
RANTATUNNELISSA JÄRJESTETÄÄN AINUTLAATUINEN ELÄMYSTAPAHTUMA TAMPEREEN PÄIVÄNÄ 2.10.2016

Rantatunnelipäivä on meille kaikille loistava tilaisuus tutustua Rantatunneliin jalkaisin ja pyörällä hauskassa koko perheen tapahtumassa. Liikenteelle tunneli on tarkoitus avata 15.11.2016.
Rantatunnelipäivänä klo 15 on tiedossa Rantatunnelin Lenkki, jonka edestakaisesta, yhteensä 5,5 kilometrin pituisesta matkasta voi nauttia halutessaan kävellen tai juosten.
- Rantatunnelin Lenkki on takuulla uniikki elämys, sillä se järjestetään Suomen pisimmässä, 2,3 kilometrin pituisessa maantietunnelissa. Tapahtuman mahdolliset tuotot ohjataan tamperelaisten nuorten urheilutoiminnalle, kertoo tapahtumapäällikkö Kari Jussila.
Rantatunnelin Lenkin jälkeen tunneliin pääsee tutustumaan avoimien ovien periaatteella, kukin omassa tahdissaan. Tuolloin tunnelin molemmat suuaukot Santalahdessa ja Naistenlahdessa toimivat sisään- ja uloskäynteinä.
Rantatunnelipäivän pääasiallinen tapahtuma-alue tulee sijoittumaan tunnelin länsipäähän Santalahteen, missä on musiikkia, ohjelmaa ja ravintolapalveluita koko sunnuntain ajan.
Rantatunnelipäivän aikataulu:
Klo 9 Rantatunnelipäivä alkaa Santalahdessa
Klo 9-17 Rantatunneli avoinna jalankulkijoille, Santalahti ja Naistenlahti
Klo 14-15 Rantatunneli avoinna myös pyöräilijöille, Santalahti
Klo 15 Rantatunnelin Lenkin yhteislähtö Santalahdesta
Ilmoittautuminen Rantatunnelin Lenkille www.rantatunnelipaiva.fi., osallistumismaksu 15 euroa. Rantatunnelipäivän muut tapahtumat ovat maksuttomia.
Lisätietoja:
www.rantatunnelipaiva.fi
Tapahtuman pääjärjestäjät:
Tampereen Pyrintö: Kari Jussila, tapahtumapäällikkö, p. 050 526 2921, kari.jussila@rantatunnelipaiva.fi
Tapahtuman viestintä ja markkinointi: Pasi Raukko, p. 040 062 2073, pasi.raukko@rantatunnelipäivä.fi
Tampereen kaupunki: Marko Stenström, vastaava tuottaja, Tapahtumatoimisto, p. 050 579 9226, marko.stenstrom@tampere.fi
Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Tampere
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.