Koululainen tarvitsee aikaa, huomiota ja rohkaisua
Alakoululaisen vanhemman muistilista
Koulu alkaa, lapsuus jatkuu
Ekaluokkalaisella lapsuus vielä jatkuu, vaikka koulu tuo uusia velvoitteita ja virikkeitä. Lapsella on paljon opittavaa, sääntöjä, uusia ihmisiä ja koulumatka, mutta vastuu arjen sujumisesta on vanhemmalla. Kannattaa myös muistaa, että reipas koululainen tarvitsee syliä päivän rasituksista ja jännityksestä rauhoittumiseen.
Kysy, kehu ja lohduta
Lapselle on tärkeää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita hänen koulunkäynnistään, läksyistään ja kavereistaan. Olemalla läsnä vanhempi osoittaa tukensa, jolloin lapsen on helppo puhua myös koulunkäyntiin liittyvistä peloista.
Yhteistyössä opettajan kanssa
Avoin ja asiallinen vuorovaikutus lasta kasvattavien aikuisten kesken tasoittaa ekaluokkalaisen koulutietä. Yhteydenpito koulun ja kodin välillä helpottaa myös mahdollisiin ongelmatilanteisiin puuttumista.
Yläkoululaisen vanhemman muistilista
Kuuntele ja kannusta
Lapsi tarvitsee huomiota, kannustusta ja rohkaisua, vaikka itse väittäisikin päinvastaista. Koulutyö vaatii yläkoulussa enemmän itsenäisyyttä, mutta 7.-luokkalainen ei ole vielä valmis ottamaan yksin vastuuta koulunkäynnistä. Epäonnistumiset on hyvä käsitellä yhdessä vanhemman kanssa, samoin onnistumisista voi iloita yhdessä.
Anna tilaa tunteille
13-vuotiaan nuoren tunteet voivat mennä ääripäästä toiseen ja vanhemman tehtävä on toimia tunnepuskurina, joka auttaa lasta käsittelemään erilaisia tunteita. Tunnekuohujen keskellä vanhempi asettaa rajat niiden ilmaisulle: huutaa saa, muttei rikkoa mitään tai vahingoittaa ketään.
Ole kiinnostunut lapsen kavereista
Vanhemman on hyvä osoittaa olevansa kiinnostunut myös lapsen kavereista. On hyvä sopia yhteiset pelisäännöt lapsen, lapsen kavereiden ja heidän vanhempiensa kanssa esimerkiksi kotiintuloajoista.
Kunnioita yksityisyyttä
Murrosiässä vartalo muuttuu ja lapsi haluaa tutustua itseensä rauhassa. Vanhemman tehtävä on tarjota asiallista tietoa ja auttaa lasta hyväksymään itsensä. Yksityisyyden kunnioittaminen koskee myös lapsen kännykkää, päiväkirjoja ja pöytälaatikoita. Jos lapsen elämässä joku huolettaa, siitä pitää keskustella suoraan hänen kanssaan.
Vanhempien apuna ja tukena
Kouluvuoden alkaessa 1.-luokkalaisten ja 7.-luokkalaisten lasten vanhemmat saavat Mannerheimin Lastensuojeluliitolta yhteistyökumppaneiden kanssa toteutetun tietopaketin, josta löytyy vinkkejä koululaisen hyvinvoinnin tueksi. Vanhemmat pitävät tietopaketin sisältöä hyödyllisenä ja sen sisältö luetaan tarkasti. Vanhemmuuden tukena on myös Vanhempainnetti, josta löytyy lisätietoa lapsen kasvusta ja kehityksestä (www.mll.fi/vanhempainnetti). Pulmatilanteissa asioita voi pohtia yhdessä Vanhempainpuhelimessa (p. 0800 92277) päivystävän vapaaehtoisen kanssa maksutta ja nimettömänä.
Lisätietoja:
auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki, tatjana.pajamaki@mll.fi, 075 3245 422
markkinoinnin asiantuntija Anna-Leena Mitro, anna-leena.mitro@mll.fi, 075 3245 483
tiedottaja Eveliina Kutila, eveliina.kutila@mll.fi, p. 075 3245 580
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 68 000 jäsentä, 528 paikallisyhdistystä, 9 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. www.mll.fi - http://www.mll.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Ennakkotieto – MLL:n mediatilaisuus 5.8. klo 10-11 (Teams) lasten ja nuorten yksinäisyys ja kiusaaminen18.6.2025 08:23:00 EEST | Kutsu
Koulujen alkaessa avaamme MLL:n Hiljaiset signaalit -mediatilaisuudessa toimintamme kautta saatua tietoa ja tilastoja lasten ja nuorten yksinäisyyteen ja kiusaamiseen liittyen. Nostamme esiin myös paljon puhuttavan tekoälyn vaikutukset nettikiusaamiseen sekä kodin ja vanhempien roolin.
Barn behöver vuxet sällskap- även på sommarlovet – Barn- och ungdomstelefonen har öppet över sommaren17.6.2025 11:43:35 EEST | Pressmeddelande
Barn- och ungdomstelefonen 0800 96116 som bedrivs av Mannerheims Barnskyddsförbund erbjuder svenskspråkigt stöd och sällskap hela sommaren. Nätbrevstjänsten är under sommaren fortsättningsvis öppen dygnet runt. Telefontjänsten är öppen som vanligt i juni och nås tre dagar i veckan under juli månad.
Barn behöver vuxet sällskap- även på sommarlovet – Barn- och ungdomstelefonen har öppet över sommaren17.6.2025 08:15:00 EEST | Pressmeddelande
Barn- och ungdomstelefonen 0800 96 116 finns fortsättningsvis till för barn och unga under sommarmånaderna. Efter midsommaren har telefonen öppet med begränsade öppettider måndag-torsdag kl. 14-17.
Huolet eivät lomaile – MLL:n lasten ja nuorten oma linja 116 111 päivystää koko kesän17.6.2025 07:25:00 EEST | Tiedote
Lapset ja nuoret löytävät kuuntelijan ja tukea Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelimesta 116 111 ja chatista myös kesäkuukausina. Juhannuksesta lähtien puhelin on avoinna joka päivä klo 17–24. Chat päivystää joka päivä klo 17–20.
På mors dag belönas 36 mammor med utmärkelsetecken25.4.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Republikens president har beslutat att ge 36 mammor medalj av I klass med guldkors av Finlands Vita Ros orden. Med det värdefulla utmärkelsetecknet uppmärksammas årligen mammor som har utmärkt sig som föredömliga fostrare samt främjat familjeliv och föräldraskap. Utmärkelsetecknen delas ut vid en riksomfattande morsdagsfest, som ordnas av Mannerheims Barnskyddsförbund i samarbete med social- och hälsovårdsministeriet i Helsingfors söndagen den 11 maj 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme