Luottokunnalta ja DNA:lta Suomen ensimmäiset 3G-maksupäätteet
3G-maksupäätteiden tarjonta on hyvä esimerkki Luottokunnan Suomessa tapahtuvan palvelukehityksen hyödyistä ja paikallisolosuhteiden tuntemuksesta. Uusien ominaisuuksien tarjolle tuominen oli luontevaa, koska Suomessa matkaviestinverkkojen kehittynyt tekniikka mahdollistaa monipuolisen langattoman palveluliikenteen.
Luottokunta valitsi kumppanikseen DNA:n, koska DNA:lla on vahva kokemus varmennettujen ja suljettujen tietoliikenneyhteyksien tarjoamisesta vaativiin olosuhteisiin.
- Meillä on entuudestaan hyviä kokemuksia DNA:sta. Lisäksi DNA:n tarjoamat työkalut mahdollistavat sen, että asiakaspalvelummekin voi toimia entistä ripeämmin, kertoo Luottokunnan maksupääteliiketoiminnasta vastaava johtaja Jukka Sippola
.
Luottokunnan uusi maksupääte tukee viime aikoina voimakkaammin esiin noussutta NFC- eli Near Field Communication -lähimaksamista. NFC-maksu tapahtuu langattomasti maksupäätteen ja maksuvälineen keskinäisessä välittömässä läheisyydessä. NFC-maksaminen onnistuu nykyisillä maksukorteilla ja tietyillä älypuhelimilla.
- On hienoa olla Luottokunnan kanssa tarjoamassa yrityksille sujuvampaa ja entistä varmempaa palvelua. DNA:lla on valmiudet tarjota jokaiselle tietoliikenne-asiakkaalle juuri sen tarpeen mukaan suunniteltu ratkaisu, toteaa DNA:n yritysliiketoiminnan johtaja Jukka Leinonen
.
Luottokunnan toimittamat Ingenico IWL -maksupäätelaitteet on varustettu värinäytöllä ja nopealla tuplaydinprosessorilla. Luottokunta vastaa maksupäätteen ylläpidosta ja etäpäivittämisestä palveluna. Maksupäätteiden datasiirto täyttää PCI-tietoturvamääräykset. Ne ovat tilattavissa tästä päivästä alkaen Luottokunnan asiakaspalvelusta.
Lisätietoja:
liiketoimintajohtaja, Luottokunta Oy, Jukka Sippola, puh. 09 6964 8239, jukka.sippola@luottokunta.fi
yritysliiketoiminnasta vastaava johtaja, DNA Oy, Jukka Leinonen, puh. 044 044 3533, jukka.leinonen@dna.fi
Luottokunta Oy on Suomen johtava korttimaksamisen palveluyhtiö, joka kehittää ja tarjoaa tehokkaita korttimaksamisen ratkaisuja pankeille, kaupoille ja yrityksille. Vuonna 2011 Luottokunnan VISA- ja MasterCard -korteilla maksettiin yhteensä noin 36 miljardin euron ostot. Luottokunnalla on 500 työntekijää. Lisätietoa osoitteessa www.luottokunta.fi.
DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yksityishenkilöille ja yrityksille laadukkaita, viimeisintä teknologiaa hyödyntäviä puhe-, data- ja tv-palveluita. DNA:n liikevaihto vuonna 2011 oli 728 miljoonaa euroa ja liikevoitto 51 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon asiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi.
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA Oyj:n tammi–maaliskuun 2025 liiketoimintakatsaus: Liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät suotuisasti6.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA:n liiketoimintavuosi 2025 on alkanut myönteisesti. Tammi–maaliskuussa niin liikevaihto, palveluliikevaihto kuin käyttökatekin kasvoivat, kuten myös matkaviestinverkon sekä kiinteän laajakaistan liittymämäärätkin.
DNA Plc’s Business Review for January–March 2025: Favourable developments in both total revenues and profitability6.5.2025 08:30:00 EEST | Press release
DNA's business year 2025 started favourably. Total revenues, service revenue and EBITDA increased in January–March, as did mobile network and fixed broadband subscription volumes.
DNA:n huhtikuun 2025 myydyimmät puhelimet ja älykellot2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Applen iPhone 13 5G nappasi ensimmäisen sijan sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla huhtikuussa. Apple piti kärkipaikkaa myös käytettyjen puhelinten listalla iPhone 12 5G -mallillaan. Huhtikuun myydyin älykello oli OnePlus Watch 3, ja Xploran mallit olivat puolestaan suosituimpia kellopuhelimia huhtikuussa.
Onko 9%&GR hyvä salasana? DNA:n tietoturva-asiantuntija muistuttaa hyvistä salasanakäytännöistä maailman salasanapäivän aattona30.4.2025 08:55:00 EEST | Tiedote
Torstaina 1.5.2025 vietetään vapun lisäksi maailman salasanapäivää, jonka tarkoitus on muistuttaa paremmista salasanakäytännöistä. Yleinen harhakäsitys on, että salasanan pitäisi näyttää kryptiseltä, jotta se suojaisi. DNA:n tietoturva-asiantuntijan mukaan käsitys on vanhentunut, sillä uudet menetelmät pystyvät purkamaan lyhyitä salasanoja helposti, vaikka ne sisältäisivät erikoismerkkejä epämääräisessä järjestyksessä.
Is 9%&GR a good password? DNA’s information security expert gives a reminder of good password habits on the eve of World Password Day30.4.2025 08:55:00 EEST | Press release
Thursday, May 1, 2025, will be – in addition to May Day – World Password Day, that promotes better password habits. It is a common misconception that a password should look cryptic in order for it to provide protection. According to DNA’s information security expert, this notion is outdated, as new methods are easily able to decrypt short passwords even if they contain special characters in a vague order.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme