Suomalainen Riina Laine huippusijoille Body Paintingin MM-kilpailuissa

Jaa
Suomalainen meikkaaja-maskeeraaja Riina Laine on sijoittunut kärkisijoille vartalomaalauksen MM-kisoissa Itävallan Pörtschachissa. Laine sai pronssia UV-sarjassa ja ylsi myös kisojen pääsarjassa yli 60 kilpailijan joukossa huipputulokseen, kuudennelle sijalle. Näillä sijoituksilla Riina Laine on kaikkien aikojen menestynein suomalainen Body Painting -taiteilija. Laineen sijoitus merkitsee samalla Suomen läpimurtoa vartalomaalauksen huippumaiden joukkoon.

Vartalomaalauksen MM-kilpailuja (The World Bodypainting Festival) on järjestetty vuodesta 1998 lähtien Itävallassa. Tällä kertaa kilpailut järjestettiin 1.-3. heinäkuuta, ja kisoihin osallistui kilpailijoita 46 maasta.

Riina Laine sijoittui pronssille UV-sarjassa, jonka teemana oli "Renaissance - Rebirth". Kilpailijoilla oli maalaukseensa aikaa 3 tuntia ja 15 minuuttia. Arvosteluperusteina olivat työn laatu, UV-efektit, teeman tulkinta ja työn esittely lavalla. MM-kilpailujen tuomaristo koostui Body Paintingin huippuammattilaisista. Joukossa oli alan taiteilijoita, kouluttajia ja galleristeja eri puolilta maailmaa.

- Otin kilpailutyöni aiheeksi Fenix-linnun, ja maalasin mallini iholle monivärisen ja osin abstraktin lintuaiheen. Maalaukseni idea ja esittely poikkesi valtavirrasta, sillä keksin yhdistää vartalomaalauksen tankotanssiin. Työt esiteltiin tuomareille mustavalossa lavalla, jossa mallini Gaëlle Le Vu tanssi kauniin tankotanssin. Runollinen ja yksinkertainen esitys keräsi kisan suurimmat aplodit ja herätti huomiota erilaisuudellaan, sillä moni kilpakumppani marssitti lavalle kokonaisen showryhmän rekvisiittoineen, kertoo Riina Laine pronssimitalin taustoja. Hyvä sijoitus poiki palkinnoksi komean pokaalin, tukun euroja ja tuotepalkintoja.

"PÄÄSARJAN KUUDES SIJA MAISTUU VIELÄ MAKEAMMALLE"

UV-sarjan pronssimitaliakin korkeammalle Riina Laine itse arvostaa MM-kisojen pääsarjan eli sivellin/sienisarjan kuudetta sijaa. Sarja edustaa perinteistä vartalomaalaustekniikkaa, vetää eniten kilpailijoita ja sen voitto on MM-kisoissa kaikkien halutuin ja arvostetuin. Laineen paras saavutus pääsarjassa ennen tämänvuotista menestystä oli 31.sija.

– Jo kymmenen kärkeen pääseminen on pääsarjassa todella vaikeata. Aikataulu oli erittäin tiukka ja menestystä tavoitteli tänäkin vuonna yli 60 eri puolilta maailmaa saapunutta vartalomaalauksen huippuammattilaista, tuulettaa Laine.

Body Paintingin MM-kilpailuissa on omat sarjansa maalaajille ja valokuvaajille. Maalaajat kilpailivat tänä vuonna kuudessa eri sarjassa: sivellin/sienitekniikassa, airbrush-sarjassa, erikoisefekteissä, UV-sarjassa, kasvomaalauksissa ja erikoisefekteillä toteutettavissa kasvomaalauksissa.

UV-sarjan ja perussarjan karsintavaiheen teemana oli "Renaissance - Rebirth". Finaalissa teemana oli "Haute Couture - the world of high fashion".

*********************
Make-up Artist Riina Laine on meikkaaja-maskeeraaja ja World Body Painting Association'n jäsen. Hän toimii myös Suomen maskeeraajat ry:n puheenjohtajana. Suomen Maskeeraajat ry. järjestää vuosittain maskeerauksen ja Body Paintingin SM-kilpailut Helsingin Messukeskuksessa Kauneusmessujen yhteydessä. Laine toimii ensi keväänä tuomarina myös alan pohjoismaisessa kilpailussa Oslossa.

Body Painting on vartalon maskeerausta ja koristelua. Vartalomaalarit ovat taiteilijoita, joiden työvälineinä ovat maalit, meikit, siveltimet, sienet, telat ja kynäruiskut.

Lisätietoja ja kuva-aineistoa body paintingin MM-kilpailutöistä:
Riina Laine, gsm 050 350 7579, riina@riinamakeup.com
http://www.riinamakeup.com/ ja http://www.riinabodyart.com

The World Bodypainting Festival -kilpailujen kotisivu:
http://www.bodypainting-festival.com

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Sijoittaja 2025 kokosi kotimaisen sijoittamisen huippunimet ja ajankohtaiset teemat Helsingin Messukeskukseen28.11.2025 09:42:02 EET | Tiedote

Helsingin Messukeskuksessa järjestetty Sijoittaja 2025 päättyi tänään ja keräsi yhteen lähes kolme tuhatta sijoittamisesta kiinnostunutta. Tapahtuma tarjosi ajankohtaisia näkökulmia sijoittamiseen alan huippunimiltä, herätti syvällisiä keskusteluja talouden ja henkilökohtaisen varallisuuden tulevaisuudesta – ja teki näkyväksi uuden sijoittajasukupolven, joka astui rohkeasti mukaan keskusteluun.

Joulu on elämysten juhla – Lapsimessujen kyselyn mukaan suomalaiset valitsevat tänä vuonna laadukkaita, merkityksellisiä lahjoja ja joulubudjetti asettuu 300–500 euroon.27.11.2025 13:02:31 EET | Tiedote

Lapsimessujen tuore joulukysely osoittaa, että suomalaisperheet panostavat tänä vuonna ilon tuomiseen ja harkittuihin valintoihin. Joulun “kultainen keskitie” on 300–500 euron budjetti, joka kertoo tasapainoisesta ja suunnitelmallisesta juhlanvietosta. Lahjoissa korostuvat herkut, kirjat ja lahjakortit – joulun tämän vuoden selkeät hitit. Kyselyn mukaan joulu nähdään myös yhä vahvemmin elämysten ja merkityksellisten lahjojen juhlana, jossa perheet valitsevat laadukkaita, yhdessä koettavia hetkiä tavaran rinnalle.

Studia rikkoi ennätyksensä – tapahtuma kasvatti kävijämääräänsä 25 %26.11.2025 18:26:05 EET | Tiedote

Messukeskuksen yläkerran hallit täyttyivät 25.-26.11. urahaaveista, tulevaisuuden pohdinnoista ja innostuneista kohtaamisista, kun Studia-messujen 150 näytteilleasettajaa esitteli koulutus- ja uravaihtoehtojaan. Suomen suurin opiskelu- ja uratapahtuma keräsi Helsingin Messukeskukseen kahden päivän aikana yhteensä 19 089 kävijää, mikä on 25 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye