Lahden Automaalaamo Esa Eronen on myyty Autoklinikalle

Suomen suurimmaksi yksityiseksi vauriokorjaamoketjuksi viidessä vuodessa kasvanut Autoklinikka-yhtiöt toteuttaa strategiaansa kasvaa koko alan johtavaksi valtakunnalliseksi toimijaksi. Yhtiö on laajentunut myös yritysostojen kautta, joita se on tehnyt nyt kymmenen. Päijät-Hämeen alueella toimivan Automaalaamo Esa Eronen Oy:n osto on Autoklinikan toimitusjohtaja Patrik Puskalan mukaan luonnollinen askel yhtiön kasvusuunnitelmassa: ”Aloitimme Esa Erosen täyden palvelun korjaamon kanssa kumppanitoiminnan jo aiemmin keväällä, mutta huomasimme, että yritysosto on molemmille osapuolille luonteva kehitysaskel perinteikkään korjaamon luotsaamiseksi seuraavalle tasolle. Pääsemme nyt täysipainoisesti investoimaan Lahden toimipisteemme kehitykseen.”
Vuonna 1995 perustetun Automaalaamo Esa Eronen Oy:n vuotuinen liikevaihto on noin miljoona euroa ja työntekijöitä on 8. ”Vauriokorjaus maalauksineen on autoalan nopeimmin kehittyviä osa-alueita. Pärjätäkseen yhä enemmän teknistä osaamista ja tietotaitoa vaativassa kisassa, on hyvä liittoutua osaksi suurempaa kokonaisuutta. Päästessämme osaksi Suomen rivakammin ja kannattavimmin kasvavaa vauriokorjausketjua, ovat voittajia työntekijöidemme lisäksi myös toimialueemme vakuutusyhtiöt ja autonomistajat”, kertoo Esa Eronen, joka yrityskaupan jälkeen jatkaa Autoklinikan Lahden toimipisteen vetäjänä.
Autoklinikka panostaa korjaus- ja maalausosaamisen ohella myös asiakaspalvelunsa ja -viestintänsä korkeaan tasoon. Palvelu perustuu kaikissa toimipisteissä asiakasymmärrykseen ja siihen, että itse korjauksen lisäksi huolehditaan myös siitä, että asiakkaat tietävät mitä, miksi ja milloin autolle korjaustoimenpiteitä tehdään.
Autoklinikka on ylläpitänyt yli 20 %:n vuotuista kannattavaa kasvuaan hallituin yritysostoin, joita on viidessä vuodessa tehty jo kymmenen.
”Kansainvälisesti katsottuna Suomi on vauriokorjaamisalan pirstaleisesta markkinarakenteesta johtuen vielä alhaisella kehitysasteella. Noin 200 merkkikorjaamon lisäksi markkinoilla toimii yli 500 yksityistä korjaamoyrittäjää. Osaamisvaatimusten kasvu ja vakuutusyhtiöiden pyrkimys kirjavan kumppaniverkoston harventamiseen ohjaavat kuitenkin alan keskittymistä”, taustoittaa Puskala ja lisää, että Autoklinikka tulee olemaan tämän keskittymisen ytimessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Patrik Puskala, toimitusjohtaja
Autoklinikka-yhtiöt Oy
Puh: 050 5944085 ja patrik.puskala@autoklinikka.fi
Esa Eronen, Autoklinikka Lahti
Puh: 010 425 4900, email: esa.eronen@autoklinikka.fi
Samuel Sorainen, viestintä
Wolfcom Oy
Puh: +358 400 579 653 ja samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Autoklinikka lyhyesti
Autoklinikka-yhtiöt Oy on autojen vauriokorjaamiseen erikoistunut, kaikkien vakuutusyhtiöiden hyväksymä monimerkkikorjaamoketju, jonka Autoklinikka-korjaamot palvelevat asiakkaitaan pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Raisiossa, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Oulussa, Turussa, Porvoossa ja nyt myös Lahdessa. Autoklinkka Partner -franchishing-verkosto kattaa myös Pieksämäen, Varkauden, Kuopion ja Joensuun. Aidot Autoklinikka-korjaamot korjaavat vuodessa yli 14 000 kolaroitua tai kolhittua autoa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2015 18 MEUR ja henkilöstömäärä 140.
Autoklinikan kasvustrategiaan kuuluu olla paitsi kotimaisen autokorjaamoalan ja -käytäntöjen suunnannäyttäjä, nousta Suomen johtavaksi vauriokorjaamoketjuksi ja alan halutuimmaksi kumppaniksi. Yhtiön palveluita käyttävät vakuutusyhtiöiden ja kuluttaja-asiakkaiden lisäksi myös Suomen suurimmat yritys- ja rahoitusyhtiöasiakkaat. Autoklinikka-yhtiöt Oy on osa ruotsalaista Werksta-vauriokorjaamoketjua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Helsinki Limo toi Mercedes-Maybachin tilausajoon8.9.2025 10:13:59 EEST | Tiedote
Premium-tason tilausajoihin erikoistunut Helsinki Limo vahvisti kalustoaan poikkeuksellisella tulokkaalla: Mercedes-Maybach S 580 on Suomen ensimmäinen ja ainoa tilausajossa toimiva uusi Maybach. Uuden auton myötä Helsinki Limo esittelee First Class -tason kutsuliikennepalvelun.
Kutsu medialle: uusi Wine & Tapas Helsinki keskustan sydämeen4.9.2025 12:28:07 EEST | Kutsu
Tervetuloa tutustumaan Helsingin ydinkeskustan uutuusravintolaan, Wine & Tapas Helsinkiin, ja sen illalliskonseptiin. Ravintola tarjoaa mutkattoman, kohtuuhintaisen ja laadukkaan tavan nauttia tapaksista ja viinistä Narinkkatorin laidalla. Mediatilaisuus tiistaina 16. syyskuuta kello 15.00-16.30, Narinkkatori, Annanaukio 1.
Maista Baskimaan maut – pintxot valtaavat NH Collection Helsinki Grand Hansan28.7.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Espanjan pohjoisosassa sijaitsevan Baskimaan vivahteikas ja kiinnostava ruokakulttuuri on kuuluisa etenkin pintxoistaan. Pintxot, hammastikun nokkaan pistetyt pienet suupalat sekoitetaan toisinaan tapaksiin, mutta on sekä kulttuurillisesti että käytännössä eri asioita. Jos pintxot ja muut baskimaan herkut eivät ole vielä tuttuja, niitä pääsee nyt maistamaan NH Collection Helsinki Grand Hansa hotellin Hansa Café -ravintolassa Baskimaan ruokaviikoilla, jonka järjestää yhteistyössä hotellin kanssa Espanjan ja Bilbaon matkailutoimistot.
Viron kesä tarjoaa unohtumattomia elämyksiä ja tapahtumia jokaiseen makuun2.7.2025 10:38:30 EEST | Tiedote
Suomalaisten suosituimman matkakohteen Viron alkanut kesä on täynnä elämyksiä: taidetta, suloisia maatilan eläimiä, keskiajan tunnelmaa, merenkulun juhlia, urheilua, herkullisia ruokafestivaaleja sekä musiikkia laidasta laitaan – kansantanssista hevimetalliin ja elektroniseen musiikkiin.
Viron Michelin-oppaaseen kahdeksan uutta ravintolaa19.6.2025 11:49:09 EEST | Tiedote
Michelin Guide on julkaissut Viron vuoden 2025 ravintolasuositukset. Neljänteen Estonia-oppaaseen on valittu yhteensä 43 ravintolaa eri puolilta maata. Mukana on kaksi tähtiravintolaa, seitsemän Bib Gourmand -tunnustuksen saanutta sekä kolme kestävän gastronomian edistämisestä palkittua Green Star -ravintolaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme