Juhannuksena paistaa aurinko: Helmut-meritursas ennustaa aurinkoista keskikesän juhlaa!

Helmut-meritursas ei epäröi: juhannuksena paistaa!
Juhannuksenviettäjät huomio! SEA LIFEn meritursas Helmut on puhunut ja juhannuksena saamme nauttia koko maassa aurinkoisesta säästä: Mustekala oli ennusteessaan järkähtämätön ja päivysti luolansa suulla aurinko lonkeroissaan, kun sen tuli valita eri säämerkkien väliltä juhannuksen sää. SEA LIFEssa ei olla tietoisia, että meritursaille jokin säätila olisi toista mieluisampi, joten voidaan olettaa, ettei Helmutin ennustus perustu sen omiin säämieltymyksiin tai toiveisiin. Merimaailman näyttelypäällikkö Emilia Friman kuvailee suojattiaan aktiiviseksi otukseksi, joka rakastaa haasteita, tehtäviä ja leikkejä. Säämerkkien valinta olikin sille uusi tehtävä, jonka se otti innostuneena vastaan. Myönnettäköön, että tursaalle kaikkein mieluisinta sääennusteessa oli silti yhteinen leikki hoitajansa kanssa.
Leikin ja aterian jälkeen Helmut kuitenkin sukelsi luolansa suuaukolle ja tarttui tarmokkaana ja epäröimättä aurinkoon jääden tyytyväisenä niille sijoilleen. Tulkinnanvaraa ei ollut, sillä aurinko pysyi tursaan otteessa visusti, eikä se osoittanut kiinnostusta altaan muihin säämerkkeihin. SEA LIFEsta uskalletaan siis povata hyvin suurella varmuudella kaunista juhannussäätä.
SEA LIFEn meritursaat povanneet säätä ennenkin
Monelle saattaa olla yllätys, että meritursaat eli mustekalat ovat sukua toisille tunnetuille sääennustajille, etanoille. Ei liene siis ihme, että niissä piilee samankaltaisia meedion kykyjä. Sekä mustekalat että etanat kuuluvat nilviäisten pääjaksoon ja älykkyystasoltaan mustekalaa voidaan verrata koiraan tai kaksivuotiaaseen ihmislapseen. SEA LIFEn historiasta mainittakoon Jakki-meritursas, joka ehti vauhdikkaan elämänsä aikana ennustaa niin lottonumeroita, jalkapalloa kuin juhannuksen säätäkin - Jakin ennustama lottorivi päätyi itse asiassa viikon pelatuimmaksi.
Nyt vaikuttaakin siltä, että SEA LIFE on saanut joukkoihinsa uuden innokkaan ennustajan Helmutista - sen verran innostuneesti se ainakin tehtäväänsä suhtautui.
Merimaailma SEA LIFE on avoinna kesäkaudella päivittäin klo 10-20 (satoi tai paistoi, myös juhannuksena!)
Lisätietoja kulkuohjeista ja hinnastosta: www.sealife.fi
Tykkää SEA LIFEsta Facebookissa: http://www.facebook.com/sealifehelsinki
Yhteyshenkilöt
Emilia Friman, näyttelypäällikkö,
p. 040 555 1986, emilia.friman@sealife.fi
Mirka Paasikangas, markkinointipäällikkö,
p. 0400 270 935, mirka.paasikangas@sealife.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
SEA LIFE on Suomen johtava akvaario ja yksi Helsingin suosituimmista elämyskohteista. SEA LIFE tarjoaa kävijöille elämyksiä ja tietoa vedenalaisesta elämästä ja sen suojelun tärkeydestä. SEA LIFEssa vierailee noin 250 000 kävijää vuosittain. SEA LIFE on osa Merlin Entertainments Groupin omistamaa SEA LIFE -ketjua, joka on maailman suurin yleisöakvaariotuotemerkki. Merlin Entertainments Group on maailman toiseksi suurin elämyskohdetoimija yli 100 elämyskohteella neljällä mantereella ja 23 eri maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SeaLife Helsinki Oy
SEA LIFE ja Rovio yhdistävät voimansa – Angry Birdsit sukeltavat puolustamaan meriä!7.2.2025 15:32:53 EET | Tiedote
Rovio Entertainment ja SEA LIFE ovat yhdistäneet voimansa tuodakseen rakastetut Angry Birds -hahmot osaksi SEA LIFE -merimaailman ikonista vedenalaista maailmaa ainutlaatuisen ja opettavaisen elämyksen muodossa.
Joulu saapuu SEA LIFEen!29.11.2024 13:05:07 EET | Tiedote
SEA LIFEn joulukausi avataan torstaina 5.12, kun sähköankerias Eerik sytyttää perinteisesti joulukuuseen valot Sademetsässä. Tänä talvena Helsingin SEA LIFEen rantautuu uusi koko perheen joulutapahtuma, Kuuran talvinen suojeluseikkailu, jonka aikana Kuura, ihana seikkailunhaluinen lumiukko, johdattaa mukaan tunnelmalliselle matkalle jouluiseen akvaariokeskukseen hauskojen ja interaktiivisten tehtävien, mertensuojeluhaasteiden ja sykähdyttävien elämysten kera. Sähköankeriaan ohjelmanumeron lisäksi joulutapahtuman aikana luvassa on muunmuassa rauskujen itsenäisyyspäivän ateria, Suojelusaarekkeen rescue-altaan joulukuusen pystytys, valtamerialtaan joulusiivous ja mustekalan uudenvuoden ennustuksia. Entä miten käy tänä vuonna, kun kärsimättömyydestään tunnettu jättiläistursas Turo saa lahjansa jo hyvissä ajoin ennen joulua? Viime vuonna Turon paketista paljastui helmitaulu, joka osoittautui heti huippulahjaksi ja siitä riitti riemua pitkään. Mitähän hauskaa sen paketista mahtaa tänä vuonna
Kilpparikävelyt5.7.2024 14:35:24 EEST | Tiedote
SEA LIFE Helsingin vaippakilpikonnat ovat päässeet jokavuotiseen tapaan nauttimaan auringonpaisteesta ulkona. Kilpikonnat ulkoilevat heinäkuun ajan torstaisin klo 14.30-15.30, säiden salliessa, pääovien läheisyydessä.
Tervetuloa Suojelusaarekkeelle, SEA LIFEn sydämeen!31.5.2024 09:14:54 EEST | Tiedote
Vuonna 2017 avattu SEA LIFEn näyttelyn mertensuojeluun keskittyvä osio, Suojelusaareke, on saanut kasvojenkohotuksen. Uudistettu Suojelusaareke avataan yleisölle lauantaina 1.6.
Miltä näyttää rauskujen ystävänpäivän speed-dating?14.2.2024 09:25:51 EET | Tiedote
Nyt sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus tulla tutustumaan asiaan, sillä rauskualtaaseemme on muuttanut Tanskasta kuusi uutta okarauskunaarasta ja tästä on ollut henkilökuntaakin riemastuneempi altaan ainoa koiras, Torsti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme