Mainostoimisto Zeeland vahvistaa viestintää Turussa
Markkinointiviestintätoimisto Zeeland on rekrytoinut Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 viestintäpäällikkö Saara Malilan. Malila on aloittanut Zeeland Turun toimistossa viestintäkonsulttina lokakuun alussa. Syksyn aikana Zeeland Turku on palkannut myös kolme muuta uutta työntekijää.
Tavoitteena on tarjota Varsinais-Suomessa vahvaa viestinnän osaamista niin julkiselle kuin yksityiselle sektorille.
-Kulttuuripääkaupunkivuosi nosti Turun profiilia Suomessa ja ulkomailla onnistuneen viestinnän ja markkinoinnin ansiosta. Zeeland Turussa pystyn hyödyntämään laajat kontaktini erityisesti kulttuurikentällä, hyvän alueen tuntemukseni ja vankan viestinnän osaamisen, Saara Malila sanoo.
Ennen kulttuuripääkaupunkipestiä YTM Malila on työskennellyt Yleisradion Lounais-Suomen uutisten uutispäällikkönä Turussa, kotimaan toimittajana Ylen Tv-uutisissa ja Radiouutisissa sekä useissa suomalaisissa sanomalehdissä.
Zeeland Turku on tunnettu korkealaatuisesta ja palkitusta mainonnasta ja markkinoinnista. Jatkossa Zeeland Turku haluaa profiloitua myös viestinnässä merkittävänä toimijana.
- Saaran vahva viestintäosaaminen on erinomainen lisä Zeelandin palveluihin. Usein sen avulla saadaan lisää vaikuttavuutta markkinointiviestintään. Yhteiskunnallisissa uudistamishankkeissa hyvällä viestinnällä voidaan säästä aikaa ja rahaa huomattavasti, kertoo Kalle Euro, Zeelandin Turun toimiston johtaja ja yhteiskunnallisen markkinointiviestinnän kehittäjä.
Alkusyksyn aikana Zeeland Turkuun on lisäksi palkattu kolme muuta uutta työntekijää. Toimiston digi-AD:nä on aloittanut Jaana Waari, AD:nä Maria Hahkala ja projektipäällikkönä KTM Pia Ala-Katara.
Lisätietoja:
Kalle Euro, yksikön johtaja, Zeeland, p. 046 6000 595
Saara Malila, viestintäkonsultti, Zeeland, p. 044 907 5710
Zeeland
Zeeland Oyj on Suomen monipuolisin markkinointiviestintäkonserni, joka työllistää noin 115 henkeä. Konserniin kuuluu mainostoimistot Helsingissä, Turussa ja Tallinnassa, pr-yksikkö, sähköisen liiketoiminnan ohjelmistoyhtiö, asiakaslehtiyksikkö, brändiin ja designiin keskittynyt toimisto ja Venäjän markkinointiviestinnän yhtiö. Konsernin emoyhtiön Zeeland Oyj:n osake (ZEE1V) on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki First North -markkinassa. www.zeeland.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Avidly (ent. Zeeland Family) on Suomen johtava markkinoinnin palvelutoimisto ja johtava pohjoismainen markkinoinnin automaatioyhtiö, joka on listattu Nasdaq First North -markkinapaikalla Helsingissä. Synnytämme kasvun mahdollisuuksia, jotka vievät asiakkaitamme eteenpäin. Toteutamme tätä tehtävää lähes 250 henkilön voimin 15 toimipisteessä. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli noin 16 miljoonaa euroa ja liikevoitto miljoona euroa. www.zeelandfamily.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Zeeland Family Oyj
Zeeland Family laajenee Lahteen20.9.2018 09:01:58 EEST | Tiedote
Suomen monipuolisin markkinointiviestinnän toimisto Zeeland Family avaa toimipisteen Lahteen. Lahti on yhtiön kymmenes toimipiste Suomessa.
Zeeland Family kasvaa yritysostoin vahvaksi toimijaksi maakunnissa1.6.2018 12:45:11 EEST | Tiedote
Suomen suurin luova markkinoinnin ja viestinnän palvelutoimisto Zeeland Family jatkaa kasvuaan sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Risto Etelämäki Zeeland Familyn luovaksi johtajaksi – kolmatta luovaa johtajaa haetaan9.5.2018 08:48:30 EEST | Tiedote
Zeeland Family on nimittänyt Risto Etelämäen luovaksi johtajaksi 4.5.2018 alkaen. Etelämäen rooli luovana johtajana on rakentaa Zeeland Familyn luovaa kulttuuria sekä johtaa yhtiön luovaa prosessia.
Vuosikertomus puolessatoista minuutissa: Zeeland Family teki vuodestaan huumorivideon12.4.2018 12:26:42 EEST | Tiedote
Zeeland Familylle 2017 oli huippuvuosi. Arjessa toimintamme ei ole leikkiä mutta joskus on hyvä ottaa vähän rennommin. Halusimme näyttää, ettei pörssiyhtiön vuosikertomuksen tarvitse olla jäykkä ja tylsä.
KUTSU: Pelican Viikki avaa koko perheen kevätriehalla 7.4. - mukana aidot Muumit!5.4.2018 10:06:08 EEST | Kutsu
Tule hakemaan inspiraatiota tilavampaan asumiseen koko perheen iloiseen kevätriehaan Pelican Viikin uudelle toimipisteelle lauantaina 7. huhtikuuta. Mukana aidot Muumimaailman Muumit!