Tiepolo - Venetsialaisia fantasioita

Sinebrychoffin taidemuseon kesänäyttely esittelee venetsialaisten mestareiden grafiikkaa ja luonnoksia suomalaisesta kokoelmasta. Rolando ja Siv Pieraccinin ainutlaatuiseen Tiepolo-kokoelmaan kuuluu teoksia Giovanni Battista (Giambattista) Tiepololta (1696-1770), sekä tämän pojilta Giovanni Domenico (Giandomenico) Tiepololta (1727-1804) ja Lorenzo Baldissera Tiepololta (1736-1776). Kaikkiaan näyttelykokonaisuus käsittää 50 grafiikan lehteä ja originaalipiirustusta.

Giambattistan teokset olivat haluttuja ruhtinaiden ja kuninkaiden keskuudessa. Isä ja pojat muodostivat tuotteliaan työhuoneen, jolta tilattiin maalauksia Euroopan kirkkoihin ja palatseihin. Espanjan hovissa he työskentelivät 1762-1770, Giambattistan kuolemaan asti. Osa näyttelyn teoksista liittyy Tiepolojen tuotannon suuriin tilaustöihin.

Tiepolot olivat myös taitavia graafikoita. Giandomenico ja Lorenzo opiskelivat isänsä työhuoneella grafiikkaa ja piirustusta. Näyttelyssä on esillä Tiepolojen tunnetuimpia grafiikan teoksia, kuten Giambattista Tiepolon etsaussarja I Capricci (1741-1742), joka on esillä kokonaisuudessaan. Grafiikassa ja luonnoksissa välittyvät venetsialaisten mestareiden sommittelun ilmavuus ja keveys, viivojen lento, sekä fantasia-aiheiden leikkisyys ja perinteisten aiheiden uudet tulkinnat.

Giovanni Battista (Giambattista) Tiepolo (1696-1770)

Venetsialaista Giovanni Battista Tiepoloa pidetään yleisesti Euroopan 1700-luvun merkittävimpänä taidemaalarina. Öljymaalausten ohella hän teki lukuisia suuria seinä- ja kattofreskoja kirkkoihin, palatseihin ja italialaisiin maaseutuhuviloihin eli villoihin. Venetsian arvorakennusten lisäksi häneltä tilattiin huomattavia koristelutehtäviä mm. Madridin Kuninkaalliseen palatsiin. Uran pääteos on Würzburgin linnan laaja kattomaalauskokonaisuus, jonka hän toteutti 1751-1753 poikiensa Giandomenicon ja Lorenzon avustamina.

Valoisa ja vaalea väriskaala sekä ilmavat kuvasommitelmat tuovat Tiepolojen maalauksiin rokokoo-ajan keveyttä raskaiden barokkiaiheiden sijaan. Heidän taiteessaan on nähtävissä yhtymäkohtia myös ajan venetsialaiseen ooppera- ja näyttämötaiteeseen.

Suurikokoisten freskojen lisäksi Giambattista teki poikiensa Giandomenicon ja Lorenzon tavoin myös grafiikkaa lähinnä viivasyövytystekniikalla. Tiepolojen grafiikan lehdet ovatkin aikakautensa arvostetuimpia Piranesin syövytysten ohella. Giambattistan grafiikalle on ominaista lennokas viivankäyttö, yllättävät ja tuoreet kompositioratkaisut sekä runsas tyhjän tilan hyödyntäminen sommitelmissa, mikä luo teoksiin samankaltaista ilmavuuden tuntua kuin maalauksissa.

Giambattista keskittyi grafiikassaan pastoraalimaisemiin ja kaupunkinäkymiin sekä erityisesti pienimuotoisiin fantasia-aiheisiin, kuten sarjoina julkaistuihin Scherzi di Fantasia- ja I Capricci -kokonaisuuksiin. Näistä mielikuvituksen oikkuja kuvittava I Capricci -sarja sisältyy kokonaisuudessaan Pieraccinien kokoelmaan. Dario Succin luettelon (1986) mukaan Giambattistan graafinen tuotanto käsittää kaikkiaan 80 syövytystä.

Giovanni Domenico (Giandomenico) Tiepolo (1727-1804)

Giovanni Domenico Tiepolo toimi isänsä Giambattistan ensimmäisenä apulaisena monissa suurissa maalaustilauksissa, kuten Würzburgissa ja Madridissa. Isän kuoltua Madridissa 1770 Giandomenico palasi Venetsiaan. Hän etääntyi vähitellen maalauksissaan tämän kuvaamista mytologisista aiheista ja taivaallisen maailman näyistä realistisempaan ja maallisempaan suuntaan. Giandomenico teki monia muotokuvia venetsialaisista henkilöistä ja esitteli töissään heidän elämäänsä. Hän kuvasi usein myös commedia dell’arte -hahmoja, kuten Pulcinellaa.

Giandomenico oli isänsä tavoin kiinnostunut viivasyövytysten tekemisestä. Hänen graafinen tuotantonsa on vielä laajempi kuin Giambattistan ja se käsittää yhteensä 182 teosta (Succi 1988). Hänen viivankäyttönsä on systemaattisempaa eikä yhtä lennokasta kuin isällä. Toisaalta viivastoryhmät muodostavat hänen syövytyksissään eloisia rytmisiä sävypintoja.

Monet Giandomenicon grafiikan lehdistä ovat jäljennöksiä hänen ja isänsä freskomaalauksista. Myös hän toteutti sarjallisia kokonaisuuksia, kuten 24 aihetta sisältävän Pako Egyptiin -sarjan ja vanhoja venetsialaisia miehiä esittävän, 60 muotokuvaa käsittävän sarjan Raccolta di Teste (1774). Giandomenico teki runsaasti myös laveerattuja tussipiirroksia, joita sisältyy Pieraccinien kokoelmaan yksi häneltä ja yksi Giambattistalta.

Lorenzo Baldissera Tiepolo (1736-1776)

Myös Giambattistan nuorempi poika, Lorenzo Tiepolo, toimi hänen apulaisenaan suurissa maalausprojekteissa, kuten Würzburgin linnan ja Madridin Kuninkaallisen palatsin koristelutöissä. Isän kuoleman jälkeen Lorenzo jäi loppuelämäkseen Espanjaan palvellen kuningas Kaarle III:n hovissa taidemaalarina. Hän teki lukuisia taidokkaita pastellimaalauksia hovin jäsenistä sekä muista yläluokan edustajista. Varsinaisten muotokuvien lisäksi hän teki laatukuvia espanjalaisten elämästä pastellitekniikalla.

Lorenzon graafinen tuotanto käsittää vain kymmenen viivasyövytystä, joista puolet eli viisi teosta sisältyy Pieraccinien kokoelmaan. Kaikki kymmenen työtä ovat huolellisesti tehtyjä jäljennöksiä Giambattistan maalauksista. Kolme kuvista liittyy Rinaldon ja Armidan tarinaan Torquato Tasson suositusta teoksesta Vapautettu Jerusalem, jonka pohjalta sävellettiin myös useita oopperoita.

Muut syövytykset ovat katolisen vastauskonpuhdistuksen henkeen uskonnollisia aiheita, joko pyhimysten kuvia tai suurikokoisia kohtauksia Tiepolojen kattofreskoista. Toisin kuin isänsä, Lorenzo on pyrkinyt välttämään tyhjää, piirtämätöntä tilaa. Sen sijaan syövytykset rakentuvat tiheistä, järjestelmällisesti toteutettujen viivastojen täyttämistä pinnoista ja niiden vaihtelevasta rytmistä.

Käsintehty paperi

Paperit valmistettiin aina 1700-luvun puoliväliin saakka käsin, jonka jälkeen tehdasvalmistus erilaisine tekoprosesseineen alkoi yleistyä. Paperin käsin valmistus oli oma käsityön alansa, johon pienehköt työpajat olivat erikoistuneet.

Paperin raaka-aineena käytettiin lumppua, joka pilkottiin ja jauhettiin pienikuituiseksi massaksi. Veteen sekoitettuna siitä tuli puuromaista seosta, joka kaadettiin muottiin eli viiraan. Ylimääräinen vesi valui pois ja huokoinen paperilevy prässättiin kovaksi, jolloin loput vedestä saatiin pois arkista. Kuivuttuaan kauttaaltaan paperi oli valmis käyttöön.

Viira on puukehikko, jonka pohja koostuu rautalankojen ristikosta. Valmiissa paperissa näkyvät valoa vasten selkeinä paksumpien ja harvempien lankojen yhdensuuntaiset jäljet. Ne ovat ikään kuin kankaankudonnassa käytettyjä loimia. Ohuemmat ja tiheämmät poikittaiset rautalangat vastaavat kankaissa kuteita.

Lumpuista tehdyt paperit ovat happamuudeltaan neutraaleja, minkä vuoksi ne säilyvät pitkään - toisin kuin esimerkiksi happamat tehdasvalmisteiset sanomalehtipaperit, jotka kellastuvat ja haurastuvat nopeasti.

Vesileima

Vanhoille käsintehdyille papereille on ominaista, että paperiarkkia valmistettaessa siihen yhdistettiin aina vesileima eli filigraani. Se oli itse asiassa rautalangasta taivuteltu ja paperintekomuottiin eli viiraan juottamalla kiinnitetty kuvio, kuten tyylitelty lilja, kruunu tai puolikuu.

Vesileiman kohdalta paperi jää hieman ohuemmaksi, kuten viiran lankojenkin kohdalta, joten valoa vasten katsottaessa nämä erottuvat vaaleampina linjoina ja kuvioina paperista. Vesileimoista on olemassa paksuja, moniosaisia luettelokirjoja, joiden avulla paperin valmistusajankohta on mahdollista selvittää. Vesileima kertoo siten vedoksen aikaisimman mahdollisen painamisajankohdan. Koska arkkeja leikattiin tavallisesti useampaan pienempään kappaleeseen vedostamista varten, vesileima esiintyy vain osassa grafiikan lehtiä.

Merkittävin katalogi vesileimoista on Charles-Moise Briquet’n Les filigranes. Dictionnaire historique des marques du papier dès leur apparition vers 1282 jusqu'en 1600 avec 39 figures dans le texte et 16 112 fac-similés de filigranes, Geneve 1907. Se sisältää luettelotiedot ja faksimilekuvat yli 16 000 eurooppalaisesta vesileimasta ja niiden valmistajasta kautta aikojen.

Osassa Pieraccini-kokoelman I Capricci -sarjan vedoksia on vesileima "R". Sarjan kahdessa viimeisessä lehdessä on vesileima "Real". Venetsiassa oli 1774-1783 voimassa laki, joka velvoitti paperinvalmistajat ilmoittamaan paperin laadun ja koon. "Real" on yksi näistä kokoluokista, mikä viittaa siihen, että kyseinen paperi on valmistettu tänä ajanjaksona ja vedos mahdollisesti painettu juuri vuosien 1774 ja 1783 välillä.

Joissakin vedoksissa näkyy Suuri vaakuna -ryhmään (Grande Stemma) kuuluvia vesileimoja, mutta yleisimpiä leimoja Pieraccinien Tiepolo-kokoelmassa ovat kirjaimet AS sekä Kolme puolikuuta -aihe (Tre mezzelune).

Näyttelyn kuraattori:               FT Erkki Anttonen, Kansallisgalleria
Näyttelyarkkitehti:                   Lauri Johansson
Graafinen suunnittelu:            Maria Appelberg (Station Mir Oy), Mary-Ann Lindholm (Lindholm’s Graphic Design)
Video:                                          Reine Lukinmaa, Kansallisgalleria

Lisätietoja näyttelyistä:

Museonjohtaja Kirsi Eskelinen, p. 0294 500 490, Kirsi.Eskelinen@siff.fi
Amanuenssi Reetta Kuojärvi-Närhi, p. 0294 500 470, Reetta.Kuojarvi-Narhi@siff.fi

Lehdistömateriaali ja kuvauspyynnöt:

Markkinointisuunnittelija Eija Pekkanen, p. 0294 500 462,Eija.Pekkanen@siff.fi

Lehdistökuvat:

http://press.sinebrychoffintaidemuseo.fi/

Pääsymaksut:

Erikoisnäyttelyt 12/10 €, alle 18-v. maksutta, vapaa pääsy kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 17-20

Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseoon vapaa pääsy, museon 2. kerros

Opastukset: lauantaisin klo 14 suomeksi, ruotsiksi kuukauden ensimmäinen lauantai klo 13.
Opastilaukset: ma-pe klo 9-15 p. 0294 500 500, varaukset@kansallisgalleria.fi                  

Avoinna: ti, to, pe 11-18, ke 11-20, la, su 10-17, ma suljettu
Bulevardi 40, 00120 Helsinki, p. 0294 500 460, www.siff.fi