Asuntovarkaat eivät lomaile – katso vinkit asuntomurtojen ehkäisyyn
20.6.2016 09:31:46 EEST | Kiinteistöliitto | Tiedote
Voroille kelpaavat kohteeksi niin kerrostalo-, rivitalo- kuin omakotitaloasunnotkin. Yleensä asuntoon tullaan oven kautta. Kohteita saatetaan tarkkailla etukäteen ja varmistaa asukkaiden poissaolo ja se, että kohteessa ei ole koiria tai hälytysjärjestelmää. Varas saattaa iskeä keskellä päivää, asukkaiden ja naapureiden ollessa töissä ja lapsien koulussa.
Kunnon lukitus tärkein suojatoimi
Suurin osa asuntomurroista tehdään vääntämällä ovi auki. Tehokkain suojautumiskeino on varmistaa, että asunnon lukitus on kunnossa ja käyttää oven takalukitusta. Tämän lisäksi kannattaa hankkia erillinen varmuuslukko ja myös muistaa käyttää sitä. Jos ulko-ovi on huultamaton (tasareunainen), rakorauta estää oven vääntämisen karmin ja lukkopesän väliin työnnetyllä murtovälineellä.
– Asukkaan on muistettava luovuttaa itse asennuttaman varmuuslukon avain taloyhtiölle. Joskus yhtiön edustajalle tai viranomaisille voi tulla asukkaan poissa ollessa tarve päästä asuntoon. Mikäli avainta ei ole luovutettu, voidaan varmuuslukko joutua murtamaan. Tällöin kustannukset jäävät asukkaan maksettaviksi, muistuttaa Kiinteistöliiton lakimies Kaisu Terkki.
Kerrostalojen alimman kerroksen osalta suojautuminen on vaikeampaa. Houkuttelevaa omaisuutta ei kannata jättää näkösälle, eikä isoja ikkunoita tai ovia saisi jättää valvomatta auki.
Turvatekniikan ja -palvelujen hinta on viime vuosina laskenut. Jo merkki murtohälyttimen olemassaolosta ehkäisee varkauksia ja hälytysääni karkottaa varkaita. Kaupungeissa turvayhtiön partio tulee paikalle nopeasti.
Kamera porraskäytävään vaatii asukkaiden suostumuksen
Jos asunto-osakeyhtiö päättää asentaa tallentavan kameravalvonnan, on sen otettava kameran sijoittelussa huomioon kotirauhan piiriin kuuluvien alueiden asettamat vaatimukset.
– Porraskäytävä kuuluu asuntojen ohella kotirauhan piiriin, joten sinne sijoitettavalle kameralle tarvitaan kaikkien asukkaiden suostumus. Ilmoitus tallentavasta valvonnasta tulee laittaa näkösälle ulko-oveen. Piha-alueelle, varastoon, vinttiin tai kellariin tulevasta kamerasta riittää yhtiökokouksessa tehty enemmistöpäätös ja ilmoitus valvonnasta, sanoo Kaisu Terkki.
Asunto kannattaa pitää asutun näköisenä, vaikka asukkaat olisivatkin kesämaisemissa. Merkki asumattomuudesta on esimerkiksi postia pursuava postiluukku. On siis hyvä keskeyttää sanomalehtien jakelu ja kieltää ilmaisjakelut. Verhot on hyvä jättää auki. Älä kerro asunnon tyhjänä olosta sosiaalisessa mediassa. Lomakuvat voivat kiinnostaa myös murtomiehiä, mikäli sosiaalisen median tiliesi yksityisasetukset sallivat niiden näkymisen.
Avainturvallisuus on tärkeä turvallisuustekijä. Murtoja tehdään myös asuntojen omilla avaimilla. Taloyhtiön kannattaa nimetä avainturvallisuudesta vastaava henkilö. Avainten luovutuksista ja palautuksista esimerkiksi asukkaille tai korjausurakoitsijoille on pidettävä kirjaa. Avaimia luovutettaessa on syytä luovuttaa vain kuhunkin käyttötarkoitukseen sopiva avain. Kun ovenavausta pyydetään, on pyytäjän henkilöllisyys ja oikeus päästä asuntoon varmistettava asukasluettelosta. Asukkaiden on pidettävä tarkasti huoli avaimistaan ja ilmoitettava niiden katoamisesta taloyhtiölle.
Omaisuuden merkitsemisestä on hyötyä murtotilanteessa. Se vaikeuttaa anastetun omaisuuden myymistä ja helpottaa myös oikean omistajan löytymistä, kun varastettua omaisuutta päätyy poliisin haltuun.
Murtotapauksissa oven korjaaminen kuuluu taloyhtiölle, asunnon sisällä olevat vahingot sen sijaan pääsääntöisesti asukkaalle. Vakuutusyhtiöt edellyttävät korvauksen maksamiseen lähtökohtaisesti aina, että vahinkoilmoitukseen liitetään rikosilmoitus/poliisitutkintapöytäkirja. Tarkemmat ohjeet noudatettavasta käytännöstä ja tarvittavista asiapapereista kannattaa kysyä omalta vakuutusyhtiöltä.
Turvallinen taloyhtiö -kiertue edistää asumisen ja asuintalojen turvallisuutta
Kiinteistöliitto jäsenyhdistyksineen ja yhteistyökumppaneineen järjestää Turvallinen taloyhtiö -tapahtumakiertueen, jonka tilaisuudet pidetään kahdeksassa kaupungissa eri puolilla Suomea. Syyskuussa 2016 käynnistyvän kiertueen tavoitteena on edistää asuintalojen turvallisuutta ja riskeihin varautumista. Lisätietoa kiertueesta osoitteessa: www.taloyhtio.net/turvallinentaloyhtio
Top-vinkit asuntomurron välttämiseen
- Käytä oven takalukitusta
- Käytä varmuuslukkoa
- Asennuta huultamattomaan (tasareunaiseen) oveen rakoraudat
- Peruuta/käännä sanomalehdet pidemmän poissaolon ajaksi ja kiellä ilmaisjakelut
- Pidä verhot auki
- Pidä ikkunat kiinni kotoa lähtiessäsi, erityisesti jos asut alakerroksessa
- Pidä hälytin päällä
- Kerro poissaolosta naapurille
- Pidä tarkasti huoli avaimistasi, jos avain katoaa, ota yhteys taloyhtiöön
- Älä mainosta poissaoloasi sosiaalisessa mediassa ja pidä yksityisasetukset kohdallaan
Lisää tietoa:
http://www.finanssiala.fi/vahingontorjunta/dokumentit/murtosuojausohje_2015.pdf
Yhteyshenkilöt
Kaisu Terkkilakimies
Puh:09 1667 6361kaisu.terkki@kiinteistoliitto.fiTietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Taloyhtiön autopaikoista kannattaa laatia pelisäännöt31.3.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Autopaikkoihin liittyvät kysymykset nousevat säännöllisesti esiin Kiinteistöliiton lakineuvonnassa. Kysymyksiä herättävät autopaikkojen jakamiseen ja maksujen määräytymiseen liittyvät asiat, mutta myös virheellinen pysäköinti taloyhtiön alueella.
Asunto-osakeyhtiölain uudistus parantamassa taloyhtiöiden mahdollisuuksia puuttua asumishäiriöihin26.3.2026 14:16:34 EET | Tiedote
Hallituksen esitys asunto-osakeyhtiölain uudistamisesta helpottaisi jonkin verran asumishäiriöihin puuttumista. Hallituksen 26.3.2026 antama lakiesitys lisää ja täsmentää huoneiston hallintaanottoperusteita.
Yhteystiedot kuntoon taloyhtiössä!24.3.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Jos omistat osakehuoneiston taloyhtiössä, kannattaa omat yhteystiedot pikaisesti päivittää Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään. Erityisen tärkeää yhteystietojen päivittäminen on silloin, jos toivoo saavansa taloyhtiöltä tulevat postit, kuten yhtiökokouskutsun, sähköpostitse.
Kaukolämpö edelleen suosituin – taloyhtiöiden halukkuus toteuttaa lämmitystaparemontti kutistui neljässä vuodessa19.3.2026 08:13:00 EET | Tiedote
Kaukolämpö on edelleen kerros- ja rivitalojen yleisin lämmitysmuoto. Maalämpö on viime vuosina kasvattanut suosiotaan tasaisesti. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä energia- ja ilmastoaiheisesta kyselystä.
Isännöintipalkkiot nousseet yleistä kustannuskehitystä nopeammin17.3.2026 10:15:00 EET | Tiedote
Taloyhtiöiden maksamat isännöintipalkkiot ovat nousseet ripeästi, kertoo Kiinteistöliiton teettämä Isännöintipalkkiot 2026 -tutkimus. Isännöinnin kiinteän kuukausipalkkion mediaani on noussut noin 10 prosenttia vuodesta 2023. Erillisveloitettavat palkkiot ovat nousseet vielä enemmän eli reilusti yli 10 prosenttia kolmen vuoden takaiseen verrattuna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
