Mediatiedote: Ottioppaassa paljon uutta asiaa ja vinkkejä vapaa-ajankalastajalle
Uudistunut kalastuslaki astui voimaan tämän vuoden alussa ja se aiheutti runsaasti muutoksia kalojen rauhoitusaikoihin, pyyntimittoihin ja saaliskiintiöihin sekä kalastuskieltoalueisiin. Lisäksi muutoksia tuli lupamaksuihin.
”Kannattaa todellakin tarkistaa missä, mitä ja millä luvalla kalastaa ennen kalastamisen aloittamista”, SVK:n tiedottaja Jaana Vetikko toteaa. ”Onneksi uusia asetuksia ei tarvitse muistaa ulkoa, vaan ne voi tarkistaa Ottioppaasta”, Jaana vinkkaa.
Uuden kalastuslain ja lupien muutokset on otettu huomioon oppaan sisällössä. Lisäksi Kalastuskieltoalueet-karttatasolle on lisätty nyt vaelluskalavesistöjen koski- ja virtapaikkoja. Ottioppaan kalastuskieltoalueiden tiedot perustuvat maa- ja metsätalousministeriön (MMM) ja Maanmittauslaitoksen (MML) kieltoaluedataan *.
Täysin uusia osioita ovat Reseptit ja Välineniksit. Reseptit-osio esittelee 18 herkullista ja testattua ruokaohjetta, joiden raaka-aineena käytetään vapaa-ajankalastajan yleisiä saaliskaloja, kuten lahnaa, ahventa, särkeä ja kuhaa. Resepteissä on ideoita, joita kannattaa kokeilla myös muiden kuin reseptissä mainittujen kalalajien valmistamiseen. Välineniksit löytyvät Apua kalastajalle -osion alta. Kuvat havainnollistavat muun muassa miten korjata pehmovieheitä, virittää ankkuri tai rigata jigejä nirsoille piikkiselille.
Ottioppaan muita ominaisuuksia: 30 kalalajin monipuoliset esittelyt, yli 200 ammattilaisten viehevinkkiä, laajat karttapalvelut, kalastusteemaiset uutiset yli 1 000 lähteestä – livenä, havainnolliset kuvasarjat kalojen käsittelystä ja paljon muuta.
Ottiopas toimii pöytäkoneilla sekä älypuhelimissa yleisimmillä selaimilla, kuten Chrome, Safari, Firefox ja IE. Käytä aina uusinta selain- ja käyttöjärjestelmäversiota. Toimii myös iPadeissa.
Ottiopas: Ota käyttöön ilmaiseksi osoitteessa www.ottiopas.fi
Katso myös www.facebook.com/ottiopas
* Ottioppaan Kalastuskieltoalueet-karttatason sisältö
© Maanmittauslaitos & Maa- ja metsätalousministeriö, 2016 (päivitetty 26.4.2016). Tietojen päiväys näkyy aina vuosiluvun jälkeen.
Kalastuskieltoalueet -karttataso näyttää alueet, jotka ovat yleiskalastusoikeuksien ulkopuolella. Karttatasolta löytyvät vesialueet, joissa ongintaa, pilkintää ja viehekalastusta on rajoitettu kalastuslain ja ELY-keskusten päätösten nojalla. Vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla onginta- ja pilkintärajoitukset koskevat myös alueen vesien omistajaa.
Palvelua tullaan täydentämään muiden kalastusrajoitusten osalta. Niitä ovat muun muassa luonnonsuojelulain mukaiset kalastuskieltoalueet, vaelluskalavesistöjen muut kalastusrajoitukset, kalastusalueiden siirtyvät rajoituspäätökset ja ELY-keskusten uuden kalastuslain mukaiset kalastusta rajoittavat päätökset. Kalastus voi olla sallittu vedenomistajan erityisluvalla. Katso lisätietoja kalastusrajoitus.fi -palvelusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja sekä haastattelu- ja kuvapyynnöt:
Jaana Vetikko, tiedottaja, SVK, p. 050 525 7806, jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi
Aiju Ahlakorpi, tuotepäällikkö, p. 050 410 4190, info@ottiopas.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.
Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet. www.gummerus.fi
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 520 seurassa toimii yhteensä noin 42 000 kalastuksen harrastajaa. www.vapaa-ajankalastaja.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Suomalaisen Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -kirjoja myyty jo yli 390 000 kappaletta – Uutuus Ei sinun lapsesi (Gummerus) käsittelee äitiyttä9.5.2025 08:06:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaalla asuvan bestsellerkirjailijan Nilla Kjellsdotterin Murhia pohjanmaalla -dekkareita on myyty yhteensä jo yli 390 000 kappaletta. Vaasan poliisissa työskentelevästä etsivä Mija Wadösta kertovia jännityskirjoja julkaistaan nykyään paitsi suomeksi ja ruotsiksi, myös norjaksi, tanskaksi ja viroksi. Sarjan neljäs osa, Ruotsissa alkuvuodesta julkaistu Inte ditt barn ilmestyy suomeksi 28.5. nimellä Ei sinun lapsesi (Gummerus).
Pinnanalaiset jännitteet purkautuvat norjalaisissa rippijuhlissa – Marie Aubertin Enhän minä ole sellainen (Gummerus) on nautinnollisen kipeä perhedraama6.5.2025 09:22:25 EEST | Tiedote
Norjalaiskirjailija Marie Aubertin mustaa huumoria tihkuva, taidokkaan vähäeleinen teos Enhän minä ole sellainen (Gummerus) mukailee tarinaa rumasta ankanpoikasesta: miltä muiden muuttuneet katseet todella tuntuvat?
Gummerus julkaisee suomeksi Percival Everettin Pulitzer-palkitun romanin James6.5.2025 09:20:41 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiskirjailija Percival Everettin James on vaikuttava uudelleentulkinta Mark Twainin romaanista Huckleberry Finnin seikkailut. James kertoo klassikkoteoksen tarinan perheensä yhteen saattamisen puolesta taistelevan orja-Jimin näkökulmasta ja näyttää rotusorron absurdiuden. Teos ilmestyy suomeksi syksyllä 2026, ja sen suomentaa palkittu kääntäjä Antero Tiittula.
ENNAKKOTIEDOTE: Rahasta puhuminen on parisuhteen hoitamista – Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa ilmestyy 21.5.30.4.2025 11:00:31 EEST | Tiedote
Kuka maksaa ravintolalaskut tai lasten kurahaalarit, kun toinen tienaa enemmän kuin toinen? Kannattaako kaikki jakaa 50-50 -periaatteella? Miten luokkatausta näkyy parisuhteen raha-asioissa? Mikä on rahaminä tai fuck you –rahasto? Entä mitä tarkoittavat avio-oikeus ja ositus ja miten varautua eroon taloudellisesti? Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa (Gummerus) kertoo kaiken tarpeellisen rakkaudesta ja rahasta.
Toivoa ja tärkeitä puheenvuoroja – Tutustu Gummeruksen syksyn 2025 uutuuskirjoihin29.4.2025 09:39:43 EEST | Tiedote
Yksi tämän vuoden odotetuimpia kirjoja on Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin muistelmateos Toivo on tekoja, joka ilmestyy 4.11. Muistelmissaan Marin kertoo tiestään politiikan huipulle sekä avaa näkemyksiään johtajuudesta ja muutoksen aikaansaamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme