Mekaaninen metsäteollisuus ja puusepänteollisuus saivat soveltamisneuvottelunsa päätökseen – työaika pitenee kolmella kokonaisella päivällä
Metsäteollisuus ry, Puusepänteollisuus ry ja Puuliitto sopivat, että saha- ja levyteollisuuden sekä puusepänteollisuuden työntekijöiden työaika pitenee kolmella kokonaisella työpäivällä. Yritys voi toteuttaa työajan pidennyksen muuttamalla kolme arkipyhäviikon lauantaipäivää työpäiviksi. Vaihtoehtoisesti yritys voi vähentää kolme työajan lyhennysvapaata eli pekkaspäivää. Sopimus jättää kuitenkin tilaa paikalliselle sopimiselle.
Saha- ja levyteollisuutta koskevan mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksen piirissä on noin 11 000 työntekijää. Puusepänteollisuuden työehtosopimuksen piirissä on puolestaan noin 10 000 työntekijää.
”Ratkaisut lisäävät arvokasta käyntiaikaa tehtaissa ja parantavat näin kilpailukykyä aidosti”, sanoo Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen.
Mekaanisen metsäteollisuuden ongelmana säilyvät sunnuntaina maksettavat korotukset, jotka käytännössä estävät tehtaiden pyörittämisen koko viikonlopun ajan. Nykyistä maltillisempi sunnuntaikorotus lisäisi alan kilpailukykyä ja työntekijöiden kokonaisansioita.
”Jatkossa haluamme kehittää alakohtaisia työehtosopimuksiamme niin, että kaikki keinot kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseen voidaan ottaa käyttöön. Keskitetyt ratkaisut ovat lykänneet välttämättömiä muutoksia jäykkiin työehtoihin. Kilpailukykysopimus olisi toteutuessaan lyhyt askel kohti parempaa kustannuskilpailukykyä, mutta jatkossa tarvitsemme kunnianhimoisempia toimia”, Pärssinen jatkaa.
Kuljetusketju mukaan sopimukseen
Metsäteollisuus ry tarkastelee kaikkien sopimusalojensa neuvottelutuloksia toukokuun lopussa. Samalla Metsäteollisuus ry:n hallinto arvioi, onko kilpailukykysopimus riittävän kattava myös kuljetusketjun osalta. Työrauha herkässä kuljetusketjussa on alan yhtiöille erityisen tärkeää, sillä esimerkiksi havusahatavarasta menee vientiin 75 prosenttia. Vanerin kohdalla luku on 85 prosenttia.
”Työrauha kuljetusketjussa pitää taata sitouttamalla se yhteiseen ratkaisuun. Kuljetusketju oli mukana myös kahdessa edellisessä keskitetyssä ratkaisussa”, Pärssinen toteaa.
Metsäteollisuus ry:n neuvottelut jatkuvat edelleen toimihenkilösopimusten osalta. Saavutettujen neuvottelutulosten piirissä on nyt 83 prosenttia metsäteollisuuden sopimusalojen henkilöstöstä.
Lisätietoja:
Työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen, Metsäteollisuus ry, puh. 040 503 2353, nina.parssinen @ forestindustries.fi
Työmarkkinapäällikkö Mikko Lehtonen, Metsäteollisuus ry, puh. 040 334 6585, mikko.lehtonen @ forestindustries.fi
Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 160 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Anne Pirilä, viestintäjohtaja puh. 09 132 6645 tai 050 550 9480
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.
The forest industry directly and indirectly employs approximately 160,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.
Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Contact in Communications:
Anne Pirilä, Communications Director, tel. +358 9 132 6645 or mobile +358 50 550 9480
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Suomalaiset näkevät metsäteollisuuden hyvinvoinnin luojana10.9.2025 09:17:22 EEST | Tiedote
Suomalaisen metsäteollisuuden maine kansalaisten mielissä on säilynyt hyvänä. Laaja kansalaiskysely kertoo, että suomalaiset näkevät metsäteollisuuden tärkeänä hyvinvoinnin tuottajana, työllistäjänä, viennin moottorina ja verojen maksajana. Näkemykset metsäteollisuuden vastuullisuudesta sekä tavasta kohdella metsien monimuotoisuutta ovat kuitenkin muuttuneet hieman aiempaa kriittisemmiksi.
Riihestä kovia päätöksiä3.9.2025 08:29:52 EEST | Tiedote
Hallituksen budjettiriihi päättyi odotetusti vähin yllätyksin, niukkuutta jaettiin. Orpon hallituksen talouspolitiikan suuri linja on oikea ja sen johdonmukaisessa noudattamisessa on tehty hyvää työtä. Muutama harha-askel polulla kuitenkin on. Jatkossa teollisuuden kilpailukyvystä ja metsien kasvua tukevista toimista on pidettävä entistä paremmin huolta, myös valtiontaloutta sopeutettaessa.
Teollisuus: Budjettiriihen tärkein tavoite on talouskasvun ja kilpailukyvyn edellytysten vahvistaminen – ei heikentäminen26.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen tärkeimpiä tehtäviä budjettiriihessä on lisätä toimia, joilla tuetaan yritysten mahdollisuuksia investoida tulevaisuuden kasvuun, innovaatioihin ja työpaikkoihin Suomessa. Hallituksen tulee huolehtia pitkän aikavälin talouskasvun ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamisesta, muistuttavat Energia-, Kemian-, Metsä- ja Teknologiateollisuus.
Metsäteollisuus suhtautuu EU:n ilmastotavoitteisiin toiveikkaan realistisesti2.7.2025 14:07:07 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on tänään julkaissut vuotta 2040 koskevat EU:n ilmastotavoitteet. Suomen metsäteollisuus suhtautuu kunnianhimoisiin tavoitteisiin toiveikkaan realistisesti. Ilmastopolitiikan painopiste on pidettävä fossiilisten päästöjen vähentämisessä ja ratkaisujen, kuten metsäpohjaisen biotalouden, edistämisessä.
Uusi selvitys: Satama-automaatio vahvistaa Suomen resilienssiä ja kilpailukykyä26.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Globaalien kriisien, toimitusketjujen häiriöiden ja muuttuvan turvallisuusympäristön keskellä Suomen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän resilienssi korostuu entistä vahvemmin. Satamilla on keskeinen rooli huoltovarmuuden ja viennin kivijalkana, ja juuri nyt on tärkeää vauhdittaa satamien automaatiokehitystä. Uuden satama-automaatioselvityksen mukaan suomalaisella osaamisella, yhteistyöllä ja kansainvälisistä ratkaisuista oppimalla voidaan rakentaa tehokkaita, turvallisia ja kestäviä satamaympäristöjä, jotka tukevat koko yhteiskunnan toimintakykyä ja kilpailuetua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme