TIEDOTE: Kuopion hyvinvointimessuilla asiaa superfoodista lisäaineisiin
Terve Aikuinen ja sen rinnalle noussut uusi Terve Ruoka 11 pidetään Kuopio-hallissa 25.–26.3. Raikas messupari puhuu hyvän ravitsemuksen ja terveellisen elämän puolesta. Tarjolla on lähellä tuotettua ruokaa ja luomutuotteita. Lisäksi esitellään ravitsemustietoutta, ruokamatkailua, terveysvaikutteisia elintarvikkeita, alan kirjallisuutta, koulutusta, organisaatioita ja yhdistyksiä sekä muita terveen ruuan tuotteita ja palveluja. Messujen yhteistyökumppaneina mm. ovat Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kaupunki, Kuopion yliopistollinen sairaala, Savonia-ammattikorkeakoulu, Sisä-Savon seutuyhtymä, ProAgria ja Savon Keittiömestarit ry.
Lähituottajat kiinnostavat
Lähialueen tuottajien tarjonta kiinnostaa paitsi kuluttajia myös kauppiaita. Esimerkiksi Kesko kannustaa K-kauppiaitaan ostamaan paikallisesti.
– K-kauppiaiden suorat ostot maakunnista olivat 525 miljoonaa euroa vuonna 2009. Tavoitteenamme on edelleen kasvattaa lähiostojen määrää. Vuonna 2009 ostimme yli 70 prosenttia konsernimme ostoista Suomessa toimivilta tavarantoimittajilta, kertoo Kesko Oyj:n Itä-Suomen aluejohtaja Kari Niskanen.
Herkullisia ohjelmanumeroita
Tapahtuman valtteina ovat monipuolinen näyttely, ravitsemuksen asiantuntijoiden puheenvuorot ja herkulliset makuelämykset. Ohjelmalavan juontajana toimii Noora Hautakangas ja lavaohjelmassa on mm. tanssi- ja liikuntaesityksiä, jumppavartteja, muotinäytöksiä ja paneelikeskusteluja. Perjantai-iltapäivän ajankohtaisessa talk show:ssa ovat aiheina terveellinen ruoka, lisäaineet ja superfood. Keskustelijoina on mm. Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan asiantuntijoita.
Messujen luomukaupassa on myynnissä luonnonmukaisesti valmistettuja tuotteita. Näytöskeittiössä keittiömestari Sami Garam kokkailee vieraittensa kanssa ja tarjoaa uusia elämyksiä ja ruokaoivalluksia. Savonia-ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat valmistavat terveellistä ja herkullista lähiruokaa.
r avitsemuslaatua ruokapalveluihin
Messujen yhteydessä pidettävissä seminaareissa ruoka-alan ammattilaiset kokoontuvat kuulemaan uusinta ravitsemustietoa. Perjantaina 25.3. Savon ammatti- ja aikuisopiston EkoCentria-yksikkö esittelee KestITÄ-hankkessa (Kestävyyttä Itä-Suomen ruokapalveluihin) tehtyä Lautaslaatu-selvitystä. Siinä tutkittiin julkisissa ruokapalveluissa tarjottujen tuotteiden ravitsemuksellista laatua.
Seminaarissa herätellään myös kansanedustajia keskustelemaan aiheesta ”Lähiruoka on kuuma peruna kuntaruokailussa.” Paikalla on alueen kansanedustajaehdokkaita. Tilaisuus on suunnattu ruokapalveluhenkilöstölle, matkailu-, ravitsemis- ja talousalan opettajille sekä muille asiasta kiinnostuneille asiantuntijoille.
Terve Ruoka 11 ja Terve Aikuinen 11
25.–26.3.2011
Kuopio-halli, Opistotie 4, 70200 KUOPIO
Messut avoinna:
pe klo 9 – 18 ja la klo 10 - 16
Sisäänpääsy: Kutsukortilla tai pääsylipulla.
Pääsylippujen hinnat: Aikuiset 8 €, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset 5 €, ryhmät (vähintään 10 hlöä) 5€/hlö, lapset (7-15 v.) 5 €. Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa.
Vammaisen henkilön avustaja veloituksetta. Pääsylippu oikeuttaa kertakäyntiin messuilla. Pysäköinti on maksuton.
Lisätietoja:
Expomark Oy, projektipäällikkö Jutta Kainua, puh. 010 830 0806,
jutta.kainua@expomark.fi
www.terveaikuinen.fi
www.terveruoka.fi
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Kuljetus- ja logistiikkanäyttely palaa Helsingin Messukeskuksen ohjelmaan toukokuussa 20273.7.2025 15:22:53 EEST | Tiedote
Kuljetus- ja logistiikkanäyttely täyttää Helsingin Messukeskuksen jälleen 20. - 22.5.2027. Kyseessä on raskaan kaluston ja hyötyajoneuvojen suurtapahtuma, joka nähtiin Messukeskuksen ohjelmassa edellisen kerran ennen pandemiaa.
Koneet automatisoituvat ja työ tehostuu27.6.2025 08:46:10 EEST | Tiedote
Maarakennuskonealalla työskentely on monipuolista ja erityisen kiinnostavaa. Alan tehtävissä rakennetaan tulevaisuutta – konkreettisella tavalla. Koneita automatisoidaan, mutta työt eivät maarakennus- ja ympäristöalalta lopu.
Messukeskus Areena rakentuu Pasilaan kesän aikana – 5000 henkilön liikuteltava katsomo nähdään Nordic Business Forumissa syyskuussa27.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen uuden tapahtuma-areenan rakennus- ja asennustyöt ovat alkaneet Pasilassa. Kesän lopussa käytössä on 5000 henkilön liikuteltava katsomokokonaisuus, joka nähdään Nordic Business Forumissa syyskuussa ja Suomen suurimmassa vuosittaisessa sisäurheilutapahtumassa Helsinki International Horse Show:ssa helmi–maaliskuussa 2026. Messukeskus Areena täydentää Helsingin tapahtumatilatarjontaa keskikokoisten areenojen osalta.
Veneelle uusi elämä -kisa etsii kunnostettuja veneitä26.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Vene 26 Båt -messuilla järjestetään nyt toistamiseen Veneelle uusi elämä -kisa, jossa esitellään kiinnostavia kunnostusprojekteja. Tällä kertaa kisaan voi osallistua viimekertaista suurempia veneitä. Valmiit tai lähes valmiit veneet esitellään Venemestarin Telakalla venemessuilla 6. – 15.2.2026 Helsingin Messukeskuksessa ja ne kisaavat keskenään palkinnoista.
Viini & Ruoka -tapahtuman Piazza tarjoilee huippuravintoloiden makuja lokakuussa26.6.2025 11:36:43 EEST | Tiedote
Herkuttelijoiden vuosittaiseen vakikalenteriin kuuluva Viini & Ruoka tarjoilee jälleen makuelämyksiä Piazza-ravintola-alueella lokakuussa Helsingin Messukeskuksessa. Mukana olevat ravintolat on nyt julkistettu, ja ne tarjoavat sekä suolaisia että makeita maisteluannoksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme