Luonnonvarakeskus

Virtaa villivihanneksista ja potkua pavuista

Jaa
Luonnonvarakeskuksen (Luke) Elonkierto-puistossa Jokioisilla tutustutaan villivihanneksiin ja rohtokasveihin torstaina 30.6. Teemakierroksella on luvassa tuhti paketti tietoa, neuvoja ja koukuttavia maistiaisia. Elonkierron palkokasvinäyttelyyn voi tutustua 20.6. alkaen.

Vihersmoothien ja yrttiteen alkulähteillä

Virtaa villivihanneksista -teemakierros alkaa 30.6. klo 18 puiston portilta ja kestää noin puolitoista tuntia. Asiantuntijoina kierroksella ovat luontaisterapeutti Olga Frankenhauser Luontaisterapia- ja kansainvalistuskeskus Herbasta sekä yrttineuvoja Eeva Suojanen YrttiVillitys Osuuskunnasta. Kierroksen aluksi tutustutaan Elonkierron rohtokasvikokoelmaan sekä rohtokasvien käyttöön terveydenhoidossa ennen ja nyt.

Villivihanneksia käytetään yhä enemmän ruoanlaitossa, ja siksi niiden tunnistaminen on erittäin tärkeää. Asiantuntijat kertovat käytännön esimerkein, miten syötävät villivihanneslajit erotetaan myrkyllisistä lajeista.  Lisäksi saadaan vinkkejä villivihannesten hyödyntämisestä ruoanlaitossa ja säilönnässä. Kierroksella kuullaan myös, mistä villivihanneksia kannattaa kerätä, milloin on oikea keruuaika ja miten kasveja voi ryhtyä keräämään myyntiin.  

Kierros päättyy Elonkierron makasiinille, jossa voi maistella vihersmoothieta tai yrttiteetä ja ostaa erilaisia villivihannestuotteita.


Palkokasvinäyttely avautuu juhannusviikon maanantaina

Luken tutkijoiden rakentama palkokasvinäyttely avautuu 20.6. klo 8. Elonkierron makasiinilla. Koko perheelle suunnattu näyttely on avoinna arkisin 20.6.‒31.8 klo 8‒15.30 sekä lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin makasiinikahvilan aukioloaikoina.

–  Näyttelyssä kerromme muun muassa siitä, kuinka monipuolinen lisä proteiinipitoiset palkokasvit ovat ruokavalioon. Aikuiset saavat tunnistettavaksi siemeniä ja lapset pääsevät koskettelemaan käsin erilaisia papuja ja herneitä, kertoo vanhempi tutkija Susanna Rokka Lukesta.

Maaseutu- ja kotieläinpuisto Elonkierto on koko perheen kohde, joka sijaitsee Jokioisilla Turku-Hämeenlinna-tien (valtatie 10) läheisyydessä noin 10 kilometriä Forssasta. Puiston osoite: Elonkierto, Ojaistentie 44, 31600 Jokioinen. Puistoon on vapaa pääsy joka päivä klo 6–22.

Tarkempia tietoja Elonkierrosta osoitteessa www.luke.fi/elonkierto

Puiston arkipäivää voit seurata Elonkierron facebook-sivuilta.


Lisätietoja:

Villivihannekset: luontaisterapeutti Olga Frankenhauser, puh. 041 431 5828, olga.frankenhauser@gmail.com

Palkokasvinäyttely: vanhempi tutkija Susanna Rokka, Luke, puh. 029 532 6742, etunimi.sukunimi@luke.fi

Elonkierto: tutkimussihteeri Anneli Nuoranne, Luke, puh. 029 532 6406, etunimi.sukunimi@luke.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Luonnonvarakeskus
Luonnonvarakeskus
Viikinkaari 9
00790 Helsinki, Finland

0295 32 6000 / +358 295 32 6000http://www.luke.fi

Luonnonvarakeskus (Luke) on 1.1.2015 toimintansa aloittanut tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi www.luke.fi/en

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Luonnonvarakeskus

Uusi tiedotetilauksesi vuoden loppuun mennessä/ Förnya dina pressmeddelandeprenumerationer före årsskiftet20.12.2017 14:13:33 EET | Tiedote

Luonnonvarakeskus (Luke) vaihtaa vuoden 2018 alusta alkaen mediatiedotteiden lähetysjärjestelmää. Muutoksen yhteydessä pyydämme teitä uusimaan tiedotetilauksenne. Tiedotteita voi tilata aihealueittain tai halutessaan voi tilata myös kaikki Luken tiedotteet. Tilaa Luken tiedotteet lomakkeella >> -- Från och med början av 2018 skickas Naturresursinstitutets (Luke) pressmeddelanden från ett nytt system. I samma veva ber vi er att förnya era prenumerationer på Lukes pressmeddelanden. Lukes pressmeddelanden kan beställas enligt ämne eller man kan också prenumerera på alla Lukes pressmeddelanden. Fyll i blanketten och prenumerera på Lukes pressmeddelanden >>

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye