DNA:lta kiinteähintaiset ja tarpeen mukaan joustavat liittymät
DNA:n uusien puheliittymien käyttäjien ei tarvitse enää laskea erikseen kuukausimaksuun kuuluvia puheluita ja tekstiviestejä. DNA Joustava 200, DNA Joustava 350, DNA Joustava 500, DNA Joustava 900 ja DNA Joustava 12000 sisältävät nimessään ilmenevän määrän puheluita ja tekstiviestejä yhteensä. DNA Joustava 12000:n kuukausimaksuun voi sisällyttää myös videopuheluita ja MMS- eli multimediaviestejä.
- Joustava liittymä joustaa itsestään asiakkaan käytön mukaisesti. Jos asiakas haluaa jonain kuukautena vain lähettää tekstiviestejä ja seuraavana vain soittaa puheluita, tai jos hän haluaa vaihdella puheluiden ja tekstiviestien keskinäistä määrää kuukausittain, niin se on mahdollista samalla liittymällä sen saman kiinteän kuukausimaksun hinnalla, kertoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja Pekka Väisänen .
DNA Liikkuva Laajakaista S, M, L ja XL
- Langattomille tiedonsiirtoyhteyksille on nykyään hyvin vaihtelevia käyttötarpeita, sillä niitä käytetään monissa kovin erilaisiin käyttötarkoituksiin tehdyissä päätelaitteissa kuten puhelimissa, tableteissa ja tietokoneissa. Uudet liikkuvat laajakaistamme vastaavat erilaisten laitteiden mukana tulleisiin erilaisiin tarpeisiin, Väisänen toteaa.
Laajakaistan valintaa on helpotettu nimeämällä ne S, M, L ja XL -tuotteiksi. DNA Liikkuva Laajakaista S, DNA Liikkuva Laajakaista M, DNA Liikkuva Laajakaista L ja DNA Liikkuva Laajakaista XL sisältävät kukin oman enimmäisnopeuden ja tietyn määrän sen mukaista 3G-verkossa priorisoitavaa tiedonsiirtoa.
- Emme hidasta yhteyttä priorisoidun tiedonsiirron tultua käytettyä, mutta asiakkaidemme reilun kohtelun vuoksi kuukausimaksuun kuuluva priorisoitu tiedonsiirto on verkossamme etusijalla. Priorisoimattoman tiedonsiirron nopeus voi siis hidastua, jos saman tukiaseman alueella on yhtä aikaa paljon sekä kuukausimaksuun kuuluvaa tiedonsiirtoa käyttäviä asiakkaita että sen jo käyttäneitä asiakkaita, Väisänen toteaa.
DNA Liikkuva Laajakaista L - ja XL -liittymien enimmäisnopeus on verkon enimmäisnopeus.13,90 euroa kuussa maksavaan L-liittymään kuuluu 50 gigatavua priorisoitua tiedonsiirtoa. 19,90 euroa kuussa maksavassa XL-liittymässä kaikki tiedonsiirto on priorisoitua. DNA Liikkuva Laajakaista S sisältää 4,90 euron kuukausihintaan yhden gigatavun verran priorisoitua tiedonsiirtoa 512 kilotavun nopeudella, ja DNA Liikkuva Laajakaista M 9,90 euron kuukausihintaan viisi gigatavua yhden megan nopeudella.
Priorisoidun tiedonsiirtomäärän mahdollinen täyttyminenkään ei tule yllätyksenä, sillä asiakkaat pidetään tekstiviestien avulla tietoisena tiedonsiirtomääristä. Priorisointi otetaan uusissa liittymissä käyttöön syyskuussa.
DNA Joustava 200 maksaa 9,90 euroa kuukaudessa, DNA Joustava 350 maksaa 14,90 euroa kuukaudessa, DNA Joustava 500 maksaa 18,90 euroa kuukaudessa, DNA Joustava 900 maksaa 29,90 euroa ja DNA Joustava 12000 maksaa 39,90 euroa kuukaudessa.
Uudet liittymät korvaavat uusmyynnissä kaikki DNA:n vanhat kiinteähintaiset liittymät. Niitä entuudestaan käyttävät asiakkaat voivat kuitenkin jatkaa niiden käyttöä entiseen tapaan.
Lisätietoja:
kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen, DNA Oy, puh. 044 0400 168, pekka.vaisanen@dna.fi
DNA:n viestintä: viestintäpäällikkö Helena Sukuvaara, DNA Oy, puh. 044 044 4201, helena.sukuvaara@dna.fi
DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yksityishenkilöille ja yrityksille laadukkaita, viimeisintä teknologiaa hyödyntäviä puhe-, data- ja tv-palveluita. DNA:n liikevaihto vuonna 2010 oli 690 miljoonaa euroa ja liikevoitto 65 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon asiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi.
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA tuo myyntiin reaaliaikaisen tekoälypohjaisen keskustelubotin17.6.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
DNA tuo markkinoille uuden asiakaspalveluratkaisun, joka pystyy käymään reaaliaikaisesti keskusteluja asiakkaiden kanssa ajasta, paikasta ja käytetystä kielestä riippumatta. Ratkaisu hyödyntää Genesys Cloud -asiakaspalveluratkaisua ja Microsoft OpenAI -teknologioita. DNA:n yritysasiakkaat voivat hyödyntää tätä sujuvaa ja reaaliaikaista teknologiaa asiakaspalvelussaan.
DNA launches real-time AI-voicebot17.6.2025 08:45:00 EEST | Press release
DNA is introducing a new customer service solution that can engage in real-time conversations with customers, regardless of time, location, or language used. The solution leverages the Genesys Cloud customer service platform and Microsoft OpenAI technologies. DNA business customers can utilize this seamless and real-time technology in their customer service operations.
Asiantuntija listaa 7 vähemmän tunnettua kyberansaa – ”Moni osaa jo varoa huijausviestejä, mutta…”12.6.2025 08:55:00 EEST | Tiedote
Kyberrikolliset kehittävät jatkuvasti uusia, ovelampia tapoja huijata. Moni kansalainen on jo vuosien mittaan oppinut tunnistamaan helpostikin erilaiset huijausviestit ja -puhelut sekä esimerkiksi välttelemään julkisia WiFi-verkkoja. Samaan aikaan ympärillämme on entistä enemmän erikoisempia, mutta kasvavassa käytössä olevia kyberansoja, jotka on hyvä oppia välttämään. DNA:n asiantuntija kertoo vastaan tulleista tapauksista.
Expert lists 7 lesser-known cyber traps – “Many already know to be wary of scam messages, but…”12.6.2025 08:55:00 EEST | Press release
Cybercriminals are constantly developing new, more cunning ways to deceive. Many citizens have already learned over the years to easily recognize various scam messages and calls, and for example, to avoid public WiFi networks. At the same time, there are more and more unusual but increasingly used cyber traps around us that are good to learn to avoid. DNA's expert shares examples of encountered cases.
DNA parantaa yritysasiakkaidensa kyberturvaa Suomessa Google Security Operations -ratkaisulla10.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
DNA vahvistaa asiakkaidensa kyberuhkien valvonta- ja reagointikykyä Suomessa laajentamalla tarjontaansa Google Security Operations -ratkaisuun. Google Cloudin mahdollistama DNA SOC (Security Operations Center) parantaa uhkiin reagointia ja alentaa samalla tietoturvan kokonaiskustannuksia, minkä ansiosta se soveltuu erinomaisesti myös pienille ja keskisuurille yrityksille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme