HY: Nimitutkija valittiin almanakkatoimiston johtoon

Jaa
Helsingin yliopiston almanakkatoimiston uudeksi johtajaksi on valittu dosentti Minna Saarelma-Paukkala. Edellinen johtaja, professori Heikki Oja, siirtyy vuodenvaihteessa eläkkeelle.

Saarelma-Paukkala on Helsingin yliopiston nimistöntutkimuksen dosentti, ja hän on jo parin vuoden ajan toiminut Suomen kalenterinimistön ylimpänä vaalijana professori Eero Kiviniemen jälkeen. Hän siirtyy almanakkatoimistoon Suomen Lähetysseurasta, jossa hän on toiminut 2000-luvun alusta lähtien kustannusjohtajana. Saarelma-Paukkala ottaa hoitaakseen myös almanakkatoimiston emoyhtiön, Helsingin yliopiston Kehityspalvelut Oy:n toimitusjohtajan tehtävät.

Ensi talvena Saarelma-Paukkala valmistelee almanakassa olevien etunimien uudistusta, jota suunnitellaan vuoden 2015 kalentereihin. Helsingin yliopisto päivittää kalenterien nimiluettelon viiden vuoden välein, ja edellinen päivitys tehtiin vuoden 2010 kalentereihin.

Samaan aikaan kun Minna Saarelma-Paukkala valmistelee ehdotusta suomenkielisen kalenterinimistön uusimiseksi, tekee professori Marianne Blomqvist vastaavan työn suomenruotsalaisten nimien kohdalla. Hän on hoitanut ruotsinkielistä nimistöä vuodesta 1992. Molemmat nimilistat esitellään uusittuina syyskuussa 2013.

Lisätietoja:

Dosentti Minna Saarelma-Paukkala, Helsingin yliopisto, minna.saarelma@helsinki.fi, puh. 050 352 2068

Professori Marianne Blomqvist, Helsingin yliopisto, puh. 040 516 5459, bmblomqvist@gmail.com

Kuvateksti:

Dosentti Minna Saarelma-Paukkala on valittu Helsingin yliopiston Kehityspalvelut Oy:n toimitusjohtajaksi ja yliopiston almanakkatoimiston uudeksi almanakkapäälliköksi. (Kuva Pirre Saario)

Kuvan voi noutaa osoitteesta http://almanakka.helsinki.fi kohdasta Tiedotteet.

Ystävällisin terveisin 

Minna Meriläinen-Tenhu, tiedottaja, (09) 191 51042

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye