Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Hedonistinen vegaanimättötapahtuma Vihisfest 2016 valtaa Teurastamon elokuussa

Jaa
Viherjauheet työnnetään sivuun, kun nautinnollista veganismia juhlistava avoin yleisötapahtuma Vihisfest 2016 järjestetään ensimmäistä kertaa perjantai-iltana 12. elokuuta Teurastamon sisäpihalla. Luvassa on HoviRuoan kasvispiirakoiden eli vihisten sekä vegaanisten hampurilaisten nautiskelua, Pimp My Vihis -kilpailu, sekä alueen ravintoloiden ja ruokamyyjien vegaanisten annosten maistelua. Illan aikana sipsikaljaveganismin itseoikeutettu pyhimys St. Vihis viihdyttää juhlakansaa diskohumppaperformanssillaan ja MegaMega-yhtye nostatta tunnelmaa taidediskomusiikillaan.
Kuva: Eetu Ahanen
Kuva: Eetu Ahanen

Jo lähes 18 000 jäsentä kerännyt Facebook-ryhmä Sipsikaljavegaanit haastaa sekä idunpurijamyyttiä että aikamme terveyspakkomielteitä ylistämällä vegaanista mättöruokaa. Yhteisöllisen ja kehopositiivisen ryhmän hittiruokana tunnettu vihis eli vegaaninen versio lihapiirakasta saa viimein ansaitsemansa tapahtuman Teurastamon kesästä.

Kouvolalainen HoviRuoka Oy on valmistanut vihiksiä vuoden 2015 elokuusta alkaen. Trendieineksellä oli alkuvuodesta vain 300 jälleenmyyjää, mutta nyt jo yli tuhat kauppaa on ottanut kohutuotteen valikoimiinsa. Tänä keväänä yritys kehitti lisäksi vegaanisen hampurilaisen, jota päästään maistamaan Teurastamon Vihisfestissä.

Vihiksestä on moneksi

Kasvispiirakat maistuvat suoraan paketista sellaisenaan, mutta juhlan kunniaksi sadat kävijöille ilmaiset vihikset grillata Teurastamon sisäpihan avoimella yhteisögrillillä. Vihisfestin jännittävimmässä ohjelmanumerossa Pimp My Vihis -kilpailussa voit maustaa piirakkasi kurkkusalaattihunnulla, vegaanisella juustolla ja lukuisilla muilla kekseliäillä variaatioilla.

HoviRuoan tuotteet ovat inspiroineet paikallisia taiteilijoita luomaan vihis-teemaisia musiikki- ja performanssikokonaisuuksia juhlakansan iloksi. Kaikkien vihisten pyhimys St. Vihis esiintyy tapahtumassa ja ruokkii vihismaniaa entisestään performanssitaiteellaan. Paikalla on myös taide-disko -yhtye MegaMega, joka on tullut aiemmin tunnetuksi video- sekä performanssitaiteestaan.

Vihisfest — Hedonistinen vegaaniruokatapahtuma Teurastamolla 

12.8.2016, klo 16-22

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuottaja:
Jukka-Pekka Tolvanen
jukkapekkatolvanen@gmail.com
0445781357

Kuvat

Kuva: Eetu Ahanen
Kuva: Eetu Ahanen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki - Helsingfors stad
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

09 310 1691https://www.hel.fi

Teurastamo on Helsingin Kalasataman kupeessa uutta kaupunki- ja ruokakulttuuria kuhiseva entinen teurastuslaitos vuodelta 1933, joka avattiin kaupunkilaisten käyttöön syksyllä 2012.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Kaksi kolmesta kuntien nuorisotyön esimiehistä arvioi kunnan nuorille suunnattujen digitaalisten palvelujen parantuneen viimeisen vuoden aikana29.5.2019 11:02:43 EEST | Tiedote

Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verke toteutti maaliskuussa jo neljännen kerran kyselyn kuntien nuorisotyön digitalisaatiosta ja digitaalisesta nuorisotyöstä. Tänään julkaistussa Kunnallisen nuorisotyön digitalisaatio 2019 -raportista ilmenee, että digitalisaatioon suhtaudutaan myönteisesti ja digitaaliset palvelut ovat parantuneet viime vuosina.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye