Metsien ennallistaminen ei saa lisätä metsätuhojen riskiä
16.6.2011 13:58:31 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
MTK-TIEDOTE 16.6.2011
Metsien ennallistaminen ei saa lisätä metsätuhojen riskiä
MTK:n metsäjohtokunnan mielestä on käsittämätöntä, että valtio toteuttaa laajamittaisia monimuotoisuuteen tähtääviä ennallistamistoimenpiteitä ottamatta huomioon kasvavaa metsätuhoriskiä ympäröiville havupuumetsille.
Laki metsätuhoista edellyttää, että metsänomistaja korjaa myrskyn, lumen, metsäpalon tai muun tuhonaiheuttajan vahingoittamat puut metsästä määräaikojen puitteissa. Myöskään tuhohyönteisten lisääntymisalustoina toimivia havupuupinoja ei saa varastoida metsissä. Samat lain velvoitteet koskevat kaikkia metsänomistajia – myös valtiota.
Valtion metsissä toteutettavat ennallistamiskohteet eivät saa sijaita yksityismaiden läheisyydessä eivätkä aiheuttaa tuhohyönteisten leviämisriskiä. Lain mukaan metsänomistajalla on velvollisuus korvata ennallistamiskohteilta levinneiden tuhohyönteisten ympäröiville metsille aiheuttamat tuhot.
MTK:n metsäjohtokunnan mielestä nykyinen metsätuholaki on toiminut hyvin. Lailla on turvattu se, että metsissämme ei ole laajoja sieni- ja hyönteistuhoja. Metsätuholakia ollaan parhaillaan uudistamassa maa- ja metsätalousministeriön johdolla. Metsäjohtokunta pitää tärkeänä, että lakiuudistuksella ei uhata metsien terveyttä ja tuottokykyä. Tuhojen ennaltaehkäisyyn on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota mm. ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvien tuhoriskien vuoksi.
Metsäjohtokunta pitää myös välttämättömänä, että männyn juurikäävän torjunnan tukialue laajennetaan kattamaan koko eteläinen Suomi. Männyn juurikääpähavaintoja on tehty runsaasti nykyisen tukialueen ulkopuolella ja Metsäntutkimuslaitoksen arvion mukaan tautia esiintyy koko eteläisessä Suomessa. Käytännön toimijoiden kannalta selkein ratkaisu olisi, että männyn juurikäävän torjunnan tukialueeksi määriteltäisiin sama alue, jolle myönnetään tukea kuusen juurikäävän torjuntaan.
Lisätietoja: metsäasiantuntija Lea Jylhä puh. 040 848 8081 tai metsäasiantuntija Anssi Kainulainen puh. 050 596 1541
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Muistutus: Kutsu MTK:n valtuuskunnan kevätkokoukseen 9.4.8.4.2026 09:55:06 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry järjestää valtuuskunnan kevätkokouksen 9.4.2026 Espoon Hanasaaressa. Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan kokousta.
Yksityinen maanomistaja ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa tekivät historialliset kaupat – näin se mullistaa luonnonsuojelua31.3.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa tehty yksityisen maanomistajan ja Pohjois-Karjalan Osuuskaupan välinen luonnonarvokauppa on Suomen ensimmäisiä. Vuosien valmistelujen jälkeen luonnonarvojen tarjoaminen myyntiin alkaa olla mahdollista maanomistajille.
Suomen luonnonolosuhteet tekevät maidontuotannosta ruokajärjestelmän kivijalan30.3.2026 14:17:32 EEST | Tiedote
Kun ruokajärjestelmiä arvioidaan, ratkaisevaa on paikallisten luonnonolosuhteiden huomioiminen. Suomessa nurmi kasvaa koko maassa, ja sen varaan rakentuva maidontuotanto on mahdollistanut ruoan tuotannon alueilla, joilla kasvinviljely ihmisravinnoksi on hyvin haastavaa, maitoasiamies Marjukka Mattio korostaa MTK.fi -sivun blogitekstissä.
Kutsu median edustajille: MTK:n valtuuskunnan kevätkokous 9.4.27.3.2026 10:55:39 EET | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry järjestää valtuuskunnan kevätkokouksen 9.4.2026 Espoossa.
Kananmunat hupenivat kaupoista – mitä oikeasti tapahtui?27.3.2026 10:20:20 EET | Blogi
Olet ehkä huomannut, että kananmunahyllyt näyttävät paikoin tavallista tyhjemmiltä tai jopa siltä, että munista on suorastaan pulaa. Mistä oikein on kyse?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
