50-vuotias Espoo lahjoittaa 50 000 euroa ukrainalaisten tueksi
24.8.2022 14:39:51 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote

”Tässä maailmantilanteessa on selvää, että haluamme kohdistaa lahjoituksen nimenomaan ukrainalaisten lasten ja nuorten auttamiseksi”, kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä toteaa.
”Vaikka me juhlimme tänä vuonna, on meillä kuitenkin jatkuvasti mielessä myös se, että toisaalla tilanne on katastrofaalinen. Koemme, että kaupungin tehtävä on kantaa vastuuta yhteiskunnasta myös globaalimmalla tasolla, siksi haluamme auttaa heitä, joilla on nyt todella haastava tilanne”, täydentää valtuuston puheenjohtaja Jarno Limnéll.
Tukea koululaisille Kryvyi Rihin kaupungin sekä kumppanien kanssa
Kaupungin lahjoitus suunnataan koulutus- ja varhaiskasvatusyhteistyöhön. Kumppanikaupungiksi on valikoitumassa Kryvyi Rihin kaupunki.
”Olemme keskustelleet yhteistyön käynnistämisestä Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrovan kanssa. Hän on kertonut Kryvyi Rihin kaupungin soveltuvan erinomaisesti Espoon kumppaniksi. Kaupunki on noin 600 000 asukkaan kaupunki ja uskomme, että meillä on hyvin paljon yhteistä ymmärrystä ja opittavaa”, kaupunginjohtaja Mäkelä kuvaa.
Tavoitteena on suunnata tuki koululaisten etäopiskelumahdollisuuksien parantamiseen. Neuvottelut yhteistyökumppanien kanssa ovat parhaillaan käynnissä. Alustavasti hankkeesta ovat kiinnostuneet esimerkiksi Aalto-yliopisto, Otava sekä Microsoft.
”Espoo on Suomen johtava kasvatuksen ja koulutuksen kaupunki, joten meillä on paljon annettavaa tähän yhteistyöhön. Suomalainen koulutusjärjestelmä tähtää muun muassa siihen, että lapsista ja nuorista kasvaa aikuisia, jotka osaavat ajatella kriittisesti sekä soveltaa tietoa ja osaamistaan niin itsensä kuin muiden hyväksi ja yhteiskunnan kehittämiseksi ja tästä kaikesta on apua erityisesti Ukrainan jälleenrakentamisessa”, toteaa Kasvun ja oppimisen toimialajohtaja Harri Rinta-aho.
Ukrainasta tulleita autetaan myös Espoossa
Sodan myötä ukrainalaisia on saapunut paljon myös Espooseen. Leppävaarassa toimii Espoon kaupungin Help Center, josta saa neuvontaa ja ohjausta viranomaisasioissa, esimerkiksi sosiaalipalveluista, koulunkäynnistä, asumisesta ja työllistymisestä. Help Centeriä tekevät yhdessä Espoon kaupunki, Mannerheimin Lastensuojeluliitto Uudenmaan piiri, Luona Oy ja Suomen Punainen Risti.
Espoossa toimii myös muita avustuspisteitä eri puolella kaupunkia. Näistä pisteistä ukrainalaiset voivat hakea ruoka-apua ja sosiaalista tukea.
”Vapaaehtoistyöllä on suuri merkitys Ukrainasta sotaa paenneiden auttamisessa. On ollut todella sydäntä lämmittävää, että espoolaiset ovat olleet aktiivisia ja lähteneet toimimaan”, kaupunginjohtaja Mäkelä kiittää.
”Tänään 24. elokuuta vietetään Ukrainan kansallispäivää. Tämän yhteisen hankkeen myötä toivotamme koko Espoon kaupungin ja yhteisön puolesta hyvää kansallispäivää ukrainalaisille”, Limnéll, Mäkelä ja Rinta-aho toivottavat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka MäkeläKaupunginjohtaja - stadsdirektör - Mayor
Puh:+358 46 877 3953jukka.makela@espoo.fiwww.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Organisaatio_ja_yhteystiedot/Kaupunginjohtaja/Kaupunginjohtajan_blogiRinta-aho HarriKasvun ja oppimisen toimialajohtajaEspoon kaupunki / Kasvun ja oppimisen toimiala
Puh:+358 50 428 9440harri.rinta-aho@espoo.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoo on alentanut katualueilla perittäviä pysäköintimaksuja väliaikaisesti 13.10.2026 alkaen13.10.2026 14:39:20 EEST | Tiedote
Espoon katualueilla perittävät pysäköintimaksut alentuneet 13.10. alkaen. Pysäköinti 1. vyöhykkeellä maksaa nyt 2 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 1 euroa / tunti. Muutos pyrkii vastaamaan nopeasti erityisesti asukaspysäköintimahdollisuuksia koskeneeseen palautteeseen.
Espoo on alentanut katualueilla perittäviä pysäköintimaksuja väliaikaisesti 13.10.2026 alkaen13.10.2026 14:38:21 EEST | Tiedote
Espoon katualueilla perittävät pysäköintimaksut alentuneet 13.10. alkaen. Pysäköinti 1. vyöhykkeellä maksaa nyt 2 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 1 euroa / tunti. Muutos pyrkii vastaamaan nopeasti erityisesti asukaspysäköintimahdollisuuksia koskeneeseen palautteeseen.
Nuorten rekrytointitukea runsaasti saatavilla pääkaupunkiseudulla13.10.2026 10:27:58 EEST | Tiedote
Nuorten rekrytointitukea on pääkaupunkiseudulla edelleen hyvin saatavilla, sillä työnantajat ovat hyödyntäneet tukea odotettua vähemmän. Työnantajan kannattaa selvittää tuen mahdollisuus hyvissä ajoin, sillä tukimalli päättyy kesällä 2027.
Konserni- ja tilajaosto teki esityksen Tilapalvelut-liikelaitoksen talousarviosta 202712.10.2026 16:43:44 EEST | Tiedote
Vuoden 2027 kehyksen tilikauden tulos on 94 milj. euroa ja investointimenot 362 milj. euroa. Vuodelle 2027 kehyksessä varaudutaan n. 2,2 % menojen kokonaiskasvuun, huolimatta siitä, että talouden tasapainotuksella hillitään menojen kasvua. Investointiohjelma jatkuu edelleen mittavana.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.10.20268.10.2026 08:13:54 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti nettobudjetoitujen päiväkotien toiminnan järjestämismuodon muutoksista, viiden ryhmäperhepäiväkodin toiminnan päättymisestä sekä perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämisestä vuosiluokilla 3–6. Lautakunta hyväksyi perusopetuksen oppilaaksiottoa koskevia linjauksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme