Suomen Yrittäjät: Työpaikkasopiminen on avattava
1.6.2016 10:03:38 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Yli vuoden kestäneet neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta ovat loppusuoralla. Suomen hallitus teki viime viikolla paikallisesta sopimisesta syntyneessä kiistassa kompromissiesityksen. Sen mukaan paikallisen sopimisen sopijaosapuoleksi hyväksyttäisiin vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies myös työnantajaliittoihin kuulumattomissa yrityksissä, jos työehtosopimus sitä edellyttää. Luottamusmiesjärjestelmä ei nykyään ole käytössä järjestäytymättömissä yrityksissä.
Hallitus halusi asiaan kannan Suomen Yrittäjiltä tänään 1.6., kun paikallisen sopimisen edistymisen työehtosopimusneuvotteluissa oli määrä olla tiedossa.
- Suomen Yrittäjät ei voi hyväksyä sitä, että vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies kävisi työntekijöiden edustajaksi työpaikkasopimisessa, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo.
Luottamusmiesjärjestelmä kuuluu normaalisitovaan kenttään eli työnantajaliittoihin kuuluviin yrityksiin. Lisäksi luottamusmiehen pitää kuulua työntekijäliittoon, samoin kuin luottamusmiehen valintaan osallistuvien työntekijöiden. Joka kolmas yksityisen sektorin työntekijä ei kuulu ammattiliittoon.
Ratkaisuehdotus: sopijaosapuoleksi luottamusmiehen lisäksi myös luottamusvaltuutettu tai muu henkilöstön valitsema edustaja
Suomen Yrittäjät hyväksyisi lainsäädännön pohjaksi mallin, jossa paikallisen sopimisen työntekijöitä edustavaksi sopijakumppaniksi hyväksytään luottamusmiehen ohella myös luottamusvaltuutettu tai muu henkilöstön valitsema edustaja. Jos työntekijät haluavat sopia asioista koko henkilöstön ja työnantajan kanssa, sen pitäisi olla mahdollista.
- Nyt esitetty malli johtaisi yhdistymisvapauden irvikuvaan muutaman henkilön yrityksissä, joissa työntekijät ja työnantaja haluaisivat sopia työehdoista keskenään, itsekin alle kymmenen henkilön yritystä johtava Mäkynen sanoo.
Mäkynen muistuttaa, että nyt puhutaan massoista, yli 50 000 työnantajayrityksestä. Lähes kaikki yksityisen sektorin uudet työpaikat - yli 100 000 kymmenessä vuodessa - ovat syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, suurin osa niistä kaikkein pienimpiin.
- Helpottamalla paikallista sopimista laajasti palkkojen ja työaikojen osalta hallitusohjelman mukaisesti olisi ollut mahdollista luoda työpaikka yli 60 000 ihmiselle. Tässä työttömyystilanteessa tuntuu todella pahalta, että tätä mahdollisuutta ei käytetä. Se on kylmää kyytiä hallituksen omalle työllisyystavoitteelle, Mäkynen sanoo.
Hallituksella mandaatti uudistaa työmarkkinoiden rakenteet
Suomen Yrittäjät vaatii, että järjestäytymättömiä yrityksiä koskeva paikallisen sopimisen mallin valmistelu irrotetaan kilpailukykysopimuksen toteutuksesta ja luottamusmiespakkoa merkitsevän mallin valmistelu lopetetaan niin sanotussa Timosen työryhmässä mietintöä antamatta.
- Jos talous halutaan kasvuun ja työttömille töitä, hallituksen pitää uudistaa työmarkkinoiden rakenteet ohjelmansa mukaisesti. Kannustamme hallitusta rohkeasti ottamaan välttämättömän uudistusvastuun. Siihen sillä on mandaatti, Mäkynen toteaa.
Uudistuksen tavoitteena on oltava, että työlainsäädännön muutoksin vähennetään työelämän sääntelyä olennaisesti ja lisätään jäljelle jäävän sääntelyn joustavuutta merkittävästi.
Yhteyshenkilöt
Jyrki Mäkynenpuheenjohtaja
Puh:0400 364 791jyrki.makynen@yrittajat.fiMikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)https://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, yli 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä puolet on yksinyrittäjiä ja puolet työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät noin 650 000 henkilöä. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 63 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Yrittäjägallup: Perussuomalaisten nousu jatkuu yrittäjien keskuudessa – Purran suosio vahvistuu19.10.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten kannatus yrittäjien keskuudessa on yhä vahvistunut. Kokoomus on selvästi suosituin yrittäjien keskuudessa, mutta sen kannatus on laskenut reilussa vuodessa 39 prosentista 28 prosenttiin. – Yrittäjät ovat isossa roolissa ratkaisemassa, mikä on vaaleissa suurempi porvaripuolue, kokoomus vai perussuomalaiset, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi.
Suomen arvostetuin yrittäjäpalkinto kolmelle yritykselle – Kolmikkoa ohjaa rohkeus uudistua17.10.2026 22:05:00 EEST | Tiedote
Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot jaettiin lauantaina 17. lokakuuta kolmelle yritykselle. Tunnustuksen saivat suojavarusteita viranomaiskäyttöön valmistava CPE Production Oy, maanalaisen rakentamisen teknologioihin sekä laitteisiin erikoistunut Normet Group Oy ja matkailualan yritys SantaPark Arctic World. Fennia ja Suomen Yrittäjät luovuttivat perinteikkään ja arvostetun palkinnon Valtakunnallisten yrittäjäpäivien juhlagaalassa Lahdessa.
Hoitoa, kirkkotaidetta ja käsityöjuustoja – vuoden yrittäjäpalkinnot menivät määrätietoisille uudistajille17.10.2026 20:45:00 EEST | Tiedote
Hoivayrityksen luonut Samuli Mattila on valittu Vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Valtakunnallisen Vuoden yksinyrittäjä -palkinnon saa suomalaisia kirkkoja rikastuttanut tekstiilitaiteilija Helena Vaari-Silventoinen, ja Vuoden maahan muuttanut yrittäjä on sveitsiläisestä juustoperinteestä ponnistavan perheyrityksen rakentanut Peter Dörig.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme