MAABRÄNDITYÖRYHMÄ JA SOFI OKSANEN VUODEN VIESTINTÄPALKINTOJEN SAAJIKSI
Oksanen nostattaa julkista keskustelua vaietuista asioista
Vuoden viestijänä palkitaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa joku muu kuin yhteisöviestinnän ammattilainen. Tuomaristo halusi valita ennakkoluulottomasti palkinnon saajaksi kirjailija Sofi Oksasen
. Rohkeita valintoja tehnyt Oksanen osaa käyttää ammattiaan merkittävänä viestintäkanavana etenkin naisten ja lasten asemaa, ihmisoikeus- ja sananvapauskysymyksiä sekä monikansallista identiteettiä koskevissa kysymyksissä. Runsaasti kansainvälistäkin kiinnostusta herättänyt Oksanen nostaa tärkeäksi kokemiaan aiheita yleiseen keskusteluun ja mediaan sellaisella esimerkillisellä tavalla ja tehokkuudella, jota monet yritysten ja yhteisöjen viestinnän ammattilaiset voivat seurata.
Vuoden viestintäteon ansioina konkretia ja ratkaisukeskeisyys
Vuoden viestintäteoksi nousi jäsenistön joukosta tulleiden ehdotusten pohjalta Suomen maabrändityöryhmän työ
. Arvioraadin mukaan sivumäärältään runsas työryhmän raportti on hauskasti ja osallistavasti laadittu. Konkreettisia ehdotuksia sisältävä raportti on herättänyt sekä toimenpiteitä yrityksissä ja kunnissa että keskustelua ja pohdiskelua siitä, mitä suomalaisuus on ja millainen Suomen brändin tulisi olla. Löydettyjen vahvuuksien pohjalta voidaan vahvistaa Suomea ja maan kansainvälistä vaikuttamista ja viestintää.
Elämäntyöpalkinto pitkän linjan viestintävaikuttajalle
Elämäntyöpalkinto myönnettiin viestintätoimisto Kreab Gavin Anderson Oy:n toimitusjohtaja Matti Saariselle
, joka on tehnyt merkittävän työuran viestinnän ja maineenhallinnan vaativissa tehtävissä. Hänen tiensä on kulkenut yliopistopolitiikasta yritysmaailman haastavimpien viestintätehtävien strategiksi. Saarisen osaamiseen ovat luottaneet monet suuryritykset ja talouspolitiikan valtakunnalliset toimijat, etenkin kriisi- tai poikkeustiloissa, joihin aina liittyy merkittäviä maineriskejä.
Yksinkertaistukset nostivat Soinin Vuoden johtajaksi
Vuoden johtajaksi nostettu perussuomalaisten puolueenjohtaja Timo Soini
palkittiin ennen kaikkea erinomaisesta esiintymisestään. Soini osaa puhua politiikkaa selkeällä suomen kielellä niin, että kansalaiset ymmärtävät, mistä on kysymys. Johtamiseen tarvitaan aina viestintää. Soini on populisti, jolla sanomisen substanssi on harvinaisen hyvin hallussa. Hyvän esiintyjän tunnistaa siitä, ettei hänen tarvitse päteä monimutkaisella munkkilatinalla tai yliasiallisella ilmaisulla. Kevään vaaleissa puoluejohtaja Timo Soini loi viestinnällisen menestystarinan, joka jää aikakirjoihin.
Tuomaristo ja valintaprosessi
Ehdotuksia palkittaviksi kerätään vuosittain jäsenistöltä. Lopullisen valinnan tekee tuomaristo, johon kuuluivat tänä vuonna Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnasta vastaava johtaja Atte Jääskeläinen
, viime vuonna Vuoden viestintäammattilaisena palkittu Kone Oyj:n John Simon
, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin professori Pekka
Mattila
, ProComin puheenjohtaja Anna Sorainen
sekä ProComin toimitusjohtaja Elina Melgin
. Palkinnot jaettiin ProCom-päivän jälkeen torstai-iltana 9.6. Ravintola Pörssissä.
Lisätietoja:
Elina Melgin, toimitusjohtaja, ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry, puh. 040 8211 688
Anna Sorainen, puheenjohtaja, ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry, puh. 0400 334 451
LIITE:
Palkintojen perustelut ovat kokonaisuudessaan tiedotteen liitteenä.
ProCom, ProCom-päivä ja viestintäpalkinnot
ProCom on Suomen suurin viestinnän ammattilaisten järjestö ja alansa vanhin järjestö Euroopassa. Liiton vuosittain järjestämän ProCom-päivän seminaariosuuden teemana oli tänä vuonna vastuullinen yritystoiminta ja siitä viestiminen (www.procom.fi). Viestijöiden vuosiseminaareja on järjestetty Suomessa jo vuodesta 1949.
ProCom jakaa vuosittain viestintäpalkintoja neljässä kategoriassa. Perinteisimmät palkinnot ovat lyhyt ja pitkä riimusauva. Järjestön edeltäjä Tiedotusmiehet ry luovutti ensimmäisen riimuasuvan vuoden 1977 Tiedottajan Päivässä kunniapuheenjohtaja Veli Virkkuselle. Riimusauva on puinen riimukalenteri, todellinen kestävän kehityksen mallituote – samasta almanakasta seurattiin päivien kulkua vuosisatojen ajan.
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta

Kasarmikatu 23 A 5, 2. krs.
00130 HELSINKI
+358 (0)9 135 7775http://www.procom.fi
ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry (per. 1947) on Suomen suurin viestinnän ammattilaisten järjestö, joka toimii jäsentensä osaamisen kehittäjänä, yhteistyöfoorumina ja alan vaikuttajana. Jäseninä on noin 3 000 viestinnän parissa työskentelevää ammattilaista – asiantuntijoita, viestintäpäälliköitä, viestintäjohtajia, viestintäalan yrittäjiä, konsultteja ja opiskelijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ProCom - Viestinnän ammattilaiset ry
Tutkimuskirja avaa strategisen viestinnän roolia yhteiskunnassa ja organisaatioissa9.6.2025 11:35:12 EEST | Tiedote
Miten viestinnällä rakennetaan kriisinkestävää yhteiskuntaa? Millaisia ovat digiajan propagandan eri ilmenemismuodot? Miten johtamisviestinnällä voidaan vahvistaa työyhteisön konfliktinhallintakyvykkyyttä? Muun muassa näitä ajankohtaisia kysymyksiä tarkastellaan ProComin tutkimuskirjasarjan ProComma Academicin uudessa julkaisussa Strateginen viestintä.
Työelämän ikäsyrjintää vastustava liike palkittiin vuoden viestintätekona5.6.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Viestinnän ammattilaisten järjestö ProCom on palkinnut 55 Rise and Shine -liikkeen vuoden viestintätekona. Vuoden johtajana palkittiin Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja vuoden viestintäammattilaisena viestintäyrittäjä Laura Vuorio-Kuokka. Elämäntyöpalkinto myönnettiin Päivi Sihvolalle. Palkinnot jaettiin Finlandia-talossa järjestetyssä ProCom-päivässä.
Vuoden 2024 parhaina medioina palkittiin Huijarille luu kurkkuun -monimediakokonaisuus ja VR Groupin vuosikertomus29.11.2024 13:00:50 EET | Tiedote
ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n Oma Media 2024 -arviossa ja -kilpailussa mukana olleissa medioissa korostuivat yhteiskunnallinen ote ja halu tehdä uutta ja merkityksellistä.
Antti Oksanen jatkaa ProComin puheenjohtajana, hallitukseen kaksi uutta viestintäalan vaikuttajaa28.11.2024 08:50:55 EET | Tiedote
Suomen suurin viestinnän alan järjestö ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry on vuosikokouksessaan 27.11. valinnut Veronmaksajain Keskusliiton viestintäjohtaja Antti Oksasen jatkamaan hallituksensa puheenjohtajana. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Perheyritysten liiton viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Tiina Tikander ja Woltin viestintäpäällikkö Anniina Sulku.
Putkirikko nosti pintaan viestinnän ja yhteistyön puutteet30.8.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
1. Tausta ja keskeiset kysymykset Viestinnän eettinen neuvottelukunta VEN* on kiinnittänyt huomiota viestintään Espoon putkirikon yhteydessä 19.2.2024. VEN näkee tapauksessa yleistä merkitystä viestinnän eettisyyden näkökulmasta. Tapaus on erityisen tärkeä, koska kriittisen infrastruktuurin haavoittuvuudet ovat yhä ajankohtaisempia ja odotukset viestinnälle yhä kovempia. On tärkeää, että viestinnän ammattilaiset valmistautuvat myös uudenlaisiin uhkiin ja kehittävät parhaita käytäntöjä organisaatioissaan. VENin ylläpitämät viestinnän eettiset ohjeet korostavat muun muassa sitä, että viestinnän ammattilainen tuo aktiivisesti ja ennakoivasti saataville sidosryhmille tarpeellisen tiedon. Putkirikko havaittiin Espoon Mäkkylässä maanantaina 19.2. klo 15 ja viestintä huipentui klo 20.30 vaaratiedotteeseen, jonka näkyvin alusta oli YLE:n kanavat. Varhain keskiviikkoaamuna veden keittokehotus purettiin. Keskeinen kysymys on, kuinka nopeasti, kattavasti ja kohdennetusti viestintä onnistui tavoit
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme