
Ilvesten määrä on vähentynyt
15.6.2016 14:17:41 EEST | Luonnonvarakeskus | Tiedote
Ilvesten määrä väheni verrattuna vuoteen 2015 (2700–2795). Vuonna 2015 arvioidaan syntyneen vähintään 453–474 pentuetta, mikä on noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuonna 2014. Pentueiden määrä kasvoi viime vuonna selvästi vain Keski-Suomessa. Pentuemäärät laskivat Suomen riistakeskuksen alueista seitsemällä ja lopuilla pysyivät pääosin ennallaan. Viime ja edeltävien talvien metsästysverotuksen vaikutusten odotetaan näkyvän kannassa viiveellä kuluvan ja tulevien 3–5 vuoden aikana.
Luken ilveskanta-arvion aineiston muodostavat suurpetoyhdyshenkilöiltä, Metsähallitukselta, poronhoitajilta, Suomen riistakeskukselta, rajavartijoilta sekä Luken kenttätyöntekijöiltä kerätyt ilvespentue-havainnot. Ilvespentueiden määrä arvioitiin syyskuun 2015 ja helmikuun 2016 välisenä aikana toimitettujen lähes 4 300 pentuehavainnon sekä kahtena edeltäneenä talvena tehtyjen lumijälkilaskentojen perusteella. Lumijälkilaskennat on järjestetty kymmenen Suomen riistakeskuksen alueella yhdessä riistakeskuksen, Luken ja metsästäjien kanssa; tuorein laskenta tehtiin Uudellamaalla tammikuussa 2016. Laajaa havaintoaineistoa tukee GPS-laitteilla merkityistä ilveksistä saatu tutkimusaineisto.
Linkki lausuntoon: https://www.luke.fi/wp-content/uploads/2016/06/Luke-1350-2016.pdf
Yhteyshenkilöt
Tutkija Katja Holmala, puh 0295 327 206, etunimi.sukunimi@luke.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
LuonnonvarakeskusViikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland
0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi
Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi www.luke.fi/en
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus
Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13:33 EET | Tiedote
Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>
Luken e-vuosikirja kokoaa yhteen maatalous-, metsä- ja kalatilastot18.12.2017 09:00:00 EET | Tiedote
Luken ruoka- ja luonnonvaratilastojen e-vuosikirja ilmestyy nyt kolmatta kertaa. Verkossa ilmestyvässä julkaisussa on koottu yhteen keskeisimmät biotalouden tilastotiedot maataloudesta, metsäsektorilta sekä kala- ja riistataloudesta.
Luonnonvarakeskuksen Tervon kalanviljelylaitokselta on löydetty kaloista IHN-virusta14.12.2017 17:05:15 EET | Tiedote
Luonnonvarakeskuksen (Luke) Tervon kalanviljelylaitokselta on löydetty IHN-virusta. Viruksen esiintyminen todettiin ensimmäisen kerran Suomessa Pohjois-Pohjanmaalla Iissä sijaitsevasta merialueen kalanviljelylaitoksesta (Eviran tiedote 30.11.2017).
Lohen poikkeuksellisen korkea hinta notkautti kalan kulutuksen kasvua14.12.2017 13:00:33 EET | Tiedote
Lohen hinta on viimeiset kolme vuotta pysytellyt poikkeuksellisen korkeana. Korkean hinnan vuoksi kalan kulutuksen kasvu taittui Suomessa väliaikaisesti. Kirjolohen kysynnän kasvu ulkomailla avasi toisaalta uusia vientimarkkinoita.
Suurin osa maatalousmaasta peitteisenä talvella14.12.2017 09:00:00 EET | Tiedote
Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennakkotietojen mukaan yli 40 prosenttia käytössä olevasta maatalousmaasta oli viljelykasvin peitossa talvella 2015–2016. Vajaata viidennestä peittivät kasvinjätteet tai sänki ja kymmenesosa oli kevennetysti muokattua. Yhteensä lähes 80 prosenttia maatalousmaasta oli kasvipeitteistä tai kevennetysti muokattua. Runsas 20 prosenttia maasta oli paljaana.