Kuntasektorin lainakorot oikeuteen
Kuntaliitto tiedottaa
1.3.2011
Vapaa julkaistavaksi heti
Kuntasektorin lainakorot oikeuteen
Kuntalainojen korkojen yksipuolinen nostaminen etenee oikeuden ratkaistavaksi. 24 kuntaa tai niiden tytäryhtiötä ovat 1.3.2011 saattaneet vireille Helsingin käräjäoikeuteen kanteet Nordea Pankki Suomi Oyj:tä vastaan velan korkomarginaalin yksipuolisesta korottamisesta.
Nordea ilmoitti kaksi vuotta sitten nostavansa kuntien ja kuntien takaamien vaihtuvakorkoisten lainojen marginaaleja 0,75 prosenttia. Pankki on perustellut korotuksen yksipuolista päättämistä velan yleisiin ehtoihin sisältyvällä sopimuskohdalla, jonka mukaan sillä on oikeus korottaa velasta perittävää marginaalia tai kiinteäkorkoisen luoton korkoa, kun korotus on perusteltua pankin lisääntyneiden varainhankinnan tai muiden kustannusten takia, joita pankki ei ole kohtuudella voinut ennakoida velkakirjakokonaisuutta allekirjoittaessaan.
Korotuksen perusteeksi on ilmoitettu, että raha- ja pääomamarkkinoiden vaikeasta tilanteesta johtuen pankkien, mukaan lukien Nordean, varainhankinnan kustannukset ovat pysyneet korkealla tasolla ja tämän seurauksena pankki on päättänyt korottaa kuntien sekä kuntien takaamien vaihtuvakorkoisten lainojen marginaalia.
Kuntaliitto on vuoden 2010 aikana neuvotellut pankin kanssa lainamarginaalin korotusilmoituksesta. Neuvottelut eivät kuitenkaan johtaneet kuntakentän kannalta hyväksyttävään lopputulokseen.
Kuntien ja niiden tytäryhtiöiden käsityksen mukaan pankilla ei ole ollut eräissä velkakirjoissa olevan korkomarginaalin tarkistusoikeutta koskevan lisäehdon vuoksi lainkaan oikeutta korottaa lainojen marginaalia ennen kuin lisäehdossa mainittu aika on kulunut umpeen. Kuntien näkemyksen tukena on pankkilautakunnan kaksi päätöstä, joissa se on katsonut, että asiakkaalla on ollut perusteltu syy ymmärtää, että velkakirjan lisäehto tarkoittaa sitä, ettei pankilla ole ollut oikeutta muuttaa marginaalia ennen kuin 10 vuoden määräaika on kulunut.
Lisäksi kunnat ja niiden tytäryhtiöt ovat katsoneet, etteivät Nordean varainhankinnan kokonaiskustan-nukset ole nousseet ehtojen edellyttämällä tavalla. Tätä näkemystä tukee muun muassa Svenska Handelshögskolanin rahoituksen professori Timo Korkeamäen selvitys Nordean varainhankinnan kustannuksista vuosina 2005- 2010.
Kanteen Nordeaa vastaan ovat nostaneet Jyväskylän kaupunki ja kuusi sen tytäryhtiötä tai yhteisöä, kolme Varkauden kaupungin tytäryhtiötä, Tampereen Vuokratalosäätiö ja Vilusenrinne Oy, Kos-kelantalot Oy, Simon Vuokratalot Oy, Raaseporin kaupunki, Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy, Forssan kaupunki, Pöytyän kunta, As. Oy Faarinkujanrivi, Töysän kunta, Mynämäen kunta, Kärkölän kunta ja Kärkölän Vanhustenkotiyhdistys ry sekä Inarin kunta.
Kanteiden taloudellinen kokonaisintressi koko laina-ajalle laskettuna on noin 8,3 miljoonaa euroa.
Kuntien ja niiden tytäryhtiöiden asiamiehenä toimii asianajaja Jörgen Hammarström Asianajotoimisto Hammarström & Puhakka Partners Oy:stä.
Lisätietoja:
Lakimies Pirkka-Petri Lebedeff, (09) 771 2773, 0500 482 016
Tietoja julkaisijasta

Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Två sökande går vidare i urvalsprocessen till posten som vice vd vid Kommunförbundet30.4.2025 14:38:28 EEST | Pressmeddelande
I processen för val av vice verkställande direktör vid Kommunförbundet går två sökande efter intervjuerna vidare till lämplighetsbedömning. Kommunförbundets arbetsutskott som intervjuat de sökande kallar Ari Korhonen och Susanna Huovinen till lämplighetsbedömning. Förslaget är enhälligt.
Kuntaliiton varatoimitusjohtajavalinnassa kaksi hakijaa etenee arviointiin30.4.2025 14:35:38 EEST | Tiedote
Kuntaliiton varatoimitusjohtajan valintaprosessissa kaksi hakijaa on haastattelujen jälkeen etenemässä soveltuvuusarviointiin. Kuntaliiton työvaliokunnasta muodostuva haastatteluryhmä kutsuu arvioitaviksi Ari Korhosen ja Susanna Huovisen. Esitys on yksimielinen.
Sex sökande intervjuas för posten som vice vd vid Kommunförbundet25.4.2025 12:29:00 EEST | Pressmeddelande
Bland de sökande till den lediga posten som vice verkställande direktör vid Kommunförbundet har sex personer valts till intervju. Sammanlagt 18 personer hade sökt posten.
Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi haastatellaan kuusi hakijaa25.4.2025 09:06:16 EEST | Tiedote
Avoinna olevaa Kuntaliiton varatoimitusjohtajan paikkaa hakeneiden keskuudesta on valittu kuusi henkilöä haastatteluun. Tehtävää haki yhteensä 18 henkilöä.
Kuntaliitto on pettynyt kuntien rahoituksen leikkauksista: verotulomenetykset korvattava23.4.2025 22:42:41 EEST | Tiedote
Kuntaliitto on tyrmistynyt, että hallitus täyttää veronkevennyksistä aiheutuvaa rahoitusvajetta leikkaamalla kuntien valtionosuuksia. Leikkaus iskee suoraan suomalaisten peruspalveluihin ja kasvun edellytyksiin, kuten koulutukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme