Skunkeista koiranpentuihin, kuristajakäärmeestä nanoakvaarioihin

Jaa
Lemmikkitapahtuma PetExpo esittelee la-su 16. -17.4.2011 Helsingin Messukeskuksessa laajasti lemmikkiharrastusta. Messuilla on koiria, kissoja, kaneja, siilejä, marsuja, hiiriä, hamstereita, rottia, frettejä, kaloja, lintuja, gerbiilejä, matelijoita ja hyönteisiä. Siellä voi myös tutustua harvinaisempiin lemmikkeihin kuten skunkkeihin tai myrkyttömään kuristajakäärmeeseen vihreään puupytoniin.

Viikonlopun aikana järjestetään kaikkien koirarotujen pentunäyttely Nutro Puppy Show sekä kissa-, kani, marsu- ja kesyrottanäyttelyt.  Pentunäyttelyyn osallistuu yli 500 pentua ja rotuja on edustettuna yli 140.  PetExpo tarjoaa paljon tietoa lemmikkien hoidosta, eläinsuojelusta sekä työ- ja avustajakoirien toiminnasta. PetExpossa voi seurata kisakoirien esiintymisiä, koirien muotinäytöksiä ja vaikkapa rottien agilityä.

”Koiria hankitaan nyt entistä  enemmän ja pienten seurakoirien suosio yli tuplaantunut. Kaniroduista erityisen suosittuja ovat kääpiölupat. J yrsijöistä sekä marsut että syyrialaiset hamsterit ovat jälleen nostaneet suosiotaan. Akvaariopuolen hitti ovat nanoakvaariot, jotka pienen kokonsa puolesta sopivat melkein kaikkiin koteihin ja toimivat myös sisustuselementtinä. Yleinen suunta lemmikinhoidossa hiiristä koiriin on luomu, ekologisuus ja holistinen ruokinta”, kertoo tapahtuman järjestäjä Päivi Tiitinen Fineventosta

PetExpossa harrastajat tapaavat eri lemmikkiyhdistysten asiantuntijoita lemmikkeineen. Tapahtuma tarjoaa tietoa lemmikkiharrastajille, mutta myös niille, joilla ei vielä ole lemmikkiä, mutta harkitsevat sellaisen hankintaa. Tapahtumaan osallistuu 80 näytteilleasettajaa, jotka esittelevät ja myyvät mm. lemmikkieläintarvikkeita ja -ruokaa. PetExpossa myydään myös mm. matelijoita ja hyönteisiä.  

Samanaikaisesti PetExpon kanssa viikonloppuna järjestetään Lapsi-messut ja pienoismallien Model Expo.

Avoinna: la-su 16. -17.4. klo 9-18
Pääsyliput: aikuiset 13 e, lapset (7-15 v), eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet 9 e, lapset (4-6 v) 2 e, perhelippu (2 aik ja lapset 4-15 v) 28 e, aikuisten ryhmälippu (vähintään 10 hlöä) 9 e/hlö, kokoaikalippu aikuiset 23 e, lapset (7-15 v) 16 e ja lapset (4-6 v) 5 e.

Ohjelma ja näytteilleasettajalista www.petexpo.fi  

Toimittajat voivat akkreditoitua PetExpoon ennakkoon www.petexpo.fi -> medialle -> akkreditoituminen tai paikanpäällä lehdistöhuoneessa (eteläisen sisäänkäynnin toinen kerros).

Lisätietoja:

Suomen Messut, tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804
Finevento, Päivi Tiitinen, puh. 0 440 668 586

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Aitous, paluu perinnemateriaaleihin ja tilojen herättämät tunteet – Habitare näyttää sisustuksen ja asumisen suurimmat ilmiöt8.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Habitare 2025 näyttää, mitkä sisustuksen muotoilun ja asumisen ilmiöt nousevat yli muiden. Havaittavissa on kaipuuta aitoon ja yksinkertaiseen, perinnemateriaalien käyttöön ja erilaisten taitojen opettelemiseen – rinnalla nähdään uusia biomateriaaleja. Uutuuksiin lukeutuvat muun muassa Hakolan Details-kokoelma ja Yrjö Kukkapuron viimeiseksi jäänyt nojatuoli YK92. Koskettaa/Touch-teemanäyttelyn lattiassa on Finlandia-talon seinästä lohkottua marmoria. Habitaren kutsuvierasosastoina nähdään kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnetut ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.

Tällainen on Teknologia 25 -messujen ohjelma – supertietokoneita, puolustuslogistiikkaa ja 7 miljardin katselun Youtube-ilmiö4.9.2025 09:46:44 EEST | Tiedote

Teknologia 25 valtaa Helsingin Messukeskuksen 4.–6. marraskuuta 2025. Tapahtuman ohjelma on nyt julkaistu, ja se tarjoaa kattavan katsauksen koko teollisuussektorin ajankohtaisiin aiheisiin. Kolmipäiväisessä tapahtumassa kuullaan 140 puheenvuoroa viidellä ohjelmalavalla, järjestetään seminaareja ja kilpailuja sekä nostetaan esiin alan uusimmat innovaatiot. Ohjelmaa on luvassa niin suomeksi kuin englanniksikin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye