Riippuvuus nykyajan ilmiönä
Matilda Hellman väittelee Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa 10. tammikuuta aiheesta Construing and Defining the Out of Control: Addiction in the Media 1968–2008. Hellman analysoi riippuvuuden käsitteen merkityksiä ja sen käyttöä eri aikoina ja osoittaa, kuinka käsitteen merkitys on laajentunut sekä kuinka yhä useammat käytöspiirteet ja tavat luokitellaan riippuvuudeksi.
Suomalaisissa päivälehdissä kirjoitetaan yhä enemmän riippuvuusongelmista ja käsite on saanut entistä vertauskuvallisempia piirteitä. 1970- ja 1980-luvuilla kirjoituksissa käsiteltiin marginalisoituneita, ns. todellisia alkoholisteja ja narkomaaneja, kun taas 1990-luvun lopulta alkaen ja 2000-luvulla riippuvuus on alettu nähdä jonakin, joka voi koskea ketä tahansa: kaikki voivat omaksua tavan, joka voidaan luokitella tai jota voidaan nimittää riippuvuudeksi. Kun huumeiden käyttö juhlissa yleistyi nuorison keskuudessa 1990-luvun lopulla, alettiin näistä nuorista kirjoittaa korostamalla viihdekäytön riskejä. Vaikeasti riippuvaisista huumeidenkäyttäjistä kirjoitetaan harvoin yksilöinä, vaan heidät niputetaan ryhmäksi, joka tulee hoitaa, vaikka hoito nykyään tapahtuukin uusin, aiempaa inhimillisemmin keinoin.
Hellman tutkii ja analysoi väitöskirjassaan myös tabloidikirjoituksia nuorista naispuolisista julkkiksista, joiden väitetään kamppailevan riippuvuusongelman kanssa: Amy Winehousesta, Britney Spearsista ja Kate Mossista. Näissä kirjoituksissa riippuvuusongelma toimii aineksena, jonka avulla muodostuu näkemys henkilön kyvystä toimia yhteiskunnan normien ja arvostusten mukaisesti. Samalla huumeiden käyttö voidaan esittää myös rajun tyylin merkkinä, mikä erityisesti tulee ilmi brittiläistä huippumallia Kate Mossia käsitelleistä kirjoituksista. Huumeiden käyttö on äärimmäinen merkki siitä, että pystyy kontrolloimaan potentiaalisesti kontrolloimatonta ja riippuvuutta aiheuttavaa. Tabloidikertomukset voivat myös, kuten Amy Winehousen tapauksessa, sisältää intiimejä ja realistisia välähdyksiä vaikean riippuvuusongelman monipuolisista piirteistä ja sen aiheuttamista murhenäytelmistä.
Matilda Hellman toteaa, että riippuvuuden käsite tarjoaa selitysmallin ja ratkaisun siihen ristiriitaan, joka kulutusyhteiskunnassa muodostuu, kun toisaalta elämää leimaavat vapaa valinta, hedonistinen omistushalu ja kasvava kulutus ja toisaalta yhteiskunnassa esiintyy ongelmakäyttäytymistä ylettömän ruokahalun seurauksena, mikä asettaa suuria psyykkisiä ja fyysisiä vaatimuksia niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin.
Valtiotieteiden maisteri Matilda Hellman väittelee Helsingin yliopistossa 10.1. klo 12 viestinnän alaan kuuluvasta aiheesta Construing and Defining the Out of Control: Addiction in the Media 1968–2008 . Väitöskirja julkaistaan sarjassa SSKH Skrifter 28. Väitöskirjaa myy tiedottaja Mats Engblom, sähköposti mats.engblom@helsinki.fi tai puhelin 09 191 28413. Väitöstilaisuus järjestetään yliopiston päärakennuksen salissa XII (Unioninkatu 34).
Matilda Hellman työskentelee tutkijana Pohjoismaisessa hyvinvointikeskuksessa Helsingissä. Hellmanin tutkimuksissa käsitellään mm. käsityksiä ja mielikuvia alkoholin ja huumeiden käytöstä sekä erilaisia riippuvuusongelmia.
Väittelijän yhteystiedot:
gsm 040 7600713, s-posti matilda.hellman@nordicwelfare.org
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita10.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Lapsuuden ystävyyssuhteiden puute altistaa itsemurha-ajatuksille yli 50-vuotiailla3.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lapsuuden epäsuotuisat olosuhteet lisäävät itsemurha-ajatusten riskiä myöhemmällä iällä, ilmenee Helsingin yliopiston kansainvälisestä tutkimuksesta.
Majavat ovat palanneet metsämaisemaan ja elvyttävät sen luontoa2.9.2025 15:58:23 EEST | Tiedote
Pitkäaikainen tutkimus yli 50 vuoden ajalta kuvaa miten Evolle palanneet majavat ovat monimuotoistaneet elinympäristöjä. Se kertoo niiden merkittävästä roolista niin kutsuttuina ekosysteemi-insinööreinä, jotka mahdollistavat laajemman lajikirjon alueella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme