Tutkimus: viestinnän mittaamisessa parannettavaa, mutta tilanne ei toivoton
Niillä viestinnän mittaamisen osa-alueilla, joissa oma osaaminen on vahvimmilla, tehdään mittaamista enemmän ja niillä, joissa oma osaaminen heikompaa, saatetaan mittaaminen jättää kokonaan tekemättä (ks. Viestinnän mittaamisen tila suomalaisissa organisaatioissa -tutkimus -tutkimus, jonka voit tilata blogin lopusta).
Haastavaksi koettu vaikuttavuuden mittaaminen helposti jää. Eikä toki ihme: viestinnässä tuotos-tason mittaaminen (esimerkiksi mediaosumien määrä) on helpompaa kuin vaikuttavuuden (esimerkiksi maine julkisuudessa tai viestinnän vaikutus brändiarvoon) mittaaminen.
Media-, verkko- ja someseurannassa osaaminen hyvää – vai voisiko siinäkin petrata?
Viestinnän päättäjät arvioivat osaamisensa tason parhaaksi mediaseurannassa (vastaajista 73 % arvioi osaamisensa hyväksi tai erittäin hyväksi). Tosin tutkimuskysymyksessä ei eritelty sitä, mitä mediaseurantaosaamisella tarkemmin ottaen tarkoitetaan: hakujen tekemistä, raporttien tulkintaa, vai mitä. Mediaseurannassa suurin työ on rakentaa haut omien viestinnän tavoitteiden pohjalta - jos tämä on kunnossa, niin loppukäyttö on helppoa.
Viestintäpäättäjien osaaminen verkko- ja someanalytiikassa on hyvää tasoa: 41 % vastaajista arvioi sen hyväksi tai erittäin hyväksi. Hienoa, että tämä nykyään olennainen viestinnän mittaamisen osa-alue on monella hallussa.
Itse kunkin kannattaa kuitenkin rehellisesti miettiä sitä, mitä tällä osaamisella omalla kohdallaan tarkoittaa. Jos sillä tarkoittaa pelkästään verkkoanalytiikkaohjelman verkkosivuston kävijämäärän kokonaisluvun katselua, niin ei se vielä ihan analytiikkaa ole eikä sillä johdeta viestintää tai hankita syvempää ymmärrystä viestinnän vaikuttavuudesta.
Nämäkin palvelut pitäisi valjastaa käyttöön organisaation tai liiketoiminnan tavoitteista lähtöisin. Silloin seuranta tai analytiikka mittaa omien tavoitteiden täyttymistä ja tuottaa raportteja, jotka osoittavat tätä.
Analyysiosaaminen hallussa alle kolmanneksella
Raporttien lukeminen on siis helppoa. Sen sijaan osaaminen datan varsinaisessa keruussa ja sen analysoinnissa on hyvää tasoa huomattavasti pienemmällä määrällä viestinnän päättäjiä.
Osaaminen julkisuusanalyysin tekemisessä tai teettämisessä on hyvällä tasolla vain alle kolmanneksella viestinnän päättäjiä (vastaajista 28 % arvioi osaamisensa hyväksi tai erittäin hyväksi). Tämä ei ole yllätys: analyysin tekeminen edellyttää aikaa ja asiantuntemusta, jota päättäjällä ei välttämättä ole - tai tarvitsekaan omasta takaa olla. Sen verran osaamista tai ymmärrystä aiheesta pitää tietysti omata, että osaa tarvittaessa ostaa mittaamispalvelua ulkopuolelta.
Julkisuusanalyysi mittaa organisaation mainetta julkisuudessa. Näin arvokkaan aineettoman omaisuuden mittaamisen laadulla on väliä.
Jotta viestinnän päättäjät pystyvät mittaamaan vaikutustaan ja osoittamaan arvonsa, petraaminen analyyttisessä numero- sekä liiketoimintaosaamisessa ei varmasti ole pahitteeksi.
Yhteyshenkilöt
Liina NelimarkkaMarkkinointipäällikkö
Puh:(09) 6958 1398liina.nelimarkka@stt.fihttp://blogi.viestintapalvelut.fi/Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STT Info
STT Info -uutishuone omille verkkosivuillesi3.7.2016 00:00:00 EEST | Tiedote
STT Info on myös uutishuone, yrityksesi oma media. Voit hyödyntää sitä STT Info -sivustolla tai upottamalla sen osaksi omia verkkosivujasi. Uutishuone tarjoaa helpon tavan ylläpitää ja jaella viestinnän sisältöjäsi yhdessä paikassa.
STT Info -tiedotejakelu julkaisijoille26.6.2016 00:00:00 EEST | Tiedote
STT Info auttaa vapauttamaan resursseja yhteystietojen keräämisestä viestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen. Palvelu on yhtä aikaa tiedotejakelu, mediatietokanta ja organisaatiosi oma media. Julkaise sisältöjä uutishuoneeseen tai jaa ne suoraan kohderyhmillesi. STT Infon avulla tavoitat helposti ja kattavasti median, bloggaajat sekä omat kontaktisi.
Tilaa tiedotteita STT Infosta23.6.2016 00:00:00 EEST | Tiedote
STT Info välittää tiedotusvälineille ja muille tilaajille yritysten ja yhteisöjen tiedotteita ja muuta materiaalia, kuten kuvia ja videoita. STT Infon tiedotetilaajat saavat tiedotteen suoraan omaan sähköpostiinsa.
Kesä on hyvä ajankohta lähettää tiedote22.6.2016 13:00:00 EEST | Blogi
STT:n uutistoimitus ei mene kesällä kiinni! Viestijä: jos olet töissä heinäkuussa, ei tarvitse pelätä, että se olisi huono aika lähettää tiedote tai järjestää lehdistötilaisuus. Päinvastoin: jos haluaa saada tiedotteen läpi mediassa, se jopa kannattaa julkaista heinäkuussa.
STT Info tuntee median10.6.2016 09:30:00 EEST | Tutkimus
”STT:llä on muita syvällisempi ymmärrys median ja journalismin toimintaehdoista”, totesi yksi asiakkaistamme merkittävimmäksi syyksi STT Info -tiedotejakelun valinnalle. Tämä kommentti summaa hyvin STT Info -asiakaskyselyn tuloksia! Tässä blogitekstissä sivuan kyselyn tuloksia niiltä osin kuin niissä on teille lukijoille hyödyllistä tietoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme