Muista kohteista leikkaamalla Helsingin yliopisto päätyi irtisanomaan 371
26.5.2016 14:23:06 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Henkilöstön määrä pienenee vuoden 2017 loppuun mennessä myös eläköitymisten ja omatoimisten irtisanoutumisten myötä. Eläköitymisten kautta vapautuvia tehtäviä jää täyttämättä yli 200, joista opetus- ja tutkimushenkilöstöä on noin 60 ja muuta henkilöstöä noin 170. Lisäksi määräaikaisen henkilöstön lukumäärä tulee vähenemään asteittain.
Näiden eri toimien seurauksena yliopiston henkilöstömäärän arvioidaan vuoteen 2020 mennessä pienentyvän noin tuhannella työntekijällä.
Henkilöstövähennyksillä saavutetaan yhteensä noin 47 miljoonan euron vuotuinen säästö, tästä irtisanomisten kautta 17 miljoonaa euroa.
Helsingin yliopisto etsii pitkällä tähtäimellä merkittäviä säästöjä muun muassa vähentämällä toimitilojaan noin 80 000 m2:llä. Yliopisto on myös käynnistänyt laajan uuden rahoituksen hankintaohjelman kotimaisista ja kansainvälisistä lähteistä.
Vuonna 2016 Helsingin yliopiston tulot ovat valtion rahoituksen heikkenemisen vuoksi jo lähes 50 miljoonaa edellistä vuotta pienemmät. Yliopisto on varautunut käyttämään aiempien vuosien ylijäämiä talouden tasapainottamiseksi.
Vastatakseen valtion rahoituksen vähenemiseen yliopiston hallitus käynnisti syyskuussa 2015 muutosohjelman, joka sisältää sekä säästö- että uudistustoimenpiteitä. Osana muutosohjelmaa yliopistossa käytiin syksyllä 2015 yhteistoimintaneuvottelut.
Helsingin yliopisto on Suomen johtava tiedeinstituutio, joka sijoittuu kansainvälisissä vertailuissa maailman 100 parhaan yliopiston joukkoon. Syyskuussa 2015 Helsingin yliopistossa oli 8 424 työntekijää ja yli 32 000 tutkinto-opiskelijaa.
Lisätietoja: hallintojohtaja Esa Hämäläinen, puh. 02941 22212, esa.hamalainen@helsinki.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Palomäki
viestinnän asiantuntija
puh. 050 416 0419
tiina.l.palomaki@helsinki.fi
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Mäntypistiäiset paljastavat, miksi yhteistyö on elämän voima11.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Mäntypistiäisten toukat puolustautuvat yhteistuumin saalistajia vastaan pusertamalla suustaan pihkaista nestettä. Yhteistyö on yksi voimakkaimmista elämää muovaavista tekijöistä, ja ymmärrystä sen perusmekanismeista hyödynnetään jo monilla aloilla antibioottiresistenssin ehkäisystä syövän hoitoon.
Metsästys ja silakan koko muokkaavat olennaisesti harmaahylkeen tulevaisuutta Itämerellä10.6.2026 14:23:24 EEST | Tiedote
Itämeren kantokyky kestäisi jopa kaksinkertaisen määrän harmaahylkeitä, mutta metsästyskiintiö ja silakan koko vaikuttavat siihen, mihin suuntaan kanta kehittyy. Tutkimus tarkentaa harmaahylkeen kanta-arviota ja antaa päätöksentekijöille selkeät raamit metsästyskiintiöiden asettamiseen.
Tiedekulma lähtee Poriin – Tervetuloa kuulemaan Helsingin yliopiston tutkijoita ja professoreita SuomiAreenaan9.6.2026 14:43:36 EEST | Tiedote
Helsingin yliopisto on hyvin edustettuna 23.–26.6.2026 järjestettävässä SuomiAreenassa. Tiedekulma on ensimmäistä kertaa mukana omalla ohjelmallaan ja yliopisto on järjestäjänä SuomiAreenan Ruokapäivässä. Lisäksi Helsingin yliopiston tutkijat ja professorit tuovat tiedenäkökulmaa useissa paneelikeskusteluissa.
Suomen pesimälinnut vähenevät etelässä ja runsastuvat pohjoisessa9.6.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Pesivien lintujen kokonaismäärä on vähentynyt Suomessa kuusi prosenttia 20 vuoden aikana, mutta alueelliset erot ovat suuria. Keski-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla lasku on ollut jopa 23 prosenttia.
Kaupunkiympäristö muovaa bakteeristoa, ja sillä voi olla vaikutusta terveyteemme5.6.2026 11:50:13 EEST | Tiedote
Leikkipuistojen keinotekoiset kumimatot, aktiivisesti hoidetut kaupunkien viheralueet ja saasteet muokkaavat bakteeriyhteisöjä. Jo melko pienillä saastepitoisuuksilla voi olla vaikutuksia lasten bakteeristoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme