Design Factoryn perustaneelle professori Kalevi Ekmanille on myönnetty Maailman kulttuurineuvoston palkinto
Maailman kulttuurineuvosto, World Cultural Council (WCC), on myöntänyt Jose Vasconcelos World Award of Education -palkinnon Aalto-yliopiston koneensuunnitteluopin professorille ja Design Factoryn perustajalle Kalevi Ekmanille.
Palkinto annetaan tunnustuksena Ekmanin yliopistokoulutukseen tuomasta kansainvälisyydestä ja inhimillisestä lähestymistavasta sekä hänen visionäärisistä ja inspiroivista ideoistaan, joiden ansiosta opiskelijat, tutkijat ja yritykset yhteen tuovasta Design Factory -konseptista on tullut merkittävä opetus- ja oppimisalusta. Ekman on ansioitunut niin mentorina kuin opettajana, edistänyt monitieteellistä ja -kulttuurista yhteistyötä sekä tehnyt 20 vuoden ajan uraauurtavaa työtä yrittäjyyteen kannustavien, ryhmätyötä tukevien ja opiskelijoita sitouttavien opiskelumenetelmien kehittämisessä.
– Olen tavattoman mielissäni siitä, että tunnustus kohdistuu nimenomaan oppimiseen ja opiskelijoiden kanssa tehtävään työhön. Itselleni professorin työhön liittyy usein riittämättömyyden tunne ja epävarmuus, mutta yhdessä opiskelijoiden kanssa olemme parhaimmillaan saavuttaneet enemmän kuin mistä olen osannut edes unelmoida, Ekman kiittelee.
– Ehdottomasti tämä tunnustus kuuluu koko Design Factoryn mielettömän upealle jengille, joka on paras, hauskin ja rankin työyhteisö, missä olen koskaan ollut. Aalto-yliopisto on panostanut paljon opetukseen ja oppimiseen, ja olen todella ylpeä siitä, että tämä tunnustus osui meille, ”Eetuna” tunnettu Ekman lisää.
Jo viidessä maanosassa
Otaniemestä maailmalle levinneessä Design Factory -verkostossa on tällä hetkellä jo kymmenen tuotekehityksen tutkimus- ja oppimisympäristöä, viidessä eri maanosassa.
Otaniemen Design Factorylla pidetään vuosittain noin 40 Aalto-yliopiston kurssia, joihin osallistuu noin 1 500 opiskelijaa. Design Factorylla käy vuodessa noin 10 000 ihmistä Suomesta ja ulkomailta, ja siellä on vieraillut satoja opettajia ja useita valtionpäämiehiä. Design Factoryn toimintaa on myös käsitelty lukuisissa tieteellisissä julkaisuissa, graduissa ja väitöskirjoissa.
Tämän vuoden Maailman kulttuurineuvoston (WCC) 33. palkintoseremonia järjestetään perjantaina 14. lokakuuta Riiassa, Latviassa. Seremonia pidetään Riian teknillisen yliopiston (RTU) 154-vuotisjuhlan ja yliopiston tieteellisen konferenssin yhteydessä Latvian kansalliskirjastossa.
Tieteen Albert Einstein World Award of Science -palkinnon Maailman kulttuurineuvosto (WCC) myönsi tänä vuonna yhdysvaltalaiselle matemaatikolle ja fyysikolle, professori Edward Wittenille
Lisätietoja:
Video: Kalevi Ekmanin haastattelu Design Factoryssä 2014 järjestetyssä Product Design Galassa https://vimeo.com/95523839
Design Factory -verkkosivut (aalto.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Kalevi Ekman
p. 050 555 3566
kalevi.ekman@aalto.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
KAJ-yhtyeen Eurooppaa kiertänyt sauna mallinnettiin 3D:nä – Aalto-yliopisto tallentaa Pohjanmaan kulttuuriperintöä virtuaalitodellisuuteen16.5.2025 13:50:00 EEST | Tiedote
Kuka tahansa voi kurkistaa sisään Euroopan sydämet valloittaneen KAJ-yhtyeen kuuluisaan saunaan, sillä se on nyt mallinnettu 3D:nä. Aalto-yliopiston tutkijat kuvasivat saunan Vöyrillä osana laajempaa hanketta, jossa tallennetaan pohjalaista kulttuuriperintöä uudella tavalla. 3D-malli saunasta on nyt median vapaasti ladattavissa tästä kansiosta. Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti eli MeMo on parhaillaan Pohjanmaan kiertueella mallintamassa paikallisia museoita, rakennuksia ja esineitä. Tarkoituksena on kehittää uudenlaisia tapoja visualisoida ja pelillistää kulttuuriperintöä, ja näin innostaa nuoria sen pariin. Samalla luodaan saavutettavia virtuaalikokemuksia – teekkarimaisella rohkeudella, MeMon johtaja Hannu Hyyppä muistuttaa. Mallinnusta tehdään useilla erilaisilla 3D-teknologioilla. ”Drooniteknologialla mallinnamme rakennetun ympäristön. Tätä yhdistetään sitten laserkeilausaineistoon, jota otetaan sekä ulkoa että sisältä. Erilaiset kamera-
Ennallistamisasetus ei yksin pysäytä luontokatoa kaupungeissa – laatu ratkaisee, ei pelkkä vihreän määrä15.5.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Helsingistä laaditut erilaiset skenaariot kaupungin kasvun ja kaupunkivihreän yhteensovittamisesta osoittivat, että viherryttämisellä on melko pieni vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Lisäksi viherryttäminen edellyttäisi kaupunkirakenteen huomattavaa tiivistämistä.
EU Nature Restoration Law alone won’t halt urban biodiversity loss, says study15.5.2025 13:30:00 EEST | Press release
Urban greening alone has limited impact on biodiversity, and meeting EU restoration targets may require significantly densifying city structures, shows a new study.
Aalto-yliopiston muodin ja tekstiiliosaamisen kärkitapahtuma Näytös/Näyttely25 nyt laajempana kuin koskaan14.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Toukokuun lopussa kansainvälisen muoti- ja tekstiilimaailman katseet kohdistuvat Aalto-yliopistoon ja sen kärkitapahtumaan Näytös/Näyttely25. Mukana on koko Aallon tekstiilin, vaatteen ja muodin alueen osaaminen, kun sekä muodin kandidaattipääaineesta että muodin ja tekstiilin maisteripääaineesta (Fashion, Clothing and Textile Design) valmistuvat opiskelijat esittelevät opinnäytetyönsä. Tapahtuma on kaksiosainen. Näytös25-muotinäytöstä on mahdollista seurata livelähetyksenä verkossa osoitteessa aalto.fashion tai Instagram-tilillä @aalto_fashion torstaina 22.5.2025 alkaen klo 20.30. Tekstiilin, vaatteen ja muodin konsepteja näyttelyn muodossa esittelevä Näyttely25 on yleisölle avoinna 16.–31.5.2025 Otaniemen kampuksen Väre-rakennuksessa. Suomalaiselle muoti- ja tekstiiliosaamiselle on paljon kysyntää Muoti peilaa ympäröivän yhteiskunnan tilaa ja on jatkuvassa muutoksessa. Tällä hetkellä kestävyyskriisin keskellä kamppaileva maailma tarvitsee erityisen paljon luovien alojen tarjoamaa pos
Filosofi Frank Martela tutki Minecraftia ja tappajadroonia – havaitsi, että tekoälyllä on vapaa tahto13.5.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksessa tarkasteltiin Minecraft-pelin Voyager-agenttia ja kuvitteellista tappajadroonia. Martelan mukaan ne täyttävät kolme vapaan tahdon ehtoa – ja siksi tekoälylle tarvitaankin moraalista kompassia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme