Tämän päivän nuoriso on niin sanotusti diginatiivi, eli ensimmäinen mobiililaitteiden ja sosiaalisen median parissa kasvanut ikäluokka.
Digiloikalla, eli siirtymällä digitalisaatioon, on kahdet kasvot. Toisaalta internet tarjoaa aiemman tutkimuksen mukaan tärkeitä ja mielihyvää tuottavia sosiaalisia kokemuksia, jotka ovat hyödyllisiä myöhemmissä opinnoissa sekä työelämässä. Digitaalisen teknologian pedagoginen käyttö myös sitouttaa ja motivoi monia nuoria tieteeseen sekä tekniikan käyttöön. Toisaalta digiaddiktio voi uuvuttaa nuoren ja johtaa jopa masennukseen.
Salmela-Aro, K., Upadyaya, K., Hakkarainen, K., Lonka, K. & Alho, K. (in press). The Dark
Side of Internet Use: Two Longitudinal Studies of Excessive Internet Use, Depressive Symptoms, School Burnout and Engagement Among Finnish Early and Late Adolescents. Journal of Youth and Adolescence
Lisätietoja:
Professori Katariina Salmela-Aro, katariina.salmela-aro(at)helsinki.fi, +358-50-4155283
Cicero learning, Helsingin yliopisto ja Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto
Mind the Gap -hanke
Suomen Akatemian viestintä
Niina Kellinsalmi
p. 029 533 5062
niina.kellinsalmi(at)aka.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2026 rahoitamme tutkimusta lähes 555 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Suomen Akatemia edisti vaikuttavaa tutkimusta yli 590 miljoonalla eurolla vuonna 20254.3.2026 13:21:59 EET | Tiedote
Suomen Akatemia myönsi vuonna 2025 noin 592 miljoonaa euroa korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen, osaamisen vahvistamiseen ja tutkimusympäristöjen kehittämiseen. Akatemian myöntövaltuus kasvoi edellisestä vuodesta.
Suomen Akatemia ja Business Finland vahvistavat TKI-toiminnan strategisia valintoja yhteistyöllä ja rahoitusta suuntaamalla4.2.2026 09:02:37 EET | Tiedote
Entisestään tiivistyvä yhteistyö Suomen Akatemian ja Business Finlandin välillä vahvistaa TKI-työn vaikuttavuutta.
Suomen Akatemia myönsi kansainväliseen rahoitusyhteistyöhön noin 10 miljoonaa vuonna 202523.1.2026 12:24:14 EET | Tiedote
Suomen Akatemia on viimeisen vuoden aikana uudistanut kansainvälisen rahoitustoiminnan muotoja.
Suomen Akatemian rahoitus vahvistaa TKI-politiikan strategisia valintoja9.1.2026 09:38:32 EET | Tiedote
Tutkimus- ja innovaationeuvosto (TIN) on julkaissut kansalliset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) strategiset valinnat. Strategisilla valinnoilla vahvistetaan kestävää kasvua, uudistumista ja kokonaisturvallisuutta sekä rakennetaan Suomen tulevaisuuden menestystä.
Finländska universitet anställer internationella toppforskare med finansiering från Finlands Akademi8.1.2026 14:49:15 EET | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat finländska universitet totalt 27,5 miljoner euro i finansiering för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Med hjälp av finansieringen flyttar elva internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer och etablera sina egna forskargrupper.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
